1 [To the chief Musician. Of the sons of Korah. A Psalm.] Hear this, all ye peoples; give ear, all inhabitants of the world:2 Both men of low and men of high degree, rich and poor alike.3 My mouth shall speak wisdom, and the meditation of my heart shall be of understanding:4 I will incline mine ear to a parable, I will open my riddle upon the harp.5 Wherefore should I fear in the days of adversity, {when} the iniquity of my supplanters encompasseth me? -6 They depend upon their wealth, and boast themselves in the abundance of their riches. ...7 None can by any means redeem his brother, nor give to God a ransom for him,8 (For the redemption of their soul is costly, and must be given up for ever,)9 That he should still live perpetually, {and} not see corruption.10 For he seeth that wise men die; all alike, the fool and the brutish perish, and they leave their wealth to others.11 Their inward thought is, that their houses are for ever, their dwelling-places from generation to generation: they call the lands after their own names.12 Nevertheless, man being in honour abideth not: he is like the beasts that perish.13 This their way is their folly, yet they that come after them delight in their sayings. Selah.14 Like sheep are they laid in Sheol: Death feedeth on them; and the upright shall have dominion over them in the morning; and their comeliness shall be for Sheol to consume, that there be no habitation for them.15 But God will redeem my soul from the power of Sheol: for he will receive me. Selah.16 Be not afraid when a man becometh rich, when the glory of his house is increased:17 For when he dieth, he shall carry nothing away; his glory shall not descend after him.18 Though he blessed his soul in his lifetime, -and men will praise thee when thou doest well to thyself, -19 It shall go to the generation of his fathers: they shall never see light.20 Man that is in honour, and understandeth not, is like the beasts that perish.

1 Laulunjohtajalle. Korahilaisten psalmi. (H49:2)Kuulkaa tämä, kaikki kansat, kuunnelkaa, maan asukkaat,2 (H49:3)niin alhaiset kuin ylhäiset, rikas ja köyhä yhtä lailla!3 (H49:4)Suuni puhuu tiedon sanoja, sydämeni pohtii viisautta.4 (H49:5)Minä tahdon tutkistella mietelauseita, ratkoa arvoituksia lyyraa soittaen.5 (H49:6)Miksi pelkäisin pahana päivänä, kun petturien kavaluus saartaa minut?6 (H49:7)He luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan.7 (H49:8)Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa.8 (H49:9)Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta.9 (H49:10)Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.10 (H49:11)Viisaatkin kuolevat, se on nähty, yhtä lailla kuin tyhmät ja typerät. Heidän omaisuutensa jää muille.11 (H49:12)Hauta on ikuisesti heidän kotinsa, heidän asuntonsa ajasta aikaan, vaikka he eläessään omistivat maat ja mannut.12 (H49:13)Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.13 (H49:14)Tämä on heidän tiensä, mielettömien tie, ja yhä uudet ihmiset mieltyvät heidän puheisiinsa. (sela)14 (H49:15)Kuin lammaslauma he vaipuvat tuonelaan, kuolema paimentaa heitä siellä. Jo seuraavana päivänä oikeamieliset kulkevat heidän ylitseen. Tuonela on heidän asuinsijansa, se kuihduttaa heidät.15 (H49:16)Mutta Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta. (sela)16 (H49:17)Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.17 (H49:18)Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.18 (H49:19)Vaikka hän eläessään ihastelee osaansa ja toiset kiittävät hänen menestystään,19 (H49:20)hänen täytyy mennä isiensä luo, paikkaan, jossa ei valoa nähdä.20 (H49:21)Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.