1 Kun Saban kuningatar sai kuulla, mitä Salomosta kerrottiin, hän lähti Jerusalemiin pannakseen Salomon koetteelle vaikeilla kysymyksillä. Hänellä oli mukanaan mahtava seurue, ja kamelien kuormissa oli suuret määrät hajusteita, kultaa ja jalokiviä. Hän tuli Salomon luo ja esitti kysymykset, jotka hänellä oli mielessä.
2 Salomo vastasi kaikkiin hänen kysymyksiinsä. Yksikään kysymys ei ollut Salomolle liian vaikea, hän kykeni vastaamaan kaikkiin.
3 Niin sai Saban kuningatar nähdä, miten viisas Salomo oli. Hän näki myös, millaisen palatsin Salomo oli rakentanut,
4 millaisia ruokia hänen pöydässään tarjottiin, miten hänen alaisensa asuivat ja miten palvelu oli hovissa järjestetty. Hän näki palvelusväen asut, samoin juomanlaskijat ja heidän asunsa sekä polttouhrit, jotka kuningas uhrasi Herran temppelissä. Tämän kaiken kuningatar näki, ja hän mykistyi ihmetyksestä.
6 En uskonut niitä puheita ennen kuin tulin ja näin kaiken omin silmin. Eihän minulle ole kerrottu puoliakaan sinun suuresta viisaudestasi. Sinulla on kaikkea paljon enemmän kuin olin kuullut.
7 Onnellisia ovat sinun miehesi, onnellisia nämä palvelijat, jotka jatkuvasti saavat olla luonasi ja kuunnella viisaita sanojasi!
9 Kuningatar antoi Salomolle satakaksikymmentä talenttia kultaa ja runsain mitoin hajusteita ja jalokiviä. Mitään niiden hajusteiden veroista, jotka Saban kuningatar antoi kuningas Salomolle, ei sen koommin ole nähty.
10 Hiramin ja Salomon miehet, jotka hakivat Ofirista kultaa, toivat sieltä myös jalopuuta ja jalokiviä.
11 Kuningas teetti jalopuusta porraskaiteet Herran temppeliin ja omaan palatsiinsa sekä laulajien lyyrat ja harput. Mitään sellaista ei ennen ollut nähty Juudan maassa.
12 Kuningas Salomo antoi Saban kuningattarelle vastalahjat hänen tuomisistaan sekä lisäksi kaiken, mitä hän halusi ja pyysi. Sitten kuningatar palasi seurueineen omaan maahansa.
13 Sen kultamäärän paino, jonka Salomo vuosittain sai, oli kuusisataakuusikymmentäkuusi talenttia.
14 Lisäksi tuli veroja kauppamiehiltä ja tavaranvälittäjiltä, ja myös kaikki Arabian kuninkaat ja paikalliset käskynhaltijat toivat Salomolle kultaa ja hopeaa.
15 Kuningas Salomo teetti taotusta kullasta kaksisataa isoa kilpeä, joihin kuhunkin meni kuusisataa sekeliä kultaa.
16 Samoin hän teetti taotusta kullasta kolmesataa pikkukilpeä, joihin jokaiseen meni kolmesataa sekeliä kultaa. Kuningas sijoitti ne Setripalatsiin.
17 Kuningas teetti myös suuren norsunluisen valtaistuimen, joka päällystettiin puhtaalla kullalla.
18 Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja jalkakoroke, kaikki kullalla silattuja. Istuimessa oli molemmin puolin käsinojat, ja kummankin käsinojan vieressä seisoi leijona.
19 Myös jokaisen portaan kummallakin puolella oli leijona, kaksitoista kaikkiaan. Sen kaltaista ei ollut missään valtakunnassa tehty.
20 Kaikki kuningas Salomon juoma-astiat olivat kultaa, ja puhdasta kultaa olivat myös kaikki Setripalatsin esineet. Hopeaa ei Salomon aikaan pidetty minkään arvoisena.
21 Kuninkaan laivat purjehtivat näet Hiramin miesten kanssa Tarsisiin, ja joka kolmas vuosi laivat toivat Tarsisista kultaa ja hopeaa, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja.
22 Kuningas Salomo voitti rikkaudessa ja viisaudessa kaikki maailman kuninkaat.
23 Kaikkialta tuli kuninkaita Salomon luo kuulemaan viisautta, jonka Jumala oli antanut hänen sydämeensä.
24 Joka vuosi hän sai tulijoilta lahjoja, hopeasta ja kullasta valmistettuja esineitä, vaatteita, aseita ja hajusteita sekä hevosia ja muuleja.
25 Salomolla oli talleissaan neljätuhatta paikkaa hevosille ja vaunuille, ja hänellä oli kaksitoistatuhatta vaunusotilasta, jotka hän sijoitti varuskuntakaupunkeihin ja omaan kaupunkiinsa Jerusalemiin.
26 Kaikki kuninkaat Eufratvirrasta filistealaisten maahan ja Egyptin rajaan saakka olivat hänen alamaisiaan.
27 Hänen aikanaan Jerusalemissa oli hopeaa runsaasti kuin kiviä, ja setriä oli kuin viikunapuita Sefelan rinteillä.
28 Hevosia Salomolle tuotiin Egyptistä ja muistakin maista.
29 Muut Salomon ajan tapahtumat, ensimmäisestä viimeiseen, on kerrottu profeetta Natanin aikakirjoissa, silolaisen Ahian profetioissa ja näkijä Iddon ilmestyksissä, jotka koskivat Jerobeamia, Nebatin poikaa.
30 Salomo hallitsi Jerusalemissa koko Israelia neljäkymmentä vuotta.
31 Sitten hän meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin isänsä Daavidin kaupunkiin. Salomon jälkeen tuli kuninkaaksi hänen poikansa Rehabeam.
1 Ouvindo a rainha de Sabá a fama de Salomão, veio a Jerusalém para prová-lo com enigmas, levando consigo uma comitiva mui grande, e camelos carregados de especiarias, e ouro em abundância, e pedras preciosas; e tendo ela vindo ter com Salomão, falou de tudo o que tinha no coração.
2 Salomão respondeu-lhe a todas as perguntas; e nada houve, que não lhe pudesse esclarecer.
3 Tendo a rainha de Sabá visto a sabedoria de Salomão e a casa que ele edificara,
4 e os manjares da sua mesa, e a companhia dos seus servos, e o serviço dos seus ministros, e os seus vestidos; também os copeiros e os seus vestidos; e a subida pela qual subia à casa de Jeová; ficou como fora de si.
5 Disse ao rei: Era verdade o que dos teus atos e da tua sabedoria ouvi na minha terra.
6 Todavia não dei crédito às suas palavras, até que vim e os meus olhos o viram: eis que não me contaram a metade da grandeza da tua sabedoria; tu excedes a fama que ouvi.
7 Felizes são os teus homens, e felizes estes teus servos que estão sempre diante de ti e ouvem a tua sabedoria.
8 Bendito seja Jeová teu Deus que se agradou de ti para te colocar sobre o seu trono, como rei para fazer as vezes de Jeová teu Deus; porque teu Deus amou a Israel, para o estabelecer perpetuamente, por isso te constituiu rei sobre eles, para fazeres juízo e justiça.
9 Deu ao rei cento e vinte talentos de ouro, e especiarias em grande abundância, e pedras preciosas; não se viram jamais tais especiarias, quais a rainha de Sabá deu ao rei Salomão.
10 Também os servos de Hirão e os servos de Salomão, que trouxeram ouro de Ofir, trouxeram madeiras de Algum e pedras preciosas.
11 Das madeiras de Algum fez o rei balaústres para a casa de Jeová, e para a casa do rei, e harpas e alaúdes para os cantores, quais nunca dantes se viram na terra de Judá.
12 O rei Salomão deu à rainha de Sabá tudo o que ela desejou, tudo o que lhe pediu: mais do que ela trouxera ao rei. Voltou ela e foi-se para a sua terra com os seus servos.
13 Ora, o peso do ouro que num ano se trazia a Salomão era de seiscentos e sessenta e seis talentos de ouro;
14 afora o que traziam os mercadores e negociantes; também todos os reis da Arábia e os governadores do país traziam ouro e prata a Salomão.
15 Salomão fez duzentos paveses de ouro batido; num só pavês usaram-se seiscentos siclos de ouro batido.
16 Também fez de ouro batido trezentos escudos: num só escudo usaram-se trezentos siclos de ouro. O rei depositou-os na casa do bosque do Líbano.
17 Fez mais o rei um grande trono de marfim, e o revestiu de ouro puro.
18 O trono tinha seis degraus, e um estrado de ouro, que lhe eram ligados, e braços de ambos os lados junto ao lugar do assento, e dois leões de pé junto aos braços.
19 Doze leões estavam postos de um e outro lado sobre os seis degraus; não se fez outro semelhante em reino algum.
20 Todos os vasos de beber do rei Salomão eram de ouro, e todos os vasos da casa do bosque do Líbano eram de ouro puro; a prata reputava-se por nada nos dias de Salomão.
21 Pois o rei tinha navios que iam com os servos de Hirão a Társis; uma vez de três em três anos vinham os navios de Társis, trazendo ouro, prata, marfim, bugios e pavões.
22 Assim excedeu o rei Salomão todos os reis da terra em riquezas e em sabedoria.
23 Todos os reis da terra procuravam ver o rosto de Salomão, para ouvirem a sabedoria de que Deus lhe dotara o coração.
24 Traziam, cada um o seu presente, vasos de prata, vasos de ouro, vestidos, armas, especiarias, cavalos e mulos, cada coisa de ano em ano.
25 Salomão tinha quatro mil manjedouras para cavalos e carros, e doze mil cavaleiros, que colocou nas cidades de carros e em Jerusalém junto ao rei.
26 Dominava sobre todos os reis desde o Rio até a terra dos filisteus e até o termo do Egito.
27 O rei fez que em Jerusalém a prata fosse tão comum como as pedras, e que os cedros fossem em tanta abundância como os sicômoros que nascem na campina.
28 Do Egito e de todos os países traziam-se cavalos a Salomão.
29 Ora, os mais atos de Salomão, tanto os primeiros como os últimos, não estão eles escritos na história do profeta Natã, na profecia de Aías silonita, e nas visões do vidente Ido relativamente a Jeroboão, filho de Nebate?
30 Salomão reinou em Jerusalém sobre todo o Israel quarenta anos.
31 Salomão adormeceu com seus pais, e foi sepultado na cidade de seu pai Davi. Em seu lugar reinou seu filho Roboão.