1 Lembra-te do teu Criador na tua mocidade, antes que venham os maus anos- em que já não tenhas prazer na vida.

2 Será demasiado tarde, então, quando o Sol, a luz, a Lua, as estrelas se escurecerem e que já não haja raios de Sol brilhando entre as nuvens.

3 Porque há-de vir um tempo em que os teus membros tremerão sob o peso dos anos; as tuas pernas enfraquecerão; terás poucos dentes para mastigar; virá a perda de vista.

4 Os teus lábios se fecharão enquanto comes! Acordarás de manhã cedo, quando se ouvirem os primeiros cantos das aves; mas tu próprio serás surdo a esses sons.

5 Terás medo das alturas, terás medo de cair. Serás um velho de cabelos todos brancos, arrastando-se a si próprio; faltar-te-ão os apetites. Estarás às portas da morte, abeirando-te da tua eterna morada, enquanto os pranteadores vão percorrendo a cidade.

6 Sim, lembra-te do teu Criador agora, enquanto és novo, antes que se rompam as cadeias de prata, com o líquido da vida, e que se despedace a taça de ouro e se quebre o cântaro junto à fonte, e a nora junto ao poço; antes que o pó volte à terra donde veio e que o espírito retorne a Deus, que o deu.

8 Tudo é como um sopro, diz o pregador, profundamente supérfluo.

9 Então, como o pregador era sábio, continuou ensinando ao povo tudo o que sabia; coligiu assim provérbios e ordenou-os.

10 Porque o pregador foi, não só um homem entendido, como um bom ensinador. Não só ensinou ao povo o que sabia, como o fez da forma mais interessante.

11 As palavras do sábio são como aguilhões, que espicaçam à acção. São como pregos bem fixados. E os melhores estudantes são aqueles que retêm bem a matéria que lhes foi transmitida pelo único pastor.

12 Mas, meu filho, tem cuidado: não há limite para a expressão de opiniões; pode-se passar a vida toda a estudá-las; mas acaba por se ficar cansado.

13 Esta é a minha conclusão final: teme Deus e obedece aos seus mandamentos; este é o dever de todo o ser humano.

14 Deus nos julgará por tudo o que fazemos, incluindo o que está encoberto, seja bom, seja mau.

1 Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova:

3 jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään,

4 ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät;

5 myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla-

6 ennenkuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon.

7 Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

8 Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta!

9 Sen lisäksi, että saarnaaja oli viisas, hän myös opetti kansalle tietoa, punnitsi, harkitsi ja sommitteli sananlaskuja paljon.

10 Saarnaaja koki löytää kelvollisia sanoja, oikeassa mielessä kirjoitettuja, totuuden sanoja.

11 Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia.

12 Ja vielä näiden lisäksi: Poikani, ota varoituksesta vaari; paljolla kirjaintekemisellä ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin.

13 Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.

14 Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.