1 Jerusalemin asukkaat huusivat Joramin jälkeen kuninkaaksi hänen nuorimman poikansa Ahasjan, sillä rosvojoukko, joka oli hyökännyt maahan yhdessä arabialaisten kanssa, oli tappanut kaikki hänen vanhemmat poikansa. Näin Joramin poika Ahasja tuli Juudan kuninkaaksi.

2 Kuninkaaksi tullessaan Ahasja oli kahdenkymmenenkahden vuoden ikäinen, ja hän hallitsi Jerusalemissa yhden vuoden ajan. Hänen äitinsä oli Atalja, Omrin pojantytär.

3 Myös Ahasja kulki Ahabin suvun tietä, sillä hänen äitinsä oli hänen neuvonantajansa ja johdatti häntä jumalattomuuteen.

4 Ahabin suvun tavoin Ahasja teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Kun hänen isänsä oli kuollut, olivat Ahabin jälkeläiset hänen neuvonantajinaan, ja se koitui hänen turmiokseen.

5 Heidän neuvostaan Ahasja lähti yhdessä Israelin kuninkaan Joramin, Ahabin pojan, kanssa sotaretkelle Syyrian kuningasta Hasaelia vastaan. He kävivät taisteluun Ramot-Gileadissa, ja syyrialaiset onnistuivat haavoittamaan Joramia.

6 Kuningas Joram palasi Jisreeliin toipumaan haavoistaan, joita syyrialaiset olivat häneen Ramotin luona lyöneet hänen taistellessaan Syyrian kuningasta Hasaelia vastaan. Juudan kuningas Ahasja, Joramin poika, tuli Jisreeliin katsomaan Ahabin poikaa Joramia, kun tämä makasi haavoittuneena.

7 Mutta Jumala oli säätänyt, että tämä käynti koituisi Ahasjan tuhoksi. Jisreeliin tultuaan hän näet meni Joramin kanssa Jehun, Nimsin pojan, luo, jonka Herra oli valinnut tuhoamaan Ahabin suvun.

8 Kun Jehu oli toteuttamassa Ahabin suvun saamaa tuomiota, hän kohtasi myös Juudan ruhtinaat ja Ahasjan sukulaiset, jotka olivat tämän seurueessa, ja tappoi heidätkin.

10 Kun Ahasjan äiti Atalja sai tietää poikansa kuolleen, hän päätti hävittää koko Juudan kuningassuvun.

11 Silloin kuninkaan tytär Josabat otti Ahasjan pojan Joasin salaa pois surmattaviksi määrättyjen kuninkaan poikien joukosta. Hän vei pojan ja tämän imettäjän makuuhuoneeseensa. Näin Ahasjan sisar Josabat, kuningas Joramin tytär ja pappi Jojadan vaimo, kätki pojan Ataljalta, ja pojan henki säästyi.

12 Joasia pidettiin sitten kuuden vuoden ajan kätkössä heidän luonaan Herran temppelissä, sillä Atalja hallitsi maata.

1 Os habitantes de Jerusalém constituíram rei em lugar dele a Acazias, seu filho mais moço; porque a tropa que veio com os árabes ao arraial, tinha matado a todos os seus irmãos mais velhos. Assim reinou Acazias, filho de Jorão, rei de Judá.

2 Tinha Acazias quarenta e dois anos quando começou a reinar, e reinou um ano em Jerusalém. Sua mãe chamava-se Atália, filho de Onri.

3 Também este andou nos caminhos da casa de Acabe, porque sua mãe era quem o aconselhava a que procedesse iniquamente.

4 Fez o mal à vista de Jeová, como fez a casa de Acabe; porque eles lhe serviam de conselheiros depois da morte de seu pai, para a sua perdição.

5 Também andou segundo os conselhos dele, e foi a Ramote-Gileade com Jorão, filho de Acabe, rei de Israel, a fazer guerra contra Hazael, rei da Síria; e os siros feriram a Jorão.

6 Voltou para se curar em Jezreel das feridas que lhe fizeram em Ramá, quando ele pelejava contra Hazael, rei da Síria. Azarias filho de Jorão, rei de Judá, desceu para visitar a Jorão, filho de Acabe, em Jezreel, porque estava doente.

7 Por vontade de Deus foi que Acazias para a sua ruína visitou a Jorão; pois, quando chegou, saiu com Jorão contra Jeú, filho de Ninsi, a quem Jeová tinha designado para exterminar a casa de Acabe.

8 Ao executar Jeú juízo contra a casa de Acabe, achou os príncipes de Judá e os filhos dos irmãos de Acazias, que o serviam, e os matou.

9 Buscou a Acazias; alcançaram-no (ora se escondia Acazias em Samaria), trouxeram-no a Jeú e mataram-no; então sepultaram-no, pois disseram: Ele é filho de Josafá, que buscou a Jeová de todo o seu coração. A casa de Acazias não teve forças para reter o reino.

10 Vendo Atália, mãe de Acazias, que seu filho era morto, levantou-se e destruiu toda a estirpe real da casa de Judá.

11 Mas Josebate, filha do rei, tomou a Joás, filho de Acazias, e o furtou dentre os filhos do rei que foram mortos, e o escondeu com a sua ama no quarto de dormir. Assim Josebate, filha do rei Jorão, mulher do sacerdote Joiada (pois era ela irmã de Acazias), o escondeu de Atália, de modo que ela não o matou.

12 Joás esteve seis anos com eles escondido na casa de Deus; e Atália reinou sobre a terra.