Publicidade

Números 31

1 Herra sanoi Moosekselle:2 Kosta midianilaisille heidän pahat tekonsa, joita he ovat tehneet Israelia vastaan. Sitten sinut otetaan isiesi luo.5 Israelin sotajoukoista valittiin tuhat miestä heimoa kohden eli kaikkiaan kaksitoistatuhatta asekelpoista miestä.6 Tämän joukon, tuhat miestä jokaisesta heimosta, Mooses lähetti sotaretkelle ja heidän kanssaan Pinehasin, pappi Eleasarin pojan, jonka huostassa olivat pyhät esineet ja merkinantotorvet.7 Sotajoukko hyökkäsi Midianin maahan noudattaen käskyä, jonka Herra oli Moosekselle antanut, ja tappoi kaikki miehet.8 Surmattujen joukossa olivat midianilaisten viisi kuningasta, Evi, Rekem, Sur, Hur ja Reba. Israelilaiset löivät kuoliaaksi myös Bileamin, Beorin pojan.9 He ottivat vangiksi naiset ja lapset ja saivat ryöstösaaliiksi midianilaisten kaikki juhdat, kaiken karjan ja muun omaisuuden.10 He polttivat midianilaisten asuttamat kylät ja heidän leiripaikkansa,11 ottivat mukaansa kaiken keräämänsä saaliin, niin ihmiset kuin eläimetkin,12 ja toivat vankinsa ja muun saaliin Mooseksen, pappi Eleasarin ja Israelin kansan eteen leiriin, joka oli Moabin tasangolla Jordanin varrella vastapäätä Jerikoa.13 Mooses, pappi Eleasar ja kansan päämiehet lähtivät leirin ulkopuolelle heitä vastaan.14 Mooses vihastui sotajoukon johtajiksi määrätyille tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköille, kun he palasivat sotaretkeltä,16 Juuri nuo naiset tekivät Bileamin neuvon mukaan ja saivat israelilaiset luopumaan Herrasta ja antautumaan Baal-Peorin palvojiksi. Sen tähden Herran kansaa kohtasi vitsaus.17 Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa.18 Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne.19 Teidän tulee oleskella leirin ulkopuolella seitsemän päivää, ja jokaisen, joka on surmannut jonkun tai koskettanut surmattua, tulee puhdistautua kolmantena ja seitsemäntenä päivänä; tämä koskee sekä teitä että vankejanne.22 (H31:22-23)Teidän on käytettävä tulessa kulta, hopea, pronssi, rauta, tina ja lyijy, kaikki, mikä kestää tulta, ja niin se tulee puhtaaksi.23 (H31:22-23)Lisäksi ne tulee vielä puhdistaa puhdistusvedellä, ja sillä on puhdistettava myös kaikki, mikä ei kestä tulta.25 Herra sanoi Moosekselle:27 Jaa saalis kahtia sotaretkellä olleiden ja muun kansan kesken.28 Ota Herralle kuuluvana verona sotaretkeen osallistuneilta sotilailta aina yksi viidestäsadasta vangiksi otetusta ihmisestä ja samoin yksi viidestäsadasta naudasta, aasista, lampaasta ja vuohesta.29 Nämä tulee ottaa sotilaille kuuluvasta osuudesta Herralle tulevana uhrilahjana, ja ne on annettava pappi Eleasarille.31 Mooses ja pappi Eleasar tekivät Mooseksen Herralta saaman käskyn mukaan.32 Saalista oli sotilaiden itselleen ryöstämän irtaimen omaisuuden lisäksi 675 000 lammasta ja vuohta,33 nautakarjaa 72 000 päätä34 ja aaseja 61 000,35 ja ihmisiä, tyttöjä, jotka eivät olleet maanneet miehen kanssa, oli kaikkiaan 32 000.36 Sotaretkeen osallistuneiden osuus, puolet saaliista, oli 337 500 lammasta ja vuohta,37 ja Herralle kuuluva vero oli siten 675 eläintä.38 Nautakarjaa sotilaat saivat 36 000 päätä, joista Herralle kuuluva vero oli 72 eläintä;39 aaseja oli 30 500 ja niistä Herralle kuuluva vero 61 eläintä,40 ja ihmisiä, vankeja, oli 16 000, joista Herralle kuuluva vero oli 32 henkeä.41 Mooses luovutti tämän veron, Herralle kuuluvan uhrilahjan, pappi Eleasarille, niin kuin Herra oli käskenyt.42 Muille israelilaisille tuleva puolikas siitä saaliista, jonka Mooses jakoi heidän ja sotaretkellä olleiden kesken,43 oli 337 500 lammasta ja vuohta,44 nautakarjaa 36 000 päätä,45 aaseja 30 50046 ja vankeja 16 000.47 Tästä osuudesta Mooses otti aina yhden viidestäkymmenestä ihmisestä ja eläimestä ja antoi ne Herran käskyn mukaisesti leeviläisille, jotka hoitivat tehtäviä Herran telttamajassa.48 Sotajoukon johtajiksi määrätyt miehet, tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköt, tulivat Mooseksen luo51 Mooses ja pappi Eleasar ottivat heiltä vastaan nämä kultakorut.52 Kultaa, jonka tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköt toivat uhrilahjaksi Herralle, oli kaikkiaan 16 750 sekeliä.53 Sotamiehet pitivät ryöstämänsä saaliin itsellään.54 Mooses ja pappi Eleasar ottivat päälliköiden tuoman kullan ja veivät sen pyhäkkötelttaan, jotta Herra muistaisi, mitä israelilaiset olivat tehneet.

1 耶和华对摩西说: 2 "你要在米甸人身上报以色列人的仇, 然后要归到你本族那里去。" 3 摩西对人民说: "要从你们中间使一些人武装起来去作战, 攻击米甸人, 好在米甸人身上为耶和华报仇。 4 你们要从以色列众支派中每支派打发一千人去打仗。" 5 于是从以色列千万人中, 每支派选出一千人, 共有一万二千人, 都武装起来去打仗。 6 摩西就打发每支派的一千人去打仗, 并且派遣以利亚撒祭司的儿子非尼哈与他们一同去, 非尼哈手里拿着圣所的器皿和吹大声的号筒。 7 他们就照着耶和华吩咐摩西的, 去与米甸人作战, 杀死了所有的男人。 8 在那些被杀的人以外, 还杀了米甸的五个王, 就是以未、利金、苏珥、户珥和利巴; 又用刀杀了比珥的儿子巴兰。 9 以色列人掳了米甸人的妇女、孩子; 又掳掠了他们所有的牲畜、羊群和财物; 10 并用火烧了他们所住地方的一切城市和营寨; 11 把一切夺来的和掳掠的, 连人带牲畜都带走; 12 他们把俘掳的人和掳来的, 以及夺来的东西, 都带到摩押平原, 约旦河边, 和耶利哥相对的营地那里, 交给摩西和以利亚撒祭司, 以及以色列的会众。 13 摩西和以利亚撒祭司, 以及会众所有的领袖, 都出到营外迎接他们。 14 摩西对作战回来的军官, 就是对千夫长和百夫长发怒。 15 摩西对他们说: "你们让这些妇女存活吗? 16 看哪, 这些妇女因巴兰的计谋, 使以色列人在毗珥的事上, 得罪耶和华, 以致瘟疫临到耶和华的会众身上。 17 现在你们要把所有的男孩都杀了, 也要杀死所有与男人发生过关系的妇人。 18 但女孩子中, 没有与男人发生过关系的, 你们都可以让她们活着。 19 你们要在营外驻扎七天, 杀过人的和摸过死尸的, 第三日和第七日都要洁净自己, 你们和你们掳来的人都要这样行。 20 你们也要洁净一切衣服、皮具、山羊毛织的物和木器。" 21 以利亚撒祭司对打仗回来的兵丁说: "这是耶和华吩咐摩西的律例: 22 金、银、铜、铁、锡、铅, 23 能够经火的东西, 你们都要使它经火, 就算是洁净了, 但还要用除污水洁净它; 不能经火的, 你们要使它经过水。 24 第七日, 你们要洗衣服, 就为洁净; 然后才可以进营。" 25 耶和华对摩西说: 26 "你和以利亚撒祭司, 以及会众的各族长, 要计算俘掳的人和掠得的牲畜的总数。 27 你要把掠夺得的分为两半, 一半给出去打仗的人, 一半给全体会众。 28 你又要从出去打仗的人所得的, 无论是人、牛、驴, 或羊群之中, 抽出五百分之一作贡物奉给耶和华; 29 你们要从他们那一半中抽出, 交给以利亚撒祭司, 作耶和华的举祭。 30 从以色列人那一半中, 无论是人、牛、驴、羊群, 或是各样牲畜, 都要抽出五十分之一, 交给负责看守耶和华帐幕的利未人。" 31 于是, 摩西和以利亚撒祭司照着耶和华吩咐摩西的行了。 32 掠得的东西, 就是打仗的人所掳掠剩下来的, 共有羊六十七万五千只, 33 牛七万二千头, 34 驴六万一千头, 35 没有与男人发生过关系的妇人三万二千人。 36 出去打仗的人的分, 就是他们所得的那一半, 羊共有三十三万七千五百只; 37 这些羊群中, 归耶和华作贡物的, 有六百七十五只。 38 牛三万六千头, 归耶和华为贡物的, 有七十二只。 39 驴三万零五百头, 归耶和华为贡物的有六十一匹。 40 人口一万六千, 归给耶和华作贡物的, 有三十二人。 41 摩西照着耶和华吩咐他的, 把贡物, 就是耶和华的举祭, 交给以利亚撒祭司。 42 以色列人所得的那一半, 就是摩西从打仗的人取来分给他们的 43 (属于会众的那一半, 有羊三十三万七千五百只, 44 牛三万六千头, 45 驴三万零五百头, 46 人口一万六千); 47 摩西照着耶和华吩咐他的, 从属于以色列人的那一半, 无论是人口或是牲畜, 都抽出五十分之一, 交给负责看守耶和华帐幕的利未人。 48 统领万军的军长、千夫长和百夫长, 都来见摩西, 49 对摩西说: "你仆人手下作战的士兵, 已经计算总数, 没有缺少一人。 50 现在我们把耶和华的供物, 都送来了, 就是我们各人所得的金器、脚链子、镯子、打印戒指、耳环、手钏, 好在耶和华面前, 为我们自己赎罪。" 51 摩西和以利亚撒祭司就收了他们的金子, 就是各样金子做成的器皿。 52 千夫长和百夫长献给耶和华为举祭的一切金子, 共有两百多公斤。 53 士兵都各自夺取了财物。 54 摩西和以利亚撒祭司就从千夫长和百夫长手中收了金子, 把它带进会幕里去, 在耶和华面前作以色列人的记念。

Veja também

Publicidade
Bíblia Online Bíblia Online

Bíblia Online • Versão: 2026-03-22_20-08-07-green