1 Så oförvägen är ingen, att han törs reta denne. Vem vågar då sätta sig upp mot mig själv?
2 Vem har först givit mig något, som jag alltså bör betala igen? Mitt är ju allt vad som finnes under himmelen.
3 Jag vill ej höra upp att tala om hans lemmar, om huru väldig han är, och huru härligt han är danad.
4 Vem mäktar rycka av honom hans pansar? Vem vågar sig in mellan hans käkars par?
5 Hans gaps dörrar, vem vill öppna dem? Runtom hans tänder bor ju förskräckelse.
6 Stolta sitta på honom sköldarnas rader; hopslutna äro de med fast försegling.
7 Tätt fogar sig den ena intill den andra, icke en vindfläkt tränger in mellan dem.
8 Var och en håller ihop med den nästa, de gripa in i varandra och skiljas ej åt.
9 När han fnyser, strålar det av ljus; hans blickar äro såsom morgonrodnadens ögonbryn.
10 Bloss fara ut ur hans gap, eldgnistor springa fram därur.
11 Från hans näsborrar utgår rök såsom ur en sjudande panna på bränslet.
12 Hans andedräkt framgnistrar eldkol, och lågor bryta fram ur hans gap.
13 På hans hals har kraften sin boning, och framför honom stapplar försagdhet.
14 Själva det veka på hans buk är ett stadigt fogverk, det sitter orubbligt, såsom gjutet på honom.
15 Hans hjärta är fast såsom sten, fast såsom bottenstenen i kvarnen.
16 När han reser sig, bäva hjältar, av ångest mista de all sans.
17 Angripes han med ett svärd, så håller det ej stånd, ej heller spjut eller pil eller pansar.
18 Han aktar järn såsom halm och koppar såsom murket trä.
19 Bågskott skrämma honom ej bort, slungstenar förvandlas för honom till strå;
20 ja, stridsklubbor aktar han såsom strå, han ler åt rasslet av lansar.
21 På sin buk bär han skarpa eggar, spår såsom av en tröskvagn ristar han i dyn.
22 Han gör djupet sjudande som en gryta, likt en salvokokares kittel förvandlar han vattnet.
23 Bakom honom strålar vägen av ljus, djupet synes bära silverhår.
24 Ja, på jorden finnes intet som är honom likt, otillgänglig för fruktan skapades han.
25 På allt vad högt är ser han med förakt, konung är han över alla stolta vilddjur.
1 (H40:25)Voitko sinä koukullasi pyydystää krokotiilin? Pitääkö siimasi sen kielen aloillaan,
2 (H40:26)sitooko ruokoköytesi sen kidan, lävistääkö atraimesi sen leuan?
3 (H40:27)Rukoileeko se sinulta armoa, yrittääkö se lepytellä sinua?
4 (H40:28)Suostuuko se sinun ehtoihisi, antautuuko se orjaksesi ikiajoiksi?
5 (H40:29)Leikitkö sen kanssa niin kuin linnun kanssa leikitään, annatko sen tyttärillesi narusta talutettavaksi?
6 (H40:30)Käytkö siitä kauppaa toisten pyyntimiesten kanssa, meneekö se paloiteltuna myyntiin kauppiaille?
7 (H40:31)Isketkö sen kyljen täyteen väkärautoja, lävistätkö harppuunalla sen pään?
8 (H40:32)Jos mielesi tekee käydä siihen käsiksi, ajattele, millainen kamppailu siitä nousee, ja jätä se rauhaan!
9 (H41:1)Älä kuvittele turhia: sen pelkkä näkeminen paiskaa maahan kenet tahansa.
10 (H41:2)Ei pahinkaan hurjapää ryhdy sitä ärsyttämään. Kuka voisi mitellä sen kanssa voimiaan!
11 (H41:3)Kuka siis voisi astua minun eteeni vaatimaan palvelusta palveluksesta? Eikö kaikki taivaan alla ole minun?
12 (H41:4)Puhun vielä sen jäsenistä, sen voimasta, sen ihmeellisestä rakenteesta.
13 (H41:5)Kuka on murtanut sen kaksoispanssarin, kuka on viiltänyt siltä puvun auki?
14 (H41:6)Kuka on avannut ammolleen sen kidan? Sen hampaat herättävät kaikissa kauhua.
15 (H41:7)Sen selkää kattavat panssarikilvet kuin piinkovat sinettirivit.
16 (H41:8)Ne ovat tiiviisti kiinni toinen toisessaan, edes tuuli ei pääse niiden väliin.
17 (H41:9)Ne niveltyvät toisiinsa kuin liimattuina, koskaan irtoamatta.
18 (H41:10)Kun se aivastaa, näkyy leimahdus. Sen silmät hehkuvat kuin aamuruskon säteet.
19 (H41:11)Sen kidasta lyövät lieskat, tulikipunat sinkoilevat ilmaan.
20 (H41:12)Savu suitsuaa sen sieraimista niin kuin tulella kiehuvan padan alta, kun tulta lietsotaan.
21 (H41:13)Sen henkäys sytyttää hiilloksen liekkeihin, tulenlieska iskee sen suusta.
22 (H41:14)Sen kaula uhkuu voimaa, sen edellä leviää kauhu.
23 (H41:15)Jäntevät ovat sen vatsan lihakset, kovat kuin metalli, eivät ne anna myöten.
24 (H41:16)Kiveä on sen sydän, kuin myllyn pohjakivi, liikkumaton ja kova.
25 (H41:17)Kun se nousee esiin, rohkeimmatkin kauhistuvat ja pakenevat kuohuvasta vedestä.
26 (H41:18)Jos siihen osuu miekka, terä murtuu. Ei siihen pysty keihäs, ei nuolenkärki eikä kivi.
27 (H41:19)Pelkkää olkea on sille rauta, kuin lahoa puuta on sille pronssi.
28 (H41:20)Nuoli ei aja sitä pakosalle, olkipalloja ovat sille lingon kivet,
29 (H41:21)kuin heinänkorsi on sille nuija, miekan kalskeelle se vain nauraa.
30 (H41:22)Sen vatsapuoli on täynnä teräviä nystyjä, jäljet rannan liejussa ovat kuin äkeen jäljet.
31 (H41:23)Se panee syvyydet kiehumaan niin kuin pata kiehuu, virta pärskyy sen ympärillä kuin tulikuuma rasva.
32 (H41:24)Sen perässä kimaltaa vaahto hopeisena kuin vanhuksen hiukset.
33 (H41:25)Ei ole sille vertaa maan päällä! Luoja jätti sen pelkoa vaille.
34 (H41:26)Vahvimpiakin se ylväänä katsoo. Se on kaikkien petojen kuningas.