1 *1. Aik. 28:2; Ps. 132:7Kuinka onkaan Herra vihassaan pilvillä peittänyt

tytär Siionin!

Hän heitti taivaasta maahan

Israelin kunnian

eikä muistanut jalkainsa astinlautaa

vihansa päivänä.

2 Herra on hävittänyt säälimättä

kaikki Jaakobin majat,

on hajottanut vihastuksissaan

tytär Juudan linnoitukset,

pannut ne maan tasalle.

Hän on häväissyt valtakunnan ja sen ruhtinaat.

3 Hän on vihan hehkussa hakannut poikki

Israelin sarven kokonansa.

Hän veti oikean kätensä takaisin

vihamiehen edestä

ja poltti Jaakobia kuin liekitsevä tuli,

joka kuluttaa kaiken yltympäri.

4 *Ps. 7:13Hän jännitti jousensa kuin vihamies,

seisoi oikea käsi koholla kuin vihollinen

ja tappoi kaiken, mihin silmä oli ihastunut.

Tytär Siionin majaan

hän vuodatti kiivautensa kuin tulen.

5 Herra on ollut niinkuin vihamies,

on hävittänyt Israelin:

hän hävitti kaikki sen palatsit,

turmeli sen linnoitukset

ja antoi tytär Juudalle

paljon valitusta ja vaikerrusta.

6 Hän särki aitauksensa niinkuin

puutarhan aidan,

hävitti juhlanviettopaikkansa.

Herra on saattanut unhotuksiin Siionissa

juhla-ajat ja sapatit

ja on kiivaassa suuttumuksessaan pitänyt halpana

kuninkaat ja papit.

7 Herra on hyljännyt alttarinsa,

syössyt häväistykseen pyhäkkönsä,

luovuttanut vihamiehen käteen

palatsiensa muurit.

He nostivat huudon Herran huoneessa,

huudon kuin juhlapäivänä.

8 *2. Kun. 21:13; Jes. 34:11; Sak. 1:16Herra oli päättänyt turmella

tytär Siionin muurit:

hän jännitti mittanuoran,

ei pidättänyt kättänsä hävittämästä,

saattoi murheeseen varustukset ja muurit;

ne yhdessä nääntyvät.

9 *Ps. 74:9Sen portit ovat vajonneet maahan,

hän poisti ja särki sen salvat.

Sen kuningas ja ruhtinaat ovat pakanain seassa;

lakia ei ole,

eivätkä sen profeetat saa näkyjä Herralta.

10 Maassa istuvat ääneti

tytär Siionin vanhimmat.

He ovat heittäneet tomua päänsä päälle,

vyöttäytyneet säkkeihin;

maata kohden ovat painaneet päänsä

Jerusalemin neitsyet.

11 *Valit. 1:20Minun silmäni ovat itkusta hiuenneet,

minun sisukseni kuohuvat,

minun maksani on maahan vuodatettu

tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

Sillä lapset ja imeväiset nääntyvät

kaupungin kaduilla.

12 He sanovat äideillensä:

"Missä on leipää ja viiniä?"

kun he nääntyvät niinkuin kaatuneet

kaupungin kaduilla,

heittävät henkensä

äitiensä syliin.

13 Minkä sinulle mainitsisin, mihin vertaisin sinua,

tytär Jerusalem?

Minkä asettaisin rinnallesi lohduttaakseni sinua,

neitsyt, tytär Siion?

Sillä suuri niinkuin meri on sinun sortumisesi;

kuka voi sinut parantaa?

14 *Jer. 2:8; Jer. 5:31; Jer. 14:14; Jer. 23:16; Jer. 27:14; Jer. 29:9; Hes. 13:2Profeettasi ovat sinulle nähneet

petollisia, äiteliä näkyjä.

Eivät he ole paljastaneet sinun syntiäsi,

niin että olisivat kääntäneet sinun kohtalosi,

vaan ovat nähneet sinulle

petollisia, eksyttäväisiä ennustuksia.

15 *Job 27:23; Ps. 48:3; Ps. 50:2Sinulle paukuttavat kämmeniänsä

kaikki ohikulkijat,

he viheltävät ja nyökyttävät ilkkuen päätänsä

tytär Jerusalemille:

"Tämäkö on kaupunki, jota sanottiin

kauneuden täydellisyydeksi, kaiken maan ihastukseksi?"

16 *Ps. 22:14; Valit. 3:46Suu ammollaan sinua vastaan

ovat kaikki sinun vihamiehesi.

He viheltävät, kiristelevät hampaitaan

ja sanovat: "Me olemme sen hävittäneet.

Tämä on juuri se päivä, jota olemme toivoneet;

se on meille tullut, olemme sen nähneet."

17 *3. Moos. 26:14; 5. Moos. 28:15Herra on tehnyt, mitä oli aikonut.

Hän on täyttänyt sanansa,

sen, mitä oli päättänyt muinaisista päivistä asti:

hän on repinyt alas säälimättä,

on antanut vihamiesten iloita sinusta

ja kohottanut sinun vihollistesi sarven.

18 Heidän sydämensä huutaa Herran puoleen.

Sinä, tytär Siionin muuri,

anna kyyneltesi virtana vuotaa

yötä päivää!

Älä suo itsellesi lepoa,

älköön silmäteräsi ummistuko.

19 *Ps. 62:9Nouse, kohota valitushuuto yöllä,

kun alkavat yövartiot.

Anna sydämesi vuotaa kuin vesi

Herran kasvojen edessä.

Kohota kätesi häntä kohden

pienten lastesi elämän puolesta,

kun ne nääntyvät nälkään

kaikkien katujen kulmissa.

20 *3. Moos. 26:29; 5. Moos. 28:53; Jer. 19:9; Valit. 4:10Katso, Herra, ja tarkkaa,

ketä olet antanut tämän kohdata:

pitäisikö vaimojen syödä oma hedelmänsä,

vaalimansa pienet lapset;

pitäisikö Herran pyhäkössä tapettaman

papit ja profeetat?

21 Maassa, kaduilla, makaa

nuorta ja vanhaa;

minun neitsyeni ja nuorukaiseni

ovat kaatuneet miekkaan.

Sinä olet surmannut vihasi päivänä,

olet teurastanut säälimättä.

22 *Valit. 1:15Sinä kutsuit kuin juhlapäivän viettoon

minun peljättäjäni joka taholta;

eikä jäänyt Herran vihan päivänä

pelastunutta, ei pakoonpäässyttä.

Jotka minä olin vaalinut ja isoiksi saanut,

ne minun vihamieheni lopetti.

1 Como cobriu o Senhor de nuvens

na sua ira a filha de Sião!

Derrubou do céu à terra

a glória de Israel,

e não se lembrou

do escabelo de seus pés,

no dia da sua ira.

2 Devorou o Senhor

todas as moradas de Jacó,

e não se apiedou;

derrubou no seu furor

as fortalezas da filha de Judá,

e abateu-as até à terra;

profanou o reino e os seus príncipes.

3 No furor da sua ira

cortou toda a força de Israel;

retirou para trás a sua destra

de diante do inimigo;

e ardeu contra Jacó,

como labareda de fogo

que consome em redor.

4 Armou o seu arco como inimigo,

firmou a sua destra como adversário,

e matou tudo

o que era formoso à vista;

derramou a sua indignação como fogo

na tenda da filha de Sião.

5 Tornou-se o Senhor

como inimigo;

devorou a Israel,

devorou a todos os seus palácios,

destruiu as suas fortalezas;

e multiplicou na filha de Judá

a lamentação e a tristeza.

6 E arrancou o seu tabernáculo

com violência,

como se fosse o de uma horta;

destruiu o lugar

da sua congregação;

o Senhor, em Sião,

pôs em esquecimento

a festa solene e o sábado,

e na indignação da sua ira

rejeitou com desprezo

o rei e o sacerdote.

7 Rejeitou o Senhor

o seu altar,

detestou o seu santuário;

entregou na mão do inimigo

os muros dos seus palácios;

deram gritos

na casa do Senhor,

como em dia de festa solene.

8 Intentou o Senhor

destruir o muro da filha de Sião;

estendeu o cordel sobre ele,

não retirou

a sua mão destruidora;

fez gemer o antemuro e o muro;

estão eles juntamente enfraquecidos.

9 As suas portas

caíram por terra;

ele destruiu e quebrou

os seus ferrolhos;

o seu rei e os seus príncipes

estão entre os gentios,

onde não há lei;

nem os seus profetas acham

visão alguma do Senhor.

10 Estão sentados na terra,

silenciosos,

os anciãos da filha de Sião;

lançam pó sobre as suas cabeças,

cingiram sacos;

as virgens de Jerusalém

abaixam as suas cabeças até à terra.

11 Já se consumiram

os meus olhos com lágrimas,

turbadas estão as minhas entranhas,

o meu fígado se derramou pela terra

por causa do quebrantamento

da filha do meu povo;

pois desfalecem o menino e a criança de peito

pelas ruas da cidade.

12 Ao desfalecerem, como feridos,

pelas ruas da cidade,

ao exalarem as suas almas

no regaço de suas mães,

perguntam a elas:

Onde está o trigo e o vinho?

13 Que testemunho te trarei?

A quem te compararei,

ó filha de Jerusalém?

A quem te assemelharei,

para te consolar,

ó virgem filha de Sião?

Porque grande como o mar

é a tua quebradura;

quem te sarará?

14 Os teus profetas viram para ti

vaidade e loucura,

e não manifestaram a tua maldade,

para impedirem o teu cativeiro;

mas viram para ti

cargas vãs e motivos de expulsão.

15 Todos os que passam

pelo caminho

batem palmas,

assobiam e meneiam as suas cabeças

sobre a filha de Jerusalém,

dizendo: É esta a cidade

que denominavam:

Perfeita em formosura,

gozo de toda a terra?

16 Todos os teus inimigos

abrem as suas bocas contra ti,

assobiam, e rangem os dentes;

dizem: Devoramo-la;

certamente este é

o dia que esperávamos;

achamo-lo, vimo-lo.

17 Fez o Senhor

o que intentou;

cumpriu a sua palavra,

que ordenou desde os dias da antiguidade;

derrubou, e não se apiedou;

fez que o inimigo

se alegrasse por tua causa,

exaltou o poder

dos teus adversários.

18 O coração deles clamou ao Senhor.

Ó muralha da filha de Sião,

corram as tuas lágrimas

como um ribeiro,

de dia e de noite!

Não te dês descanso,

nem parem as meninas

de teus olhos.

19 Levanta-te,

clama de noite

no princípio das vigias;

derrama o teu coração como águas

diante da presença do Senhor;

levanta a ele as tuas mãos,

pela vida de teus filhinhos,

que desfalecem de fome

à entrada de todas as ruas.

20 Vê, ó Senhor, e considera

a quem fizeste assim!

Hão de comer as mulheres

o fruto de si mesmas,

as crianças que trazem nos braços?

Ou matar-se-á no santuário do Senhor

o sacerdote e o profeta?

21 Jazem por terra pelas ruas

o moço e o velho;

as minhas virgens e os meus jovens

vieram a cair à espada;

tu os mataste no dia da tua ira;

mataste e não te apiedaste.

22 Convocaste os meus temores em redor

como num dia de solenidade;

não houve no dia da ira do Senhor

quem escapasse, ou ficasse;

aqueles que eu trouxe nas mãos e sustentei,

o meu inimigo os consumiu.