1 Y RESPONDIO Bildad Suhita, y dijo:
2 ¿Cuándo pondréis fin á las palabras? Entended, y después hablemos.
3 ¿Por qué somos tenidos por bestias, Y en vuestros ojos somos viles?
4 Oh tú, que despedazas tu alma con tu furor, ¿Será dejada la tierra por tu causa, Y serán traspasadas de su lugar las peñas?
5 Ciertamente la luz de los impíos será apagada, Y no resplandecerá la centella de su fuego.
6 La luz se oscurecerá en su tienda, Y apagaráse sobre él su lámpara.
7 Los pasos de su pujanza serán acortados, Y precipitarálo su mismo consejo.
8 Porque red será echada en sus pies, Y sobre red andará.
9 Lazo prenderá su calcañar: Afirmaráse la trampa contra él.
10 Su cuerda está escondida en la tierra, Y su torzuelo sobre la senda.
11 De todas partes lo asombrarán temores, Y haránle huir desconcertado.
12 Su fuerza será hambrienta, Y á su lado estará aparejado quebrantamiento.
13 El primogénito de la muerte comerá los ramos de su piel, Y devorará sus miembros.
14 Su confianza será arrancada de su tienda, Y harále esto llevar al rey de los espantos.
15 En su tienda morará como si no fuese suya: Piedra azufre será esparcida sobre su morada.
16 Abajo se secarán sus raíces, Y arriba serán cortadas sus ramas.
17 Su memoria perecerá de la tierra, Y no tendrá nombre por las calles.
18 De la luz será lanzado á las tinieblas, Y echado fuera del mundo.
19 No tendrá hijo ni nieto en su pueblo, Ni quien le suceda en sus moradas.
20 Sobre su día se espantarán los por venir, Como ocupó el pavor á los que fueron antes.
21 Ciertamente tales son las moradas del impío, Y este será el lugar del que no conoció á Dios.
1 Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:
3 Miksi meitä pidetään elukkain veroisina, olemmeko teidän silmissänne tylsät?
4 Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi-sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi ja kallio siirtyisi sijaltansa?
5 Ei, jumalattomain valo sammuu, eikä hänen tulensa liekki loista.
6 Valo pimenee hänen majassansa, ja hänen lamppunsa sammuu hänen päänsä päältä.
7 Hänen väkevät askeleensa supistuvat ahtaalle, ja hänen oma neuvonsa kaataa hänet maahan.
8 Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.
9 Paula tarttuu hänen kantapäähänsä, ansa käy häneen kiinni;
10 hänelle on maahan kätketty pyydys, polulle häntä varten silmukka.
11 Kauhut peljättävät häntä kaikkialta ja ajavat häntä kintereillä kiitäen.
12 Nälkäiseksi käy hänen vaivansa, ja turmio vartoo hänen kaatumistaan.
13 Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen.
14 Hänet temmataan pois majastansa, turvastansa; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö.
15 Hänen majassansa asuu outoja, hänen asuinpaikallensa sirotetaan tulikiveä.
16 Alhaalta kuivuvat hänen juurensa, ylhäältä kuihtuvat hänen oksansa.
17 Hänen muistonsa katoaa maasta, eikä hänen nimeänsä kadulla mainita.
18 Hänet sysätään valosta pimeyteen ja karkoitetaan maan piiristä.
19 Ei sukua, ei jälkeläistä ole hänellä kansansa seassa, eikä ketään jää jäljelle hänen asuntoihinsa.
20 Lännen asujat hämmästyvät hänen tuhopäiväänsä, idän asujat valtaa vavistus.