1 Kun Karitsa avasi seitsemännen sinetin, taivaassa syntyi hiljaisuus, ja sitä kesti puolen tunnin verran.

2 Minä näin, kuinka niille seitsemälle enkelille, jotka seisoivat Jumalan edessä, annettiin seitsemän torvea.

3 Vielä tuli yksi enkeli, joka asettui alttarin ääreen kädessään kultainen suitsutusastia. Hänelle annettiin paljon suitsuketta, jotta hän valtaistuimen edessä olevalla kultaisella alttarilla liittäisi suitsutusuhrin kaikkien pyhien rukouksiin.

4 Niin nousi suitsutuksen savu enkelin kädestä Jumalan eteen yhdessä pyhiltä tulevien rukousten kanssa.

5 Enkeli otti suitsutusastian, täytti sen alttarin tulella ja sinkosi tulen alas maan päälle, ja ukkonen jylisi, salamat leimusivat ja maa järähteli.

6 Ne seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän torvea, valmistautuivat puhaltamaan torviinsa.

7 Ensimmäinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin tuli rakeita ja tulenlieskoja ja niiden seassa verta, ja ne iskivät maahan. Kolmannes maasta paloi, kolmannes puista paloi, ja samoin paloi kaikki vihanta ruoho.

8 Toinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin syöksyi mereen jokin, mikä oli suuri kuin vuori ja liekehti tulta. Kolmannes merestä muuttui vereksi,

9 kolmannes meressä elävistä eläimistä kuoli ja kolmannes laivoista tuhoutui.

10 Kolmas enkeli puhalsi torveensa. Silloin putosi taivaalta suuri, soihtuna palava tähti, ja maahan pudotessaan se täytti kolmanneksen virroista ja vesien lähteistä.

11 Tähden nimi oli Koiruoho. Kolmannes vesistä muuttui karvaaksi kuin koiruoho, ja monet ihmiset kuolivat vedestä, koska se oli tullut myrkylliseksi.

12 Neljäs enkeli puhalsi torveensa. Silloin kolmannes auringosta, kolmannes kuusta ja kolmannes tähdistä sammui, niin että ne pimenivät kolmanneksen. Päivä menetti kolmanneksen valostaan, ja samoin synkkeni yö.

1 Quando ele abriu o sétimo selo, houve um silêncio no céu quase por meia hora.

2 Vi os sete anjos que estão em pé diante de Deus; e lhes foram dadas sete trombetas.

3 Veio outro anjo e parou diante do altar, tendo um turíbulo de ouro; e foi-lhe dado muito incenso para o ajuntar às orações de todos os santos sobre o altar de ouro, que estava diante do trono.

4 Subiu o fumo do incenso com as orações dos santos da mão do anjo diante de Deus.

5 O anjo tomou o turíbulo, e o encheu do fogo do altar e o lançou sobre a terra; e houve trovões, vozes, relâmpago e terremoto.

6 Os sete anjos que tinham as sete trombetas prepararam-se para as fazer soar.

7 Tocou o primeiro a trombeta. Seguiu-se saraiva e fogo, misturados com sangue, e foram lançados sobre a terra: foi queimada a terça parte da terra, e a terça parte das árvores, e toda a erva verde.

8 O segundo anjo tocou a trombeta. Foi lançado no mar um como grande monte ardendo de fogo; a terça parte do mar tornou-se em sangue,

9 e a terça parte das criaturas que estavam no mar, a saber, das que tinham vida, morreu, e a terça parte dos navios foi destruída.

10 O terceiro anjo tocou a trombeta. Caiu do céu uma grande estrela, ardendo como um facho, e caiu sobre a terça parte dos rios, e sobre as fontes das águas.

11 A estrela é chamada Absinto. A terça parte das águas converteu-se em absinto, e muitos homens morreram pelas águas, porque elas se tornaram amargosas.

12 O quarto anjo tocou a trombeta. Foi ferida a terça parte do sol, a terça parte da lua e a terça parte das estrelas, para que a terça parte deles se escurecesse, e faltasse a terça parte da luz do dia e do mesmo modo da noite.

13 Olhei, e ouvi uma águia que voava pelo meio do céu, dizendo com uma grande voz: Ai, ai, ai dos que habitam sobre a terra por causa das outras vozes da trombeta dos três anjos, que ainda têm de tocar!