1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

1 Kaj ekparolis Elifaz, la Temanano, kaj diris:

2 Se oni provos diri al vi vorton, tio eble estos por vi turmenta? Sed kiu povas deteni sin de parolado?

3 Jen vi multajn instruis, Kaj manojn senfortiĝintajn vi refortigis;

4 Falantojn restarigis viaj vortoj, Kaj fleksiĝantajn genuojn vi fortigis;

5 Kaj nun, kiam tio trafis vin, vi perdis la forton; Ĝi ektuŝis vin, kaj vi ektimis.

6 Ĉu ne via timo antaŭ Dio estas via konsolo? Ĉu la virteco de viaj vojoj ne estas via espero?

7 Rememoru do, ĉu pereis iu senkulpa? Kaj kie virtuloj estis ekstermitaj?

8 Kiel mi vidis, tiuj, kiuj plugis pekojn kaj semis malbonagojn, Tiuj ilin rikoltas;

9 De la ekblovo de Dio ili pereas, Kaj de la ekspiro de Lia kolero ili malaperas.

10 La kriado de leono kaj la voĉo de leopardo silentiĝis, Kaj la dentoj de junaj leonoj rompiĝis;

11 Leono pereis pro manko de manĝaĵo, Kaj idoj de leonino diskuris.

12 Kaj al mi kaŝe alvenis vorto, Kaj mia orelo kaptis parteton de ĝi.

13 Dum meditado pri la vizioj de la nokto, Kiam profunda dormo falas sur la homojn,

14 Atakis min teruro kaj tremo, Kaj ĉiuj miaj ostoj eksentis timon.

15 Kaj spirito traflugis antaŭ mi, Kaj la haroj sur mia korpo rigidiĝis.

16 Staris bildo antaŭ miaj okuloj, sed mi ne povis rekoni ĝian aspekton; Estis silento, kaj mi ekaŭdis voĉon, dirantan:

17 Ĉu homo estas pli justa ol Dio? Ĉu viro estas pli pura ol lia Kreinto?

18 Vidu, al Siaj servantoj Li ne konfidas, Kaj Siajn anĝelojn Li trovas mallaŭdindaj:

19 Des pli koncerne tiujn, Kiuj loĝas en argilaj dometoj, Fonditaj sur tero, Kaj kiujn formanĝas vermoj.

20 De la mateno ĝis la vespero ili disfalas, Pereas por ĉiam, kaj neniu tion atentas.

21 La fadeno de ilia vivo estas distranĉita; Ili mortas, kaj ne en saĝeco.