1 Kuinka onkaan kulta tummunut,

muuttunut hyvä kulta;

kuinka ovat pyhät kivet viskeltyinä

kaikkien katujen kulmiin!

2 *Jer. 19:11Siionin pojat, nuo kalliit,

punnitut puhtaimman kullan arvoisiksi —

kuinka he ovatkaan saviastiain arvossa,

savenvalajan kätten tekojen!

3 *Job 39:16Aavikkosudetkin taritsevat nisiänsä,

imettävät pentujansa;

mutta tytär, minun kansani, on tullut tylyksi

kuin kamelikurki erämaassa.

4 *Ps. 137:6; Valit. 2:11Imeväisen kieli tarttuu suulakeen

janon tähden.

Lapsukaiset pyytävät leipää;

ei ole, kuka sitä heille taittaisi.

5 Jotka herkkuja söivät,

ne nääntyvät kaduilla.

Joita punapurppuran päällä kanneltiin,

ne tunkioita syleilevät.

6 *1. Moos. 18:20; 1. Moos. 19:24; Hes. 16:46Tyttären, minun kansani, syntivelka

on Sodoman syntiä suurempi;

Sodoma hävitettiin yhtäkkiä

kätten siellä riehumatta.

7 Siionin ruhtinaat olivat lunta puhtaammat,

maitoa valkoisemmat,

heidän ruumiinsa oli koralleja rusottavampi,

heidän hahmonsa oli kuin safiiri.

8 Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi,

ei voi heitä tuntea kaduilla.

Rypyssä on heillä nahka luitten päällä,

se on kuivettunut kuin puu.

9 *Jer. 8:3Parempi oli miekan kaatamien

kuin nälän kaatamien,

jotka menehtyivät, kuin lävitsepistetyt,

pellon viljaa vailla.

10 *3. Moos. 26:29; 5. Moos. 28:53; 2. Kun. 6:29; Jer. 19:9; Valit. 2:10Armeliaat vaimot

keittivät omin käsin lapsiansa:

ne tulivat heille ruuaksi

tyttären, minun kansani, sortuessa.

11 *Jer. 17:27; Hes. 7:8Herra on pannut täytäntöön kiivautensa,

vuodattanut vihansa hehkun;

hän on sytyttänyt Siioniin tulen,

joka on kuluttanut sen perustukset.

12 Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat,

ei maanpiirin asukkaista kenkään,

että vihollinen ja vainomies hyökkää sisään

Jerusalemin porteista.

13 *Jer. 5:31; Jer. 23:21; Jer. 26:8; Matt. 23:35Sen profeettain syntien tähden kävi näin,

sen pappien pahain tekojen tähden,

niiden, jotka siellä olivat vuodattaneet

vanhurskaitten verta.

14 He harhailivat sokeina kaduilla,

verellä tahrattuina,

niin ettei voinut koskea

heidän vaatteisiinsa.

15 *3. Moos. 13:45"Väistykää! Saastainen!" huudettiin heistä.

"Väistykää, väistykää, älkää koskeko!"

Paettuaankin he yhä harhailivat;

pakanain seassa sanottiin:

"Eivät he saa kauemmin asustaa täällä".

16 Herran kasvot ovat hajottaneet heidät,

hän ei heihin enää katso.

Papeista ei välitetty,

vanhimpia ei armahdettu.

17 Vieläkin me, silmät rauenneina,

turhaan odotimme apua;

tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa,

josta ei pelastusta tullut.

18 Meidän askeleitamme vaanittiin,

niin ettemme voineet kulkea kaduillamme.

Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät —

niin, loppumme tuli.

19 Meidän vainoojamme olivat nopeammat

kuin kotkat taivaalla.

Vuorilla he ajoivat meitä takaa,

väijyivät meitä erämaassa.

20 *2. Kun. 25:5; Jer. 52:8Hän, meidän elämänhenkemme,

Herran voideltu,

joutui vangiksi heidän kuoppiinsa,

hän, josta me olimme sanoneet:

hänen varjossaan me saamme elää

pakanakansain seassa.

21 *Ps. 137:7; Jer. 25:15,21; Jer. 49:12Iloitse ja riemuitse, tytär Edom,

joka asut Uusin maassa!

Mutta malja on tuleva sinunkin kohdallesi:

sinä juovut ja paljastat itsesi.

22 *Jes. 40:2Sinun syntivelkasi, tytär Siion, on loppunut:

ei Herra ole enää siirtävä sinua pois.

Sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän on etsiskelevä,

on paljastava sinun syntisi.

1 Como se escureceu o ouro!

Como se mudou o ouro puro e bom!

Como estão espalhadas

as pedras do santuário

sobre cada rua!

2 Os preciosos filhos de Sião,

avaliados a puro ouro,

como são agora reputados

por vasos de barro,

obra das mãos do oleiro!

3 Até os chacais abaixam o peito,

dão de mamar aos seus filhos;

mas a filha do meu povo

tornou-se cruel

como os avestruzes no deserto.

4 A língua do que mama

fica pegada pela sede

ao seu paladar;

os meninos pedem pão,

e ninguém lho reparte.

5 Os que comiam comidas finas

agora desfalecem nas ruas;

os que se criaram em carmesim

abraçam monturos.

6 Porque maior é a iniquidade

da filha do meu povo

do que o pecado de Sodoma,

a qual foi subvertida como num momento,

sem que mãos lhe tocassem.

7 Os seus nobres eram

mais puros do que a neve,

mais brancos do que o leite;

mais vermelhos de corpo

do que os rubis,

e mais polidos do que a safira.

8 Mas agora escureceu-se o seu aspecto

mais do que o negrume;

não são conhecidos nas ruas;

a sua pele se lhes pegou aos ossos,

secou-se, tornou-se como um pau.

9 Os mortos à espada

foram mais ditosos

do que os mortos à fome;

porque estes morreram lentamente,

por falta dos frutos

dos campos.

10 As mãos das mulheres compassivas

cozeram seus próprios filhos;

serviram-lhes de alimento

na destruição da filha

do meu povo.

11 Deu o Senhor cumprimento

ao seu furor;

derramou o ardor da sua ira;

e acendeu fogo em Sião,

que consumiu os seus fundamentos.

12 Não creram os reis da terra,

nem todos os moradores do mundo,

que entrasse o adversário e o inimigo

pelas portas de Jerusalém.

13 Foi por causa dos pecados

dos profetas,

das maldades

dos seus sacerdotes,

que derramaram o sangue dos justos

no meio dela.

14 Vagueiam como cegos

nas ruas,

andam contaminados de sangue,

de tal sorte que ninguém

pode tocar nas suas roupas.

15 Desviai-vos, imundos!

gritavam-lhes;

desviai-vos, desviai-vos,

não toqueis!

Quando fugiram

e também andaram errantes,

dizia-se entre os gentios:

Nunca mais morarão aqui.

16 A face indignada do Senhor

os espalhou,

ele nunca mais tornará

a olhar para eles;

não respeitaram a pessoa

dos sacerdotes,

nem se compadeceram dos velhos.

17 Os nossos olhos desfaleciam,

esperando o nosso vão socorro;

olhávamos atentamente

para uma nação

que não nos podia livrar.

18 Espiaram os nossos passos,

de maneira que não podíamos

andar pelas nossas ruas;

está chegado o nosso fim,

estão cumpridos os nossos dias,

porque é vindo o nosso fim.

19 Os nossos perseguidores

foram mais ligeiros

do que as águias dos céus;

sobre os montes nos perseguiram,

no deserto nos armaram ciladas.

20 O fôlego das nossas narinas,

o ungido do Senhor,

foi preso nas suas covas;

dele dizíamos:

Debaixo da sua sombra

viveremos entre os gentios.

21 Regozija-te e alegra-te,

ó filha de Edom,

que habitas na terra de Uz;

o cálice passará também para ti;

embebedar-te-ás, e te descobrirás.

22 O castigo da tua maldade

está consumado,

ó filha de Sião;

ele nunca mais te levará

para o cativeiro;

ele visitará a tua maldade,

ó filha de Edom;

descobrirá os teus pecados.