1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.
2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
3 Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.
4 Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä,
5 samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.
6 Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa.
7 Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon,
8 rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.
9 Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä.
10 Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.
11 Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa.
12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.
13 Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta.
14 Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko.
15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
16 Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.
17 Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä.
18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.
21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.
1 Rogo-vos, pois, irmãos, pela compaixão de Deus, que apresenteis os vossos corpos como um sacrifício vivo, santo e agradável a Deus, que é o vosso culto racional;
2 e não vos conformeis com este mundo, mas transformai-vos pela renovação da vossa mente, para que proveis qual é a boa, agradável e perfeita vontade de Deus.
3 Pela graça que me foi dada, digo a todo aquele que está entre vós, que não pense de si mais do que convém, mas dirija a sua atenção para pensar sabiamente, conforme a medida da fé que Deus a cada um repartiu.
4 Pois assim como temos muitos membros em um só corpo, e todos os membros não têm a mesma função;
5 assim nós, sendo muitos, somos um só corpo em Cristo, mas individualmente somos membros uns dos outros.
6 Tendo dons diferentes segundo a graça que nos foi dada: se é profecia, profetizemos segundo a proporção da nossa fé;
7 se é ministério, dediquemo-nos ao nosso ministério; ou o que ensina, dedique-se ao seu ensino;
8 ou o que exorta, à sua exortação; o que reparte, faça-o com simplicidade; o que preside, com zelo; o que usa de misericórdia, com alegria.
9 O amor seja sem hipocrisia. Detestai o mal, apegai-vos ao bem;
10 em amor fraternal sede afeiçoados ternamente uns aos outros; na honra dê cada um de vós preferência aos outros;
11 no zelo, não sejais remissos; no espírito, sede fervorosos; servi ao Senhor;
12 na esperança, sede alegres; na tribulação, pacientes; na oração, perseverantes;
13 socorrei as necessidades dos santos; exercitai a hospitalidade.
14 Abençoai aos que vos perseguem; abençoai, e não amaldiçoeis.
15 Alegrai-vos com os que se alegram; chorai com os que choram.
16 Tende o mesmo sentimento uns para com os outros; não cuideis nas coisas altivas, mas acomodai-vos às humildes. Não sejais sábios aos vossos olhos.
17 Não torneis a ninguém mal por mal; cuidai em coisas dignas diante de todos os homens;
18 se for possível, quanto depender de vós, tende paz com todos os homens;
19 não vos vingueis a vós mesmos, amados, mas dai lugar à ira de Deus; porque está escrito: Minha é a vingança, eu retribuirei, diz o Senhor.
20 Antes se o teu inimigo tiver fome, dá-lhe de comer; se tiver sede, dá-lhe de beber; porque, fazendo isto, amontoarás brasas vivas sobre a sua cabeça.
21 Não te deixes vencer do mal, mas vence o mal com o bem.