1 Kuule, sinä Jaakobin suku, jota kutsutaan Israelin nimellä, kuulkaa, te jotka olette versoneet Juudan siemenestä ja vannotte Herran nimeen, te jotka sanotte olevanne Israelin Jumalan palvelijoita mutta ette ole, ette vakaasti ja vilpittömästi.

2 Ja kuitenkin te nimitätte itseänne pyhän kaupungin mukaan ja turvaudutte Israelin Jumalaan, häneen, jonka nimi on Herra Sebaot!

3 Menneet asiat minä kerroin jo kauan ennen kuin ne tapahtuivat, minä annoin ne tiedoksi, lausuin ne julki. Kun tartuin toimeen, kaikki toteutui heti.

4 Koska tiesin, että olet kovaa tekoa, että sinun niskasi on rautaa ja otsasi vaskea,

6 Tästä kaikesta olet jo kuullut. Mieti nyt sitä! Etkö jo myönnä, että näin on? Tästä lähtien minä ilmoitan sinulle uusia asioita, tallessa pidettyjä, sellaisia, joita et tiennyt.

9 Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen. Jotta minua yhäti ylistettäisiin, minä hillitsen vihani enkä tuhoa sinua.

10 Katso, minä olen koetellut sinua ahdingon ahjossa, niin kuin hopeaa sulatetaan, mutta en hopean tähden.

11 Oman itseni tähden minä sen tein, sillä minä en salli nimeäni häväistävän, kunniaani minä en toiselle anna.

12 Kuule minua, Jaakob, sinä, Israel, jonka olen kutsunut! Minä se olen. Olen ensimmäinen, ja olen myös viimeinen.

13 Minun käteni loi maan perustukset, minun oikea käteni löi levälleen taivaan. Minä lausuin niiden nimen, ja siinä ne olivat.

15 Minä olen tämän ilmoittanut, minä olen hänet kutsunut, minä olen nostanut hänet esiin ja johtanut hänen tiensä menestykseen.

16 Tulkaa tänne ja kuulkaa! Alun alkaenkaan en ole puhunut tästä salassa. Jo silloin kun nämä tapahtumat alkoivat, minä olin läsnä. -- Ja nyt Herra, minun Jumalani, on antanut minuun henkensä ja lähettänyt minut.

17 Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka lunastaa sinut vapaaksi: -- Minä olen Herra, sinun Jumalasi, Minä opetan sinulle, mikä on sinulle hyväksi, minä opastan sinua tielläsi.

18 Kunpa kuulisit minun käskyjäni! Silloin sinun onnesi olisi runsas kuin virta, sinulle tuleva siunaus loputon kuin meren aallot,

19 ja sinun lapsesi olisivat lukuisat kuin rannan hiekka, sinun jälkeläisesi lukemattomat kuin hiekan jyvät. Sinun nimesi ei koskaan häviäisi, ei sitä pyyhittäisi pois minun silmieni edestä.

21 Eivät he janoa kärsineet, kun hän vei heidät autiomaahan: veden hän sai vuotamaan kalliosta heille, hän halkaisi kallion, ja vedet virtasivat.

22 -- Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra.

1 Hear ye this, house of Jacob, who are called by the name of Israel, and are come forth out of the waters of Judah, who swear by the name of Jehovah, and make mention of the God of Israel, not in truth, nor in righteousness.

2 For they are named after the holy city, and stay themselves upon the God of Israel: Jehovah of hosts is his name.

3 I have declared the former things long ago; and they went forth out of my mouth, and I caused them to be heard: I wrought suddenly, and they came to pass.

4 Because I knew that thou art obstinate, and thy neck is an iron sinew, and thy brow brass,

5 so I have long ago declared {them} to thee; before they came to pass I caused thee to hear {them}; lest thou shouldest say, Mine idol hath done them, and my graven image, or my molten image hath commanded them.

6 Thou heardest, see all this; -and ye, will not ye declare {it}? I have caused thee to hear new things from this time, and things hidden, and that thou knewest not:

7 they are created now, and not long ago; and before this day thou hast not heard them, lest thou shouldest say, Behold, I knew them.

8 Yea, thou heardest not, yea, thou knewest not, yea, from of old thine ear was not opened; for I knew that thou wouldest ever deal treacherously, and thou wast called a transgressor from the womb.

9 For my name's sake I will defer mine anger, and {for} my praise will I refrain as to thee, that I cut thee not off.

10 Behold, I have refined thee, but not as silver; I have chosen thee in the furnace of affliction.

11 For mine own sake, for mine own sake, will I do {it}; for how should {my name} be profaned? and I will not give my glory unto another.

12 Hearken unto me, Jacob, and {thou} Israel, my called. I {am} HE; I, the first, and I, the last.

13 Yea, my hand hath laid the foundation of the earth, and my right hand hath spread abroad the heavens: I call unto them, they stand up together.

14 All ye, gather yourselves together, and hear: which among them hath declared these things? He whom Jehovah hath loved shall execute his pleasure on Babylon, and his arm {shall be on} the Chaldeans.

15 I, {even} I, have spoken; yea, I have called him; I have brought him, and his way shall be prosperous.

16 Come near unto me, hear ye this: I have not spoken in secret from the beginning; from the time that it was, there am I; and now the Lord Jehovah hath sent me, and his Spirit.

17 Thus saith Jehovah, thy Redeemer, the Holy One of Israel; I {am} Jehovah thy God, who teacheth thee for {thy} profit, who leadeth thee in the way that thou shouldest go.

18 Oh that thou hadst hearkened to my commandments! Then would thy peace have been as a river, and thy righteousness as the waves of the sea;

19 and thy seed would have been as the sand, and the offspring of thy bowels like the gravel thereof: their name should not have been cut off nor destroyed from before me.

20 Go ye forth from Babylon, flee from the Chaldeans, with a voice of singing; declare, cause this to be heard, utter it to the end of the earth; say ye, Jehovah hath redeemed his servant Jacob.

21 And they thirsted not when he led them through the deserts; he caused the waters to flow out of the rock for them; yea, he clave the rock, and the waters gushed out.

22 There is no peace, saith Jehovah, unto the wicked.