1 Saarnaajan, Daavidin pojan, Jerusalemin kuninkaan, sanoja.
2 Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!
3 Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?
4 Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti.
5 Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas.
6 Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen, kiertää kiertämistään, ja samalle kierrolleen tuuli palaa.
7 Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne joet ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat.
8 Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta.
9 Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla.
10 Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä.
11 Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.
12 Minä, Saarnaaja, olin Israelin kuninkaana Jerusalemissa.
13 Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi.
14 Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
15 Käyrä ei voi olla suora, puuttuvaa ei voi laskea mukaan.
16 Minä sanoin sydämessäni: olen hankkinut yhä enemmän viisautta, enemmän kuin kukaan, joka on hallinnut Jerusalemissa ennen minua, minun sydämeni on tallettanut tietoa ja viisautta.
17 Ja minä halusin ottaa selville, mikä on tietoa ja viisautta, mikä taas mielettömyyttä ja typeryyttä. Mutta minä havaitsin, että tuulta vain tavoittelin.
18 Sillä missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta, ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa.
1 PALABRAS del Predicador, hijo de David, rey en Jerusalem.
2 Vanidad de vanidades, dijo el Predicador; vanidad de vanidades, todo vanidad.
3 ¿Qué provecho tiene el hombre de todo su trabajo con que se afana debajo del sol?
4 Generación va, y generación viene: mas la tierra siempre permanece.
5 Y sale el sol, y pónese el sol, y con deseo vuelve á su lugar donde torna á nacer.
6 El viento tira hacia el mediodía, y rodea al norte; va girando de continuo, y á sus giros torna el viento de nuevo.
7 Los ríos todos van á la mar, y la mar no se hinche; al lugar de donde los ríos vinieron, allí tornan para correr de nuevo.
8 Todas las cosas andan en trabajo mas que el hombre pueda decir: ni los ojos viendo se hartan de ver, ni los oídos se hinchen de oir.
9 ¿Qué es lo que fué? Lo mismo que será. ¿Qué es lo que ha sido hecho? Lo mismo que se hará: y nada hay nuevo debajo del sol.
10 ¿Hay algo de que se pueda decir: He aquí esto es nuevo? Ya fué en los siglos que nos han precedido.
11 No hay memoria de lo que precedió, ni tampoco de lo que sucederá habrá memoria en los que serán después.
12 Yo el Predicador fuí rey sobre Israel en Jerusalem.
13 Y dí mi corazón á inquirir y buscar con sabiduría sobre todo lo que se hace debajo del cielo: este penoso trabajo dió Dios á los hijos de los hombres, en que se ocupen.
14 Yo miré todas las obras que se hacen debajo del sol; y he aquí, todo ello es vanidad y aflicción de espíritu.
15 Lo torcido no se puede enderezar; y lo falto no puede contarse.
16 Hablé yo con mi corazón, diciendo: He aquí hállome yo engrandecido, y he crecido en sabiduría sobre todos los que fueron antes de mí en Jerusalem; y mi corazón ha percibido muchedumbre de sabiduría y ciencia.
17 Y dí mi corazón á conocer la sabiduría, y también á entender las locuras y los desvaríos: conocí que aun esto era aflicción de espíritu.
18 Porque en la mucha sabiduría hay mucha molestia; y quien añade ciencia, añade dolor.