1 Därefter tog Sofar från Naama till orda och sade:

2 På sådant tal giva mina tankar mig ett svar, än mer, då jag nu är så upprörd i mitt inre.

3 Smädlig tillrättavisning måste jag höra, och man svarar mig med munväder på förståndigt tal.

4 Vet du då icke att så har varit från evig tid, från den stund då människor sattes på jorden:

5 att de ogudaktigas jubel varar helt kort och den gudlöses glädje ett ögonblick?

6 Om än hans förhävelse stiger upp till himmelen och hans huvud når intill molnen,

7 Så förgås han dock för alltid och aktas lik sin träck; de som sågo honom måste fråga: »Var är han?»

8 Lik en dröm flyger han bort, och ingen finner honom mer; han förjagas såsom en syn om natten.

9 Det öga som såg honom ser honom icke åter, och hans plats får ej skåda honom mer.

10 Hans barn måste gottgöra hans skulder till de arma, hans händer återbära hans vinning.

11 Bäst ungdomskraften fyller hans ben, skall den ligga i stoftet med honom.

12 Om än ondskan smakar ljuvligt i hans mun, så att han gömmer den under sin tunga,

13 är rädd om den och ej vill gå miste därom, utan håller den förvarad inom sin gom,

14 så förvandlas denna kost i hans inre, bliver huggormsetter i hans liv.

15 Den rikedom han har slukat måste han utspy; av Gud drives den ut ur hans buk.

16 Ja, huggormsgift kommer han att dricka, av etterormens tunga bliver han dräpt.

17 Ingen bäck får vederkvicka hans syn, ingen ström med flöden av honung och gräddmjölk.

18 Sitt fördärv måste han återbära, han får ej njuta därav; hans fröjd svarar ej mot den rikedom han har vunnit.

19 Ty mot de arma övade han våld och lät dem ligga där; han rev till sig hus som han ej kan hålla vid makt.

20 Han visste ej av någon ro för sin buk, men han skall icke rädda sig med sina skatter.

21 Intet slapp undan hans glupskhet, därför äger och hans lycka intet bestånd.

22 Mitt i hans överflöd påkommer honom nöd, och envar eländig vänder då mot honom sin hand.

23 Ja, så måste ske, för att hans buk må bliva fylld; sin vredes glöd skall Gud sända över honom och låta den tränga såsom ett regn in i hans kropp.

24 Om han flyr undan för vapen av järn, så genomborras han av kopparbågens skott.

25 När han då drager i pilen och den kommer ut ur hans rygg, när den ljungande udden kommer fram ur hans galla, då falla dödsfasorna över honom.

26 Idel mörker är förvarat åt hans skatter; till mat gives honom eld som brinner utan pust, den förtär vad som är kvar i hans hydda.

27 Himmelen lägger hans missgärning i dagen, och jorden reser sig upp emot honom.

28 Vad som har samlats i hans hus far åter sin kos, likt förrinnande vatten, på vredens dag.

29 Sådan lott får en ogudaktig människa av Gud, sådan arvedel har av Gud blivit bestämd åt henne.

1 Nyt naamalainen Sofar alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

2 -- Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni.

3 Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.

4 Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:

5 jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi.

6 Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka, vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä,

8 Kuin uni hän lentää pois, katoaa, kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin.

9 Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe, hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne.

10 Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä, hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä.

11 Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa, vaipuu hänen kanssaan maan tomuun.

12 Paha maistuu niin makealle hänen suussaan, että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään,

13 nautiskelee, ei malta luopua siitä vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten.

14 Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan, se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky.

15 Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos, Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan.

16 Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa.

17 Ei hän enää näe solisevia puroja, ei kerman ja hunajan virtoja.

18 Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä, ei saa niistä nauttia, omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita,

19 koska hän murskasi köyhät, jätti heidät oman onnensa varaan, otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut.

20 Koskaan hän ei saanut kyllikseen, mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta.

21 Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä.

22 Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea, juuri silloin ahdinko hänet yllättää ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen.

23 Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen.

24 Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita, pronssinuoli hänet surmaa:

25 se tulee selästä ulos hänen sappinesteestään kiiltävänä, ja kauhu valtaa hänet.

26 Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa. Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet. Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta!

27 Taivas paljastaa hänen syntinsä, maa nousee häntä vastaan.

28 Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä.

29 Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.