Isaías 10

1 Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät

2 estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan.

3 Miten te aiotte selviytyä tilinteon päivästä, kun kaukainen rajuilma ehtii tänne? Kenen luo silloin pakenette apua hakemaan, minne kätkette rikkautenne?

4 Ei auta kuin kumartua vangittujen joukkoon, kaatua surmattujen sekaan. Mutta vieläkään ei väistynyt Herran viha, hänen kätensä on yhä koholla, valmiina lyömään.

5 Voi Assyriaa, minun vihani ruoskaa! Suuttumukseni sauva on sen kädessä.

6 Sen minä lähetän tämän kelvottoman kansan kimppuun, tämän kansan kimppuun, joka on herättänyt vihani, ryöstämään ja saalistamaan, tallaamaan sitä kuin kujien lokaa.

7 Mutta Assyria itse uskoo toisin, itse se ei ymmärrä tehtäväänsä. Sillä on mielessään vain hävitys ja halu tuhota kansa kansan jälkeen.

8 Eikö Kalne saanut saman kohtalon kuin Karkemis, Hamat saman kuin Arpad, Samaria saman kuin Damaskos?

9 Olen kukistanut monta valtakuntaa, jotka palvelivat omia jumaliaan ja joiden jumalankuvat olivat paljon lukuisammat kuin Jerusalemin tai Samarian.

10 Mutta tietäkää: kun minä, Herra, olen saattanut päätökseen kaikki työni Siionin vuorella ja Jerusalemissa, minä vaadin Assyrian kuninkaan tilille hänen pöyhkeän sydämensä turhamaisuudesta ja hänen katseensa ylpeästä välkkeestä.

11 -- Onko kirves muka parempi kuin se, joka sillä hakkaa? Mahtaileeko saha sille, joka sitä käyttää? Ikään kuin ruoska heiluttaisi käyttäjäänsä, ikään kuin puinen sauva heiluttaisi ihmisen kättä!

12 Ei, vaan Jumala, Herra Sebaot, lähettää hivuttavan taudin tuon maan lihaviin ylimyksiin, ja loiston alla kytee polte kuin tulen polte.

13 Ja Israelin Valosta tulee liekki, Israelin Pyhästä tulenlieska, joka yhdessä päivässä polttaa ja nielee Assyrian orjantappurat ja ohdakkeet,

14 joka tekee perin juurin lopun sen metsien ja puutarhojen vehmaudesta, niin että maa on kuin sairas, tautiinsa menehtymässä.

15 Ja niin vähiin käyvät puut metsissä, että lapsikin voi ne merkitä muistiin.

16 Sinä päivänä eivät Jaakobin jälkeläiset, jotka ovat päässeet pakoon, nuo Israelista jäljelle jääneet, enää turvaudu sortajaansa. Herralle uskollisina he turvautuvat yksin häneen, Israelin Pyhään.

17 Jäännös palaa takaisin, Jaakobin heimon jäännös kääntyy väkevän Jumalan luo.

18 Tiedä, Israel: vaikka kansasi olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä jää vain rippeet. Hävitys tulee, niin on päätetty, ja se tulee vanhurskauden tulvana.

19 Ja Jumala, Herra Sebaot, toteuttaa päätöksensä, hävityksen kaikkialla maan päällä.

20 Älä pelkää, sillä pian, aivan pian, minun suuttumukseni sinua kohtaan on hävinnyt ja minun vihani kääntyy sinun vihamiestesi tuhoksi.

21 Ja Herra Sebaot nostaa ruoskansa heitä vastaan ja lyö, niin kuin löi Midiania Orebin kallion luona. Hänen sauvansa kääntyy sinun vihollisiasi vastaan, hän kohottaa sen niin kuin kerran Egyptissä.

22 tulevat Aijatin kautta, kulkevat Migronin ohitse. Mikmasiin ne jättävät kuormastonsa,

23 kulkevat solan poikki ja yöpyvät Gebaan. Rama vapisee, Saulin Gibea pakenee.

24 Kirkaise, tytär Gallim, kuuntele, Laisa, vastaa, Anatot!

25 Madmena karkaa tiehensä, Gebimin asukkaat etsivät turvaa.

26 Jo tänään vihollinen seisoo Nobissa ja heristää nyrkkiään päin Siionin vuorta, kohti Jerusalemin kukkulaa.

27 Silloin Jumala, Herra Sebaot, pirstoo vihansa vimmassa oksiston ja ylväät latvat joutuvat kumartumaan maahan

28 ja metsän tiheiköt hakataan kirveellä maahan. Väkevän valtiaan edessä kaatuu itse Libanon.

Publicidade

Capítulos

Bíblias

Publicidade