1 Job vastasi ja sanoi:

2 *Job 13:4; Job 21:34"Tuonkaltaista olen kuullut paljon;

kurjia lohduttajia olette kaikki.

3 Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä,

vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?

4 Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin,

jos te olisitte minun sijassani;

voisin sommitella sanoja teitä vastaan

ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,

5 rohkaista teitä suullani

ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.

6 Jos puhun, ei tuskani helpota,

ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?

7 Mutta nyt hän on minut uuvuttanut.

Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni

8 ja olet minut kukistanut —

siitä muka tuli todistaja —

ja raihnauteni nousi minua vastaan,

syyttäen minua vasten silmiä.

9 Hänen vihansa raateli ja vainosi minua,

hän kiristeli minulle hampaitansa.

Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,

10 *Job 12:4he avaavat minulle kitansa

ja lyövät häväisten minua poskille;

kaikki he yhtyvät minua vastaan.

11 Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan

ja syöksee minut jumalattomain käsiin.

12 *Valit. 3:12Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut,

hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut.

Hän asetti minut maalitaulukseen;

13 hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni.

Hän halkaisee munuaiseni säälimättä,

vuodattaa maahan minun sappeni.

14 Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen

ja ryntää kimppuuni kuin soturi.

15 Minä ompelin säkin iholleni

ja painoin sarveni tomuun.

16 Minun kasvoni punoittavat itkusta,

ja silmäluomillani on pimeys,

17 *Job 33:9vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni

ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.

18 Maa, älä peitä minun vertani,

ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!

19 Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa

ja puolustajani korkeudessa.

20 Ystäväni pitävät minua pilkkanansa —

Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,

21 että hän hankkisi

miehelle oikeuden Jumalaa vastaan

ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.

22 Sillä vähän on vuosia edessäni enää,

ja sitten menen tietä, jota en palaja."

1 Then Job answered,

2 "I have heard many such things.

You are all miserable comforters!

3 Shall vain words have an end?

Or what provokes you that you answer?

4 I also could speak as you do.

If your soul were in my soul’s place,

I could join words together against you,

and shake my head at you,

5 but I would strengthen you with my mouth.

The solace of my lips would relieve you.

6 "Though I speak, my grief is not subsided.

Though I forbear, what am I eased?

7 But now, God, you have surely worn me out.

You have made all my company desolate.

8 You have shriveled me up. This is a witness against me.

My leanness rises up against me.

It testifies to my face.

9 He has torn me in his wrath and persecuted me.

He has gnashed on me with his teeth.

My adversary sharpens his eyes on me.

10 They have gaped on me with their mouth.

They have struck me on the cheek reproachfully.

They gather themselves together against me.

11 God delivers me to the ungodly,

and casts me into the hands of the wicked.

12 I was at ease, and he broke me apart.

Yes, he has taken me by the neck, and dashed me to pieces.

He has also set me up for his target.

13 His archers surround me.

He splits my kidneys apart, and does not spare.

He pours out my bile on the ground.

14 He breaks me with breach on breach.

He runs at me like a giant.

15 I have sewed sackcloth on my skin,

and have thrust my horn in the dust.

16 My face is red with weeping.

Deep darkness is on my eyelids,

17 although there is no violence in my hands,

and my prayer is pure.

18 "Earth, don’t cover my blood.

Let my cry have no place to rest.

19 Even now, behold, my witness is in heaven.

He who vouches for me is on high.

20 My friends scoff at me.

My eyes pour out tears to God,

21 that he would maintain the right of a man with God,

of a son of man with his neighbor!

22 For when a few years have come,

I will go the way of no return.