2 Mielettömän tappaa suuttumus, tyhmän surmaa kiivaus.
3 Minä näin mielettömän juurtuvan, mutta äkkiä sain huutaa hänen asuinsijansa kirousta.
4 Hänen lapsensa ovat onnesta kaukana, heitä poljetaan portissa, eikä auttajaa ole.
5 Ja minkä he ovat leikanneet, syö nälkäinen-ottaa sen vaikka orjantappuroista-ja janoiset tavoittelevat heidän tavaraansa.
6 Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta,
7 vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle.
8 Mutta minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen,
9 hänen, joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää,
10 joka antaa sateen maan päälle ja lähettää vettä vainioille,
11 että hän korottaisi alhaiset ja surevaiset kohoaisivat onneen.
12 Hän tekee kavalain hankkeet tyhjiksi, niin ettei mikään menesty heidän kättensä alla,
13 hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat:
14 päivällä he joutuvat pimeään ja hapuilevat keskipäivällä niinkuin yöllä.
15 Mutta köyhän hän pelastaa heidän suunsa miekasta, auttaa väkevän kädestä.
16 Ja niin on vaivaisella toivo, mutta vääryyden täytyy sulkea suunsa.
17 Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta.
18 Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat.
19 Kuudesta hädästä hän sinut pelastaa, ja seitsemässä ei onnettomuus sinua kohtaa.
20 Nälänhädässä hän vapahtaa sinut kuolemasta ja sodassa miekan terästä.
21 Kielen ruoskalta sinä olet turvassa, etkä pelkää, kun hävitys tulee.
22 Hävitykselle ja kalliille ajalle sinä naurat, etkä metsän petoja pelkää.
23 Sillä kedon kivien kanssa sinä olet liitossa, ja metsän pedot elävät rauhassa sinun kanssasi.
24 Saat huomata, että majasi on rauhoitettu, ja kun tarkastat asuinsijaasi, et sieltä mitään kaipaa.
25 Ja saat huomata, että sinun sukusi on suuri ja vesasi runsaat kuin ruoho maassa.
26 Ikäsi kypsyydessä sinä menet hautaan, niinkuin lyhde korjataan ajallansa.
1 Chama agora; há alguém que te responda; E a qual dentre os entes santos te dirigirás?
2 Pois a dor destrói o louco, e a inveja mata o tolo.
3 Bem vi eu o louco lançar raízes; mas logo amaldiçoei a sua habitação:
4 Seus filhos estão longe da segurança, e são pisados nas portas, e não há quem os livre.
5 A sua messe é devorada pelo faminto, que até dentre os espinhos a tira; e o laço abre as fauces para a fazenda deles.
6 Porque a aflição não procede do pó, nem a tribulação brota da terra;
7 mas o homem nasce para a tribulação, como as faíscas voam para cima.
8 Mas quanto a mim eu buscaria a Deus, e a Deus entregaria a minha causa;
9 o qual faz coisas grandes e inescrutáveis, maravilhas sem número.
10 Ele derrama a chuva sobre a terra, e envia águas sobre os campos.
11 Ele põe num lugar alto os abatidos; e os que choram são exaltados à segurança.
12 Ele frustra as maquinações dos astutos, de modo que as suas mãos não possam levar coisa alguma a efeito.
13 Ele apanha os sábios na sua própria astúcia, e o conselho dos perversos se precipita.
14 Eles de dia encontram as trevas, e ao meio-dia andam às apalpadelas, como de noite.
15 Mas Deus livra o necessitado da espada da boca deles, e da mão do poderoso.
16 Assim há esperança para o pobre; e a iniqüidade tapa a boca.
17 Eis que bem-aventurado é o homem a quem Deus corrige; não desprezes, pois, a correção do Todo-Poderoso.
18 Pois ele faz a ferida, e ele mesmo a liga; ele fere, e as suas mãos curam.
19 Em seis angústias te livrará, e em sete o mal não te tocará.
20 Na fome te livrará da morte, e na guerra do poder da espada.
21 Do açoite da língua estarás abrigado, e não temerás a assolação, quando chegar.
22 Da assolação e da fome te rirás, e dos animais da terra não terás medo.
23 Pois até com as pedras do campo terás a tua aliança, e as feras do campo estarão em paz contigo.
24 Saberás que a tua tenda está em paz; visitarás o teu rebanho, e nada te faltará.
25 Também saberás que se multiplicará a tua descendência e a tua posteridade como a erva da terra.
26 Em boa velhice irás à sepultura, como se recolhe o feixe de trigo a seu tempo.
27 Eis que isso já o havemos inquirido, e assim o é; ouve-o, e conhece-o para teu bem.