1 Ein Psalm Davids von der schönen Jugend, vorzusingen.

2 Ich danke dem HErrn von ganzem Herzen und erzähle alle deine Wunder.

3 Ich freue mich und bin fröhlich in dir und lobe deinen Namen, du Allerhöchster,

4 daß du meine Feinde hinter sich getrieben hast; sie sind gefallen und umkommen vor dir.

5 Denn du führest mein Recht und Sache aus; du sitzest auf dem Stuhl ein rechter Richter.

6 Du schiltst die Heiden und bringest die GOttlosen um; ihren Namen vertilgest du immer und ewiglich.

7 Die Schwerter des Feindes haben ein Ende; die Städte hast du umgekehret; ihr Gedächtnis ist umkommen samt ihnen.

8 Der HErr aber bleibt ewiglich; er hat seinen Stuhl bereitet zum Gericht.

9 Und er wird den Erdboden recht richten und die Leute regieren rechtschaffen.

10 Und der HErr ist des Armen Schutz, ein Schutz in der Not.

11 Darum hoffen auf dich, die deinen Namen kennen; denn du verlässest nicht, die dich, HErr, suchen.

12 Lobet den HErrn, der zu Zion wohnet; verkündiget unter den Leuten sein Tun!

13 Denn er gedenkt und fragt nach ihrem Blut; er vergisset nicht des Schreiens der Armen.

14 HErr, sei mir gnädig; siehe an mein Elend unter den Feinden, der du mich erhebest aus den Toren des Todes,

15 auf daß ich erzähle all deinen Preis in den Toren der Tochter Zion, daß ich fröhlich sei über deine Hilfe.

16 Die Heiden sind versunken in der Grube, die sie zugerichtet hatten; ihr Fuß ist gefangen im Netz, das sie gestellet hatten.

17 So erkennet man, daß der HErr Recht schaffet. Der GOttlose ist verstrickt in dem Werk seiner Hände durchs Wort. Sela.

18 Ach, daß die GOttlosen müßten zur Hölle gekehret werden, alle Heiden, die Gottes vergessen!

19 Denn er wird des Armen nicht so ganz vergessen, und die Hoffnung der Elenden wird nicht verloren sein ewiglich.

20 HErr, stehe auf, daß Menschen nicht Überhand kriegen; laß alle Heiden vor dir gerichtet werden!

21 Gib ihnen, HErr, einen Meister, daß die Heiden erkennen daß sie Menschen sind. Sela.

2 (H9:3) Minä iloitsen ja riemuitsen sinussa, veisaan sinun nimesi kiitosta, sinä Korkein.

3 (H9:4) Sillä minun viholliseni peräytyivät, kaatuivat maahan ja hukkuivat sinun kasvojesi edessä.

4 (H9:5) Sinä hankit minulle oikeuden ja ajoit minun asiani, sinä istuit valtaistuimelle, sinä vanhurskas tuomari.

5 (H9:6) Sinä nuhtelit pakanoita, tuhosit jumalattomat; sinä pyyhit pois heidän nimensä iäksi ja ainiaaksi.

6 (H9:7) Viholliset ovat tuhotut, ikuisiksi raunioiksi tulleet; kaupungit sinä kukistit, heidän muistonsa on kadonnut.

7 (H9:8) Mutta Herra hallitsee iankaikkisesti; hän on pystyttänyt istuimensa tuomitaksensa.

8 (H9:9) Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan.

9 (H9:10) Niin Herra on sorretun linna, linna ahdingon aikoina.

10 (H9:11) Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra.

11 (H9:12) Veisatkaa kiitosta Herralle, joka Siionissa asuu, julistakaa kansojen keskuudessa hänen suuria tekojaan.

12 (H9:13) Sillä hän, verenkostaja, muistaa heitä eikä unhota kurjain huutoa.

13 (H9:14) Armahda minua, Herra, katso, kuinka minun vihamieheni minua vaivaavat, sinä, joka nostat minut kuoleman porteista,

14 (H9:15) että minä julistaisin kaikki sinun ylistettävät tekosi, tytär Siionin porteissa, riemuitsisin sinun avustasi.

15 (H9:16) Pakanat ovat vajonneet kaivamaansa hautaan; heidän jalkansa takertui verkkoon, jonka he virittivät.

16 (H9:17) Herra on tehnyt itsensä tunnetuksi, on pitänyt tuomiot, kietonut jumalattoman hänen kättensä tekoihin. -Kanteleen välisoitto. Sela.

17 (H9:18) Jumalattomat peräytyvät tuonelaan, kaikki pakanat, jotka unhottavat Jumalan.

18 (H9:19) Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi.

19 (H9:20) Nouse, Herra, älä salli ihmisten uhitella. Tuomittakoon pakanat sinun kasvojesi edessä.

20 (H9:21) Saata, Herra, heidät pelkoon. Tietäkööt pakanat olevansa vain ihmisiä. Sela.