1 Kun kanaanilainen Aradin kuningas, joka hallitsi Negeviä, sai kuulla israelilaisten olevan tulossa Atarimin tietä, hän hyökkäsi heitä vastaan ja otti muutamia heistä vangiksi.3 Herra kuuli israelilaisten pyynnön ja antoi kanaanilaiset heidän käsiinsä. Niin israelilaiset julistivat heidät Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhosivat kaupungit asukkaineen. Siitä paikka sai nimen Horma.4 Kiertääkseen Edomin maan israelilaiset lähtivät Horinvuoren luota Kaislamerelle vievää reittiä. Matkalla kansa kävi kärsimättömäksi6 Silloin Herra lähetti kansan kimppuun myrkkykäärmeitä, ja niiden puremiin kuoli suuri joukko israelilaisia.9 Mooses teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon. amorilaiset10 Lähdettyään liikkeelle israelilaiset kulkivat Obotiin,11 siirtyivät sieltä autiomaahan ja leiriytyivät Ijje-Abarimiin Moabin itäpuolelle.12 Sitten he jatkoivat matkaansa ja leiriytyivät Seredin joenuoman luo.13 Sieltä lähdettyään he leiriytyivät Arnonin toiselle puolelle autiomaahan, joka ulottuu amorilaisten alueisiin saakka. Arnon on moabilaisten ja amorilaisten välinen rajajoki.14 Sen vuoksi sanotaan Herran sotien kirjassa: -- Vaheb, joka sijaitsee Sufassa, joenuomat, Arnon,15 joenuomien halkomat rinteet, jotka nousevat kohti Arin asuttuja seutuja ja reunustavat Moabin maita.17 Silloin israelilaiset lauloivat tämän laulun: -- Anna vettä, kaivo! Laulakaa sille!18 Laulakaa kaivolle, jonka päälliköt kaivoivat, jonka aukaisivat kansan parhaat miehet kepeillänsä, käskijän sauvoilla! Autiomaasta israelilaiset siirtyivät Mattanaan,19 Mattanasta Nahalieliin, Nahalielista Bamotiin20 ja Bamotista siihen laaksoon, joka on Moabin ylängöllä lähellä Pisgaa, vuorta, jolta näkee laajalti Jesimonin autiomaahan.21 Israelilaiset lähettivät sananviejiä amorilaisten kuninkaan Sihonin luo sanomaan:22 Tahtoisimme kulkea sinun maasi kautta. Me emme poikkea pelloille emmekä viinitarhoihin. Me emme juo vettä teidän kaivoistanne. Kuljemme vain Kuninkaan valtatietä suoraan sinun alueesi halki.23 Mutta Sihon ei antanut Israelille lupaa kulkea maansa kautta, vaan kokosi sotaväkensä ja lähti Israelia vastaan autiomaahan. Jahasiin saavuttuaan hän ryhtyi taisteluun,24 mutta israelilaiset löivät amorilaiset perin pohjin ja ottivat haltuunsa heidän maansa Arnonjoesta Jabbokiin, ammonilaisten alueen rajajokeen asti. Ammonilaisten raja oli lujasti varustettu.25 Israelilaiset valloittivat koko amorilaisten maan ja asettuivat Hesboniin ja kaikkiin muihin amorilaisten kaupunkeihin.26 Hesbon oli amorilaisten kuninkaan Sihonin hallituskaupunki. Sihon oli käynyt sotaa Moabin aikaisempaa kuningasta vastaan ja vallannut Arnonjokeen saakka kaikki hänen maansa.27 Sen tähden ovat runoilijat laulaneet: -- Tulkaa Hesboniin, Sihonin kaupunkiin! Rakentakaa ja varustakaa se jälleen!28 Sillä tuli lähti liikkeelle Hesbonista, roihu Sihonin kaupungista. Se ahmaisi Ar-Moabin, söi Arnonin uhrikukkuloiden valtiaat.29 Voi sinua, Moab! Perikatoon jouduit sinä, Kemosin kansa. Sinun poikasi pakenivat, sinun tyttäresi vei vankeinaan Sihon, amorilaisten kuningas.30 Mutta me niitimme heidät maahan nuolillamme, kaikki on tuhottu Hesbonista Diboniin saakka. Olemme hävittäneet maan, polttaneet sen Medebaan asti.31 Näin israelilaiset asettuivat amorilaisten maahan asumaan.32 Mooses lähetti tiedustelijoita vakoilemaan Jaeseria. Sitten israelilaiset valloittivat sitä ympäröivät kylät ja tuhosivat siellä asuvat amorilaiset.33 Kun israelilaiset tämän jälkeen suuntasivat kulkunsa pohjoiseen pitkin Basaniin vievää tietä, Basanin kuningas Og lähti sotajoukkoineen heitä vastaan ja ryhtyi taisteluun Edreissä.35 Israelilaiset voittivat Ogin ja surmasivat hänet, hänen poikansa ja koko hänen sotajoukkonsa päästämättä ketään pakoon. Sitten he ottivat haltuunsa hänen maansa.
1 住在南地的迦南人亚拉得王, 听说以色列人从亚他林路来, 就与以色列人交战, 掳了他们几个人。 2 于是以色列人向耶和华许愿, 说: "如果你把这民交在我手里, 我就必把他们的城尽行毁灭。" 3 耶和华听了以色列人的祈求, 就把迦南人交给他们, 于是他们把迦南人和他们的城尽行毁灭; 那地方的名就叫何珥玛。 4 他们从何珥山沿着到红海的路起行, 要绕过以东地; 众民因为这条路, 心里烦躁, 5 就反抗 神和摩西, 说: "你们为什么把我们从埃及领上来, 使我们死在旷野呢?这里没有粮食, 又没有水, 我们的心厌恶这淡薄的食物。" 6 于是耶和华打发火蛇进入人民中间; 蛇咬他们, 许多以色列人就死了。 7 人民来见摩西, 说: "我们有罪了, 因为我们出恶言攻击耶和华和你; 求你向耶和华祷告, 叫这些蛇离开我们。"于是摩西为众人祷告。 8 耶和华对摩西说: "你要做一条火蛇, 挂在杆上; 被咬的, 一看这蛇, 就必得存活。" 9 摩西就做了一条铜蛇, 挂在杆上; 被蛇咬了的人, 一望这铜蛇, 就活了。 10 以色列人又起行, 在阿伯安营。 11 再从阿伯起行, 在以耶.亚巴琳安营, 就是摩押对面的旷野, 向日出之地。 12 他们又从那里起行, 在撒烈谷安营。 13 又从那里起行, 在亚嫩河那边安营; 这亚嫩河是在旷野, 从亚摩利人的境内流出来; 原来亚嫩河就是摩押的边界, 在摩押与亚摩利人之间。 14 因此, 在耶和华的战书上记着: "在苏法的哇哈伯, 和亚嫩河的河谷, 15 以及河谷的斜坡, 这斜坡伸展到亚珥城的地方, 就是靠近摩押边境的。" 16 以色列人又从那里到了比珥("比珥"意即"井"); 从前耶和华对摩西说: "你要聚集众民, 我好把水给他们喝", 说的就是这个井。 17 那时, 以色列人就唱了这首歌, 说: "井啊, 涌上水来。你们要向这井歌唱。 18 这井是领袖挖掘的, 是民间的尊贵人, 用圭用杖挖掘的。"以色列人从旷野到了玛他拿, 19 从玛他拿到拿哈列, 从拿哈列到巴末, 20 从巴末到摩押地的谷, 又到了俯瞰荒野的毗斯迦山顶。 21 以色列人派使者去见亚摩利人的王西宏说: 22 "求你容我们从你的地经过; 我们不偏入田间和葡萄园, 也不喝井里的水; 我们只走大路, 直到过了你的境界。" 23 西宏不容以色列人从他的境界经过, 反而聚集了自己的人民, 出到旷野去攻击以色列人, 西宏到了雅杂, 与以色列人交战。 24 以色列人用刀击杀了他, 占领了他的地, 从亚嫩河到雅博河, 直到亚扪人那里, 因为雅谢是亚扪人的边界。 25 以色列人夺取了这一切城, 也住在亚摩利人的各城, 就是希实本, 与属于希实本的一切村庄。 26 这希实本是亚摩利人的王西宏的京城; 西宏曾经与摩押以前的王交战, 从他手中夺去了所有的地, 直到亚嫩河。 27 因此诗人说: "你们来到希实本! 愿西宏的城被重建, 愿西宏的城坚立。 28 因为有火从希实本发出, 有火焰从西宏的城冒出, 吞灭了摩押的亚珥, 烧毁了亚嫩河的高冈。 29 摩押啊, 你有祸了, 基抹的民哪, 你们灭亡了; 基抹使自己的男子逃亡, 使自己的女子被掳, 交给了亚摩利人的王西宏。 30 我们射击他们, 希实本就毁灭, 直到底本。我们使地荒凉, 直到挪法, 挪法直伸到米底巴。" 31 这样, 以色列人就住在亚摩利人的地。 32 摩西派人去窥探雅谢, 以色列人就占领了雅谢的村镇, 把那里的亚摩利人赶走。 33 以色列人回头, 沿着到巴珊的路上走; 巴珊王噩和他的众民都出来迎着以色列人, 在以得来与他们交战。 34 耶和华对摩西说: "不要怕他, 因为我已经把他和他的众民, 以及他的地都交在你手里; 你要待他, 像从前待那住在希实本的亚摩利人的王西宏一样。" 35 于是, 他们杀了噩和他的儿子, 以及他的众民, 没有留下一个, 就占领了他的地。