1 Naemalainen Soofar lausui ja sanoi:

3 Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen.

4 Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin?

5 Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys.

6 Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti,

7 katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: Missä hän on?

8 Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky.

9 Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe.

10 Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa.

11 Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa.

12 Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle,

13 säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa,

14 niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä.

15 Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa.

16 Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa.

17 Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja-ja kermajokia ja-virtoja.

18 Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen.

19 Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella.

20 Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.

21 Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä.

22 Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat.

23 Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään.

24 Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi;

25 kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet,

26 kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa.

27 Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan.

28 Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet.

1 Então respondeu Zofar, o naamatita:

2 Ora, os meus pensamentos me fazem responder, e por isso eu me apresso.

3 Estou ouvindo a tua repreensão, que me envergonha, mas o espírito do meu entendimento responde por mim.

4 Não sabes tu que desde a antigüidade, desde que o homem foi posto sobre a terra,

5 o triunfo dos iníquos é breve, e a alegria dos ímpios é apenas dum momento?

6 Ainda que a sua exaltação suba até o céu, e a sua cabeça chegue até as nuvens,

7 contudo, como o seu próprio esterco, perecerá para sempre; e os que o viam perguntarão: Onde está?

8 Dissipar-se-á como um sonho, e não será achado; será afugentado qual uma visão da noite.

9 Os olhos que o viam não o verão mais, nem o seu lugar o contemplará mais.

10 Os seus filhos procurarão o favor dos pobres, e as suas mãos restituirão os seus lucros ilícitos.

11 Os seus ossos estão cheios do vigor da sua juventude, mas este se deitará com ele no pó.

12 Ainda que o mal lhe seja doce na boca, ainda que ele o esconda debaixo da sua língua,

13 ainda que não o queira largar, antes o retenha na sua boca,

14 contudo a sua comida se transforma nas suas entranhas; dentro dele se torna em fel de áspides.

15 Engoliu riquezas, mas vomitá-las-á; do ventre dele Deus as lançará.

16 Veneno de áspides sorverá, língua de víbora o matará.

17 Não verá as correntes, os rios e os ribeiros de mel e de manteiga.

18 O que adquiriu pelo trabalho, isso restituirá, e não o engolirá; não se regozijará conforme a fazenda que ajuntou.

19 Pois que oprimiu e desamparou os pobres, e roubou a casa que não edificou.

20 Porquanto não houve limite à sua cobiça, nada salvará daquilo em que se deleita.

21 Nada escapou à sua voracidade; pelo que a sua prosperidade não perdurará.

22 Na plenitude da sua abastança, estará angustiado; toda a força da miséria virá sobre ele.

23 Mesmo estando ele a encher o seu estômago, Deus mandará sobre ele o ardor da sua ira, que fará chover sobre ele quando for comer.

24 Ainda que fuja das armas de ferro, o arco de bronze o atravessará.

25 Ele arranca do seu corpo a flecha, que sai resplandecente do seu fel; terrores vêm sobre ele.

26 Todas as trevas são reservadas paro os seus tesouros; um fogo não assoprado o consumirá, e devorará o que ficar na sua tenda.

27 Os céus revelarão a sua iniqüidade, e contra ele a terra se levantará.

28 As rendas de sua casa ir-se-ão; no dia da ira de Deus todas se derramarão.

29 Esta, da parte de Deus, é a porção do ímpio; esta é a herança que Deus lhe reserva.