1 Agora escuta, Jacó, meu servo, Israel, a quem escolhi.

2 Eis o que diz o Senhor que te criou, que te formou desde o seio materno e te socorreu: nada temas, Jacó, meu servo, meu Israel, a quem escolhi!

3 Porque derramarei água sobre o solo sequioso, fá-la-ei correr sobre a terra árida, derramarei meu espírito sobre tua posteridade, e minha bênção sobre teus rebentos.

4 Crescerão como a vegetação irrigada, como os álamos à beira dos arroios.

5 Um dirá: Eu sou do Senhor, outro reclamará para si o nome de Jacó, um terceiro escreverá na sua mão: Ao Senhor, e receberá o cognome de Israel.

6 Eis o que diz o Senhor, o rei de Israel, seu Redentor, o Senhor dos exércitos: Eu sou o primeiro e o último, não há outro Deus afora eu.

7 Quem é igual a mim? Que venha sustentar suas pretensões! Que prove e pleiteie contra mim! Quem anunciou o futuro, desde a origem? Que nos predigam o que deve ainda acontecer! Não tenhais medo então, e não tremais!

8 Não vos tenho esclarecido desde há muito tempo? Vós sois minhas testemunhas: existe outro Deus a não ser eu? Haverá outro rochedo além de mim?

9 Os fabricantes de ídolos nada são e suas preciosas obras nada valem; para confusão deles, suas testemunhas não sabem ver nem compreender.

10 Aquele que quer modelar um deus, funde uma estátua que não servirá para nada.

11 Seus fiéis ficarão decepcionados e seus operários são apenas homens. Que todos se congreguem e compareçam. Ficarão assustados e decepcionados.

12 O ferreiro manipula o formão e trabalha no forno; talha o ídolo com golpes de martelo; modela-o com mão vigorosa; mas tem fome, sente-se esgotado, tem sede, está extenuado.

13 O escultor em madeira estica o cordel, traça o esquema a lápis, desbasta a imagem com o cinzel, mede-a com o compasso; dá-lhe forma humana, fá-la um belo tipo de homem, para colocá-la numa casa.

14 Vai cortar madeira, apanha um roble ou um carvalho que tinham deixado crescer entre as árvores da floresta que o Senhor havia plantado, e que a chuva havia feito crescer.

15 Depois faz com a madeira um fogo, e leva-o para se aquecer; queima-a também para cozer o pão; enfim serve-se dela para fabricar um ídolo diante do qual se prosterna.

16 Queima a metade de sua madeira, sobre a brasa assa a carne, come esse assado até fartar-se. Então aquece-se e diz: Como é bom sentir o calor e admirar a chama!

17 Com a sobra faz um deus, um ídolo diante do qual se prostra para adorá-lo e orar dizendo: Salva-me, tu és meu deus.

18 Falta bom senso e juízo a essa gente; têm os olhos tão fechados que não vêem, seus corações não podem compreender.

19 Ninguém reflete nem tem bom senso e inteligência para se dizer: Queimei metade, cozi pão sobre a brasa, aí assei a carne que comi e iria eu fazer do resto um ídolo miserável? Prostrar-me-ia diante de um pedaço de madeira?

20 Este homem se nutre de cinzas, seu coração desabusado o desencaminha, ele não consegue salvar-se nem dizer: Não será um logro o que tenho nas mãos?

21 Lembra-te dessas coisas, Jacó! {Recorda-te}, Israel, que tu és meu servo. Eu te formei, tu és meu servo, Israel, não posso esquecer-te.

22 Fiz desaparecer tuas iniqüidades como uma nuvem, e teus pecados como uma neblina: volve a mim, porque te resgatei.

23 Céus, regozijai-vos, pois o Senhor agiu: Ressoai de alegria, profundezas da terra! Explodi de alegria, ó montanhas! E tu também, floresta, com todas as tuas árvores, porque o Senhor resgatou Jacó, e manifestou sua glória em Israel.

24 Eis o que diz o Senhor, teu Redentor, que te formou desde o seio de tua mãe: Sou eu, o Senhor, que fiz todas as coisas, sozinho estendi os céus. Firmei a terra: quem estava comigo?

25 Confundo os sinais dos falsos profetas, faço delirar os adivinhos, faço voltar atrás os sábios, e transformo sua sabedoria em loucura.

26 Mantenho a palavra de meus servos, cumpro o que predizem meus enviados; digo que Jerusalém deve ser reabitada. Que as cidades de Judá devem ser reedificadas. Delas reerguerei as ruínas.

27 Digo ao abismo: Seca-te, vou estancar tuas torrentes.

28 Digo de Ciro: É meu pastor, executará em tudo a minha vontade. Falando de Jerusalém: Que seja reedificada! E do templo: Que seja reconstruído!

1 Ja nyt Jaakob, minun palvelijani, kuule, kuule, Israel, sinä jonka olen valinnut!

2 Näin sanoo Herra, joka sinut loi ja jo kohdussa sinut muovasi, hän, joka auttaa sinua: -- Älä pelkää, palvelijani Jaakob, sinä Jesurun, jonka olen valinnut.

3 Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunaukseni vesoillesi,

4 ja he versovat kuin kaislikko, kuin pajut purojen varsilla.

6 Näin sanoo Herra, Israelin kuningas ja sen lunastaja, Herra Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä.

7 Kuka on minun kaltaiseni? Antakoon äänensä kuulua ja kertokoon minulle, mitä on tapahtunut siitä alkaen kun asetin paikalleen ikimuinaisen kansan! Hän esittäköön myös tulevat tapahtumat, tulevaiset hän kertokoon meille!

8 Älkää säikähtäkö, älkää jääkö kauhun valtaan! Enkö ole jo aikoja sitten kertonut ja ilmoittanut näitä teille? Te olette minun todistajani: onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä? Minä en toista tunne!

9 Patsaiden tekijät ovat harhan vallassa, heidän ihanat työnsä eivät ketään auta. Niiden palvojat eivät mitään näe, eivät mitään ymmärrä, he joutuvat häpeään.

10 Se, joka muovaa jumalan tai valaa patsaan, tekee hyödyttömän teon.

11 Huonosti käy sen, joka niitä palvoo. Eiväthän sepät ole ihmistä kummempia! Kokoontukoot vain kaikki, astukoot yhdessä minun eteeni, pelon valtaan he joutuvat, kaikki yhdessä häpeään!

12 Metalliseppä teroittaa talttansa. Hän työskentelee ahjon ääressä, vasaroilla hän muovaa kuvan, muotoilee sen kättensä voimalla. Mutta nälkä hänenkin tulee, ja silloin hänen voimansa ehtyvät. Hän uupuu, jos ei saa vettä janoonsa.

13 Puuseppä mittailee nuorallaan ja piirtää puun pintaan punaliidulla hahmon, vuolee sen esiin kovertimilla ja tarkistaa sitä harpilla, hän tekee sen ihmisolennon kaltaiseksi, antaa sille ihmisen kauniin muodon, ja se saa asua omassa pyhäkössään.

14 Käyttöönsä ihminen kaataa setripuita, valikoi metsästä tammen tai rautatammen, joka on saanut puiden keskellä rauhassa kasvaa vahvaksi. Tai hän istuttaa laakeripuita, jotka sade kasvattaa.

15 Näin hän saa polttopuuta. Sitä hän hakee lämmitelläkseen, siitä tekee valkean tulisijaan paistaakseen leipää. Siitä hän myös valmistaa jumalan, jonka eteen heittäytyy, siitä hän tekee patsaan, jota sitten kumartaa.

17 Mutta lopusta puusta hän veistää itselleen jumalan, patsaan, jota hän kumartaa ja palvoo. Hän rukoilee sitä ja sanoo: -- Pelasta minut! Olethan sinä minun jumalani!

18 Mitään he eivät tiedä, mitään eivät ymmärrä! Heidän silmänsä ovat tahmautuneet umpeen, eivät he näe, heidän sydämensä on turtunut, eivät he tajua.

19 Eivät he ota opikseen, ei heillä ole älyä eikä ymmärrystä sanoa: -- Puolet siitä poltin tulisijassa, hiilloksella paistoin leipää, paistoin lihaa ja söin. Ja sen rippeistä minä tein tuollaisen iljetyksen! Puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa?

20 Tyhjän perässä juoksija! Hänen harhautunut sydämensä eksyttää hänet. Ei hän osaa pelastaa itseään, ei sanoa itselleen: -- Petosta! Minun käteni pitää kiinni tyhjästä!

21 Muista, Jaakob, sinä minun palvelijani, muista, Israel, että minä olen sinut muovannut, sinä olet minun palvelijani, sinä et minulta unohdu, Israel.

22 Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi.

23 Riemuitkaa, taivaat, sillä Herra on tämän tehnyt, iloitkaa, maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, te metsät ja jokainen metsän puu: Herra on lunastanut Jaakobin! Hän on pelastanut Israelin, hän on osoittanut kirkkautensa.

24 Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, hän, joka jo kohdussa muovasi sinut: -- Minä olen Herra, olen tehnyt kaiken! Yksinäni minä leväytin auki taivaan, muovasin maan kenenkään auttamatta.

25 Minä teen tyhjäksi ennustajapappien merkit ja todistan taikurit petkuttajiksi, minä kukistan maan viisaat ja osoitan heidän tietonsa typeryydeksi.