1 E GIOBBE rispose, e disse:

2 Sì, veramente voi siete tutt’un popolo, E la sapienza morrà con voi.

3 Anch’io ho senno come voi; Io non sono da men di voi; Ed appo cui non sono cotali cose?

4 Io son quell’uomo ch’è schernito dal suo amico; Ma un tale invoca Iddio, ed egli gli risponderà; L’uomo giusto ed intiero è schernito.

5 Colui che sta per isdrucciolare col piè, E, per estimazione di chi è felice, un tizzone sprezzato

6 I tabernacoli de’ ladroni prosperano, E v’è ogni sicurtà per quelli che dispettano Iddio, Nelle cui mani egli fa cadere ciò che desiderano.

7 E in vero, domandane pur le bestie, ed esse tu l’insegneranno; E gli uccelli del cielo, ed essi te lo dichiareranno;

8 Ovvero, ragionane con la terra, ed essa te l’insegnerà; I pesci del mare eziandio te lo racconteranno.

9 Fra tutte queste creature, Quale è quella che non sappia che la mano del Signore fa questo?

10 Nella cui mano è l’anima d’ogni uomo vivente, E lo spirito d’ogni carne umana.

11 L’orecchio non prova egli le parole, Come il palato assapora le vivande?

12 Ne’ vecchi è la sapienza, E nella grande età è la prudenza.

13 Appo lui è la sapienza e la forza; A lui appartiene il consiglio e l’intelligenza.

14 Ecco, se egli ruina, la cosa non può esser riedificata; Se serra alcuno, non gli può essere aperto.

15 Ecco, se egli rattiene le acque, elle si seccano; E se le lascia scorrere, rivoltano la terra sottosopra.

16 Appo lui è forza e ragione; A lui appartiene chi erra, e chi fa errare.

17 Egli ne mena i consiglieri spogliati, E fa impazzare i giudici.

18 Egli scioglie il legame dei re, E stringe la cinghia sopra i lor propri lombi.

19 Egli ne mena i rettori spogliati, E sovverte i possenti.

20 Egli toglie la favella agli eloquenti, E leva il senno a’ vecchi.

21 Egli spande lo sprezzo sopra i nobili, E rallenta la cintura de’ possenti.

22 Egli rivela le cose profonde, traendole fuor delle tenebre; E mette fuori alla luce l’ombra della morte.

23 Egli accresce le nazioni, ed altesì le distrugge; Egli sparge le genti, ed altresì le riduce insieme.

24 Egli toglie il senno a’ capi de’ popoli della terra, E li fa andar vagando per luoghi deserti, ove non ha via alcuna.

25 Vanno a tentone per le tenebre, senza luce alcuna: Ed egli li fa andare errando come un uomo ebbro

1 Job vastasi ja sanoi:

3 Onhan minullakin ymmärrystä yhtä hyvin kuin teillä; en ole minä teitä huonompi, ja kuka ei moisia tietäisi?

4 Ystävänsä pilkkana on hän, jota Jumala kuuli, kun hän häntä huusi, hurskas, nuhteeton on pilkkana.

5 Turvassa olevan mielestä sopii onnettomuudelle ylenkatse; se on valmiina niille, joiden jalka horjuu.

8 tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat sinulle.

9 Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt,

14 Jos hän repii maahan, niin ei rakenneta jälleen; kenen hän telkeää sisälle, sille ei avata.

15 Katso, hän salpaa vedet, ja syntyy kuivuus; hän laskee ne irti, ja ne mullistavat maan.

16 Hänen on väkevyys ja ymmärrys; hänen on niin eksynyt kuin eksyttäjäkin.

17 Hän vie neuvosmiehet pois paljaiksi riistettyinä ja tekee tuomarit tyhmiksi.

18 Kuningasten kurituksesta hän kirvoittaa ja köyttää köyden heidän omiin vyötäisiinsä.

19 Hän vie papit pois paljaiksi riistettyinä, ja ikimahtavat hän kukistaa.

20 Hän hämmentää luotettavain puheen ja ottaa pois vanhoilta taidon.

21 Hän vuodattaa ylenkatsetta ruhtinasten päälle ja aukaisee virtojen padot.

22 Hän paljastaa syvyydet pimeyden peitosta ja tuo valoon pilkkopimeän.

23 Hän korottaa kansat, ja hän hävittää ne, hän laajentaa kansakunnat, ja hän kuljettaa ne pois.

24 Maan kansan päämiehiltä hän ottaa ymmärryksen ja panee heidät harhailemaan tiettömissä autioissa.