1 MI ALIENTO está corrompido, acórtanse mis días, Y me está aparejado el sepulcro.2 No hay conmigo sino escarnecedores, En cuya acrimonia se detienen mis ojos.3 Pon ahora, dame fianza para litigar contigo: ¿Quién tocará ahora mi mano?4 Porque á éstos has tú escondido su corazón de inteligencia: Por tanto, no los ensalzarás.5 El que denuncia lisonjas á sus prójimos, Los ojos de sus hijos desfallezcan.6 El me ha puesto por parábola de pueblos, Y delante de ellos he sido como tamboril.7 Y mis ojos se oscurecieron de desabrimiento, Y mis pensamientos todos son como sombra.8 Los rectos se maravillarán de esto, Y el inocente se levantará contra el hipócrita.9 No obstante, proseguirá el justo su camino, Y el limpio de manos aumentará la fuerza.10 Mas volved todos vosotros, y venid ahora, Que no hallaré entre vosotros sabio.11 Pasáronse mis días, fueron arrancados mis pensamientos, Los designios de mi corazón.12 Pusieron la noche por día, Y la luz se acorta delante de las tinieblas.13 Si yo espero, el sepulcro es mi casa: Haré mi cama en las tinieblas.14 A la huesa tengo dicho: Mi padre eres tú; A los gusanos: Mi madre y mi hermana.15 ¿Dónde pues estará ahora mi esperanza? Y mi esperanza ¿quién la verá?16 A los rincones de la huesa descenderán, Y juntamente descansarán en el polvo.

2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?