1 Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, tervehtivät kaikkia Filippissä olevia Kristuksen Jeesuksen pyhiä sekä seurakunnan kaitsijoita ja palvelijoita.

2 Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

3 Kiitän Jumalaani aina kun muistan teitä,

4 aina kun rukoilen teidän kaikkien puolesta. Rukoillessani iloitsen siitä,

5 että olette alusta alkaen olleet ja yhä olette mukana evankeliumin levitystyössä.

6 Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.

7 Minulla on täysi syy ajatella teistä kaikista näin, sillä te olette minun sydämessäni, ja olenpa vankilassa tai puolustamassa ja vahvistamassa evankeliumia, te kaikki olette osallisia samasta armosta kuin minä.

8 Jumala on todistajani, että minä kaipaan teitä kaikkia ja rakastan teitä hellästi, niin kuin Kristus Jeesus teitä rakastaa.

9 Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan,

10 niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää

11 ja tuottaisitte Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus.

12 Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille.

13 Koko henkivartiostolle ja kaikille muillekin on käynyt selväksi, että olen vangittuna Kristuksen tähden.

14 Useimmat täkäläiset veljet ovat Herraan luottaen saaneet minun kahleistani lisää rohkeutta ja julistavat Herran sanaa entistä pelottomammin.

15 Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin.

16 Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia.

17 Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani.

18 Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei. Minulla on vastedeskin aihetta iloita,

19 sillä tiedän, että teidän rukoustenne tähden ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki kääntyy parhaakseni.

20 Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen.

21 Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.

22 Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin,

23 olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta.

24 Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon.

25 Olen siitä varma. Niinpä tiedänkin, että jään tänne ja pysyn kaikkien teidän luonanne, jotta te edistyisitte uskossa ja saisitte siitä iloita.

26 Silloin te Kristuksen Jeesuksen omina saatte yhä enemmän aihetta riemuita minusta, kun jälleen tulen luoksenne.

27 Teidän on vain käyttäydyttävä Kristuksen evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla. Pääsenpä itse käymään luonanne tai en, toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta

28 antamatta vastustajien säikyttää itseänne. Se on heille Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus.

29 Teille on suotu se armo, että saatte uskoa Kristukseen ja vielä kärsiäkin hänen puolestaan.

30 Te käytte samaa taistelua, jota olette nähneet minun käyvän ja jota nyt kuulette minun yhä jatkavan.

1 Paulo e Timóteo, servos de Cristo Jesus, a todos os santos em Cristo Jesus que estão em Filipos, com os bispos e diáconos:

2 Graça a vós e paz da parte de Deus nosso Pai e da do Senhor Jesus Cristo.

3 Dou graças ao meu Deus por toda a lembrança que de vós tenho,

4 sempre em todas as minhas súplicas por todos vós rogando com alegria

5 pela vossa cooperação a favor do Evangelho desde o primeiro dia até agora;

6 estando eu persuadido disto mesmo, de que aquele que em vós começou a boa obra, a aperfeiçoará até o dia de Cristo Jesus;

7 como é justo que eu pense assim de todos vós, porque vos tenho no meu coração, porquanto todos vós sois participantes comigo da graça tanto nas minhas prisões como na defesa e confirmação do Evangelho.

8 Pois Deus é minha testemunha das saudades que tenho de todos vós na terna misericórdia de Cristo Jesus.

9 Isto rogo, que vosso amor cresça cada vez mais no pleno conhecimento e em todo o discernimento;

10 para que aproveis as coisas que são excelentes, a fim de que sejais sinceros e sem ofensa para o dia de Cristo;

11 cheios do fruto de justiça, que é por meio de Jesus Cristo, para glória e louvor de Deus.

12 Quero, porém, irmãos, que conheçais que as coisas que me aconteceram, têm antes contribuído para o progresso do Evangelho,

13 de maneira que as minhas prisões se tornaram manifestas em Cristo a toda a guarda pretoriana, e a todos os demais;

14 e que a maioria dos irmãos, animados no Senhor pelas minhas prisões, são muito mais corajosos em falar sem temor a palavra de Deus.

15 Alguns há, na verdade, que pregam a Cristo até por inveja e contenda, e outros o fazem de boa vontade:

16 estes por caridade, sabendo que estou posto para a defesa do Evangelho,

17 mas aqueles por discórdia anunciam a Cristo, não sinceramente, julgando suscitar-me tribulação nas minhas prisões.

18 Mas que importa? contanto que de qualquer modo, ou por pretexto ou por verdade, Cristo seja anunciado; nisto me regozijo, e me regozijarei;

19 porque sei que isto me resultará em salvação pela vossa súplica e pelo socorro do Espírito de Jesus Cristo,

20 segundo a minha ardente expectativa e esperança de que em nada serei envergonhado, antes com toda a ousadia, como sempre, assim agora Cristo será engrandecido no meu corpo, quer pela vida, quer pela morte.

21 Pois para mim o viver é Cristo, e o morrer é lucro.

22 Mas se o viver na carne resultar em fruto do meu trabalho, não sei então o que hei de escolher.

23 Porém de ambos os lados estou em aperto, porque tenho o desejo de partir e estar com Cristo, pois é muitíssimo melhor;

24 mas o permanecer na carne é mais necessário por vossa causa.

25 Persuadido disto, sei que ficarei e continuarei com todos vós para o vosso progresso e gozo da fé,

26 a fim de que o motivo da vossa glória cresça por mim em Cristo Jesus pela minha presença de novo convosco.

27 Somente portai-vos duma maneira digna do Evangelho de Cristo, para que, ou indo ver-vos, ou estando ausente, eu ouça dizer de vós que permaneceis em um só espírito, lutando com uma só alma pela fé do Evangelho;

28 e que em nada estais atemorizados pelos vossos adversários, o que para eles é uma prova de perdição, mas para vós de salvação, e isto da parte de Deus.

29 Pois vos foi concedido por amor de Cristo, não somente o crer nele, mas ainda o padecer por ele,

30 sofrendo o mesmo combate que vistes em mim, e agora ouvis que está em mim.