1 Il mio spirito si dissolve, I miei giorni sono spenti, I sepolcri mi aspettano.2 Non ho io appresso di me degli schernitori? E l’occhio mio non dev’egli sopportare le loro provocazioni?3 Deh! metti pegno, dammi sicurtà per piatir teco; Chi sarà colui che mi toccherà nella mano?4 Perciocchè, quant’è a costoro, tu hai nascosto il senno al cuor loro, E però tu non li innalzerai.5 Di chi parla fra gli amici per lusinga Anche gli occhi de’ figliuoli saranno consumati.6 Egli mi ha posto per servir di proverbio a’ popoli, Ed io sono pubblicamente menato attorno in sul tamburo.7 E l’occhio mio è tutto raggrinzato di sdegno, E tutte le mie membra son simili ad un’ombra.8 Gli uomini diritti stupiranno di questo, E l’innocente se ne commoverà per cagion dell’ipocrita.9 Ma pure il giusto si atterrà alla sua via, E colui ch’è puro di mani vie più si raffermerà10 Or ravvedetevi pure voi tutti, e poi venite; Non troverò io alcun savio fra voi?11 I miei giorni son passati via; I miei disegni, i proponimenti del mio cuore son rotti.12 La notte mi è cangiata in giorno, La luce è di presso seguita dalle tenebre.13 Se io mi trattengo di speranza, il sepolcro sarà la mia casa, Io farò il mio letto nelle tenebre.14 Già ho gridato alla fossa: Tu sei mio padre; Ed a’ vermini: Voi siete la madre, e la sorella mia.15 Ed ove è ora la mia speranza? Sì, la mia speranza? chi la potrà vedere?16 Le mie speranze scenderanno nel fondo del sepolcro; Conciossiachè il riposo di tutti ugualmente sia nella polvere

2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?