1 Saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa.

2 *Job 7:16; Saarn. 2:11; Saarn. 11:8; Saarn. 12:8Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja,

turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!

3 *Ps. 39:7; Saarn. 2:22; Saarn. 3:9Mitä hyötyä on ihmiselle

kaikesta vaivannäöstänsä,

jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?

4 *Ps. 104:5; Ps. 119:90Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee,

mutta maa pysyy iäti.

5 *Ps. 19:7Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee

ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.

6 Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen,

kiertää yhä kiertämistään,

ja samalle kierrollensa tuuli palajaa.

7 Kaikki joet laskevat mereen,

mutta meri ei siitänsä täyty;

samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet,

ne aina edelleen laskevat.

8 *Sananl. 27:20Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta. 9 *Saarn. 3:15Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. 10 Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. 11 Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.

12 *1. Kun. 1:34Minä, saarnaaja, olin Israelin kuningas Jerusalemissa. 13 *1. Kun. 4:29Ja minä käänsin sydämeni viisaudella tutkimaan ja miettimään kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämä on vaikea työ, jonka Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa. 14 *Saarn. 2:11Minä katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua. 15 *Saarn. 3:14; Saarn. 7:14Väärä ei voi suoristua, eikä vajaata voi täydeksi laskea.

16 *1. Kun. 3:12Minä puhuin sydämessäni näin: Minä olen hankkinut suuren viisauden ja sitä yhä lisännyt, jopa yli kaikkien, jotka ovat ennen minua Jerusalemissa hallinneet, ja paljon on sydämeni nähnyt viisautta ja tietoa. 17 *Saarn. 2:12; Saarn. 7:26Ja minä käänsin sydämeni tutkimaan viisautta ja tietoa, mielettömyyttä ja tyhmyyttä, ja minä tulin tietämään, että sekin oli tuulen tavoittelemista. 18 Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.

1 Palavras do pregador, filho de Davi, rei em Jerusalém.

2 Vaidade de vaidades,

diz o pregador,

vaidade de vaidades!

Tudo é vaidade.

3 Que proveito tem o homem,

de todo o seu trabalho,

que faz debaixo do sol?

4 Uma geração vai,

e outra geração vem;

mas a terra para sempre

permanece.

5 Nasce o sol, e o sol se põe,

e apressa-se e volta ao seu lugar

de onde nasceu.

6 O vento vai para o sul

e faz o seu giro para o norte;

continuamente vai girando o vento,

e volta fazendo os seus circuitos.

7 Todos os rios vão para o mar,

e contudo o mar não se enche;

ao lugar para onde os rios vão,

para ali tornam eles a correr.

8 Todas as coisas são trabalhosas;

o homem não o pode exprimir;

os olhos não se fartam de ver,

nem os ouvidos

se enchem de ouvir.

9 O que foi, isso é o que há de ser;

e o que se fez, isso se fará;

de modo que nada há de novo debaixo do sol.

10 Há alguma coisa de que se possa dizer:

Vê, isto é novo?

Já foi nos séculos passados,

que foram antes de nós.

11 Já não há lembrança

das coisas que precederam;

e das coisas que hão de ser

também delas não haverá lembrança

entre os que hão de vir depois.

12 Eu, o pregador, fui rei sobre Israel em Jerusalém. 13 E apliquei o meu coração a esquadrinhar, e a informar-me com sabedoria de tudo quanto sucede debaixo do céu; esta enfadonha ocupação deu Deus aos filhos dos homens, para nela os exercitar.

14 Atentei para todas as obras que se fazem debaixo do sol, e eis que tudo era vaidade e aflição de espírito.

15 Aquilo que é torto

não se pode endireitar;

aquilo que falta

não se pode calcular.

16 Falei eu com o meu coração, dizendo: Eis que eu me engrandeci, e sobrepujei em sabedoria a todos os que houve antes de mim em Jerusalém; e o meu coração contemplou abundantemente a sabedoria e o conhecimento. 17 E apliquei o meu coração a conhecer a sabedoria e a conhecer os desvarios e as loucuras, e vim a saber que também isto era aflição de espírito.

18 Porque na muita sabedoria

há muito enfado;

e o que aumenta

em conhecimento,

aumenta em dor.