Lamentações 4

1 Kuinka onkaan kulta tummunut,

muuttunut hyvä kulta;

kuinka ovat pyhät kivet viskeltyinä

kaikkien katujen kulmiin!

2 *Jer. 19:11Siionin pojat, nuo kalliit,

punnitut puhtaimman kullan arvoisiksi —

kuinka he ovatkaan saviastiain arvossa,

savenvalajan kätten tekojen!

3 *Job 39:16Aavikkosudetkin taritsevat nisiänsä,

imettävät pentujansa;

mutta tytär, minun kansani, on tullut tylyksi

kuin kamelikurki erämaassa.

4 *Ps. 137:6; Valit. 2:11Imeväisen kieli tarttuu suulakeen

janon tähden.

Lapsukaiset pyytävät leipää;

ei ole, kuka sitä heille taittaisi.

5 Jotka herkkuja söivät,

ne nääntyvät kaduilla.

Joita punapurppuran päällä kanneltiin,

ne tunkioita syleilevät.

6 *1. Moos. 18:20; 1. Moos. 19:24; Hes. 16:46Tyttären, minun kansani, syntivelka

on Sodoman syntiä suurempi;

Sodoma hävitettiin yhtäkkiä

kätten siellä riehumatta.

7 Siionin ruhtinaat olivat lunta puhtaammat,

maitoa valkoisemmat,

heidän ruumiinsa oli koralleja rusottavampi,

heidän hahmonsa oli kuin safiiri.

8 Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi,

ei voi heitä tuntea kaduilla.

Rypyssä on heillä nahka luitten päällä,

se on kuivettunut kuin puu.

9 *Jer. 8:3Parempi oli miekan kaatamien

kuin nälän kaatamien,

jotka menehtyivät, kuin lävitsepistetyt,

pellon viljaa vailla.

10 *3. Moos. 26:29; 5. Moos. 28:53; 2. Kun. 6:29; Jer. 19:9; Valit. 2:10Armeliaat vaimot

keittivät omin käsin lapsiansa:

ne tulivat heille ruuaksi

tyttären, minun kansani, sortuessa.

11 *Jer. 17:27; Hes. 7:8Herra on pannut täytäntöön kiivautensa,

vuodattanut vihansa hehkun;

hän on sytyttänyt Siioniin tulen,

joka on kuluttanut sen perustukset.

12 Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat,

ei maanpiirin asukkaista kenkään,

että vihollinen ja vainomies hyökkää sisään

Jerusalemin porteista.

13 *Jer. 5:31; Jer. 23:21; Jer. 26:8; Matt. 23:35Sen profeettain syntien tähden kävi näin,

sen pappien pahain tekojen tähden,

niiden, jotka siellä olivat vuodattaneet

vanhurskaitten verta.

14 He harhailivat sokeina kaduilla,

verellä tahrattuina,

niin ettei voinut koskea

heidän vaatteisiinsa.

15 *3. Moos. 13:45"Väistykää! Saastainen!" huudettiin heistä.

"Väistykää, väistykää, älkää koskeko!"

Paettuaankin he yhä harhailivat;

pakanain seassa sanottiin:

"Eivät he saa kauemmin asustaa täällä".

16 Herran kasvot ovat hajottaneet heidät,

hän ei heihin enää katso.

Papeista ei välitetty,

vanhimpia ei armahdettu.

17 Vieläkin me, silmät rauenneina,

turhaan odotimme apua;

tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa,

josta ei pelastusta tullut.

18 Meidän askeleitamme vaanittiin,

niin ettemme voineet kulkea kaduillamme.

Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät —

niin, loppumme tuli.

19 Meidän vainoojamme olivat nopeammat

kuin kotkat taivaalla.

Vuorilla he ajoivat meitä takaa,

väijyivät meitä erämaassa.

20 *2. Kun. 25:5; Jer. 52:8Hän, meidän elämänhenkemme,

Herran voideltu,

joutui vangiksi heidän kuoppiinsa,

hän, josta me olimme sanoneet:

hänen varjossaan me saamme elää

pakanakansain seassa.

21 *Ps. 137:7; Jer. 25:15,21; Jer. 49:12Iloitse ja riemuitse, tytär Edom,

joka asut Uusin maassa!

Mutta malja on tuleva sinunkin kohdallesi:

sinä juovut ja paljastat itsesi.

22 *Jes. 40:2Sinun syntivelkasi, tytär Siion, on loppunut:

ei Herra ole enää siirtävä sinua pois.

Sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän on etsiskelevä,

on paljastava sinun syntisi.

Lamentations sur le sort du peuple

1 Eh quoi! L’or a perdu son éclat!

L’or pur est altéré!

Les pierres du sanctuaire sont dispersées

Aux coins de toutes les rues!

2 Les nobles fils de Sion,

Estimés à l’égal de l’or pur,

Sont regardés, hélas! Comme des vases de terre,

Ouvrage des mains du potier!

3 Les chacals mêmes présentent la mamelle,

Et allaitent leurs petits;

Mais la fille de mon peuple est devenue cruelle

Comme les autruches du désert.

4 La langue du nourrisson s’attache à son palais,

Desséchée par la soif;

Les enfants demandent du pain,

Et personne ne leur en donne.

5 Ceux qui se nourrissaient de mets délicats

Périssent dans les rues;

Ceux qui étaient élevés dans la pourpre

Embrassent les fumiers.

6 Le châtiment de la fille de mon peuple est plus grand

Que celui de Sodome,

Détruite en un instant,

Sans que personne ait porté la main sur elle.

7 Ses princes étaient plus éclatants que la neige,

Plus blancs que le lait;

Ils avaient le teint plus vermeil que le corail;

Leur figure était comme le saphir.

8 Leur aspect est plus sombre que le noir;

On ne les reconnaît pas dans les rues;

Ils ont la peau collée sur les os,

Sèche comme du bois.

9 Ceux qui périssent par l’épée sont plus heureux

Que ceux qui périssent par la faim,

Qui tombent exténués,

Privés du fruit des champs.

10 Les femmes, malgré leur tendresse,

Font cuire leurs enfants;

Ils leur servent de nourriture,

Au milieu du désastre de la fille de mon peuple.

11 L’Éternel a épuisé sa fureur,

Il a répandu son ardente colère;

Il a allumé dans Sion un feu

Qui en dévore les fondements.

12 Les rois de la terre n’auraient pas cru,

Aucun des habitants du monde n’aurait cru

Que l’adversaire, que l’ennemi entrerait

Dans les portes de Jérusalem.

13 Voilà le fruit des péchés de ses prophètes,

Des iniquités de ses sacrificateurs,

Qui ont répandu dans son sein

Le sang des justes!

14 Ils erraient en aveugles dans les rues,

Souillés de sang;

On ne pouvait

Toucher leurs vêtements.

15 Éloignez-vous, impurs! Leur criait-on,

Éloignez-vous, éloignez-vous, ne nous touchez pas!

Ils sont en fuite, ils errent çà et là;

On dit parmi les nations: Ils n’auront plus leur demeure!

16 L’Éternel les a dispersés dans sa colère,

Il ne tourne plus les regards vers eux;

On n’a eu ni respect pour les sacrificateurs,

Ni pitié pour les vieillards.

17 Nos yeux se consumaient encore,

Et nous attendions vainement du secours;

*Éz 29:16.Nos regards se portaient avec espérance

Vers une nation qui ne nous a pas délivrés.

18 On épiait nos pas,

Pour nous empêcher d’aller sur nos places;

Notre fin s’approchait, nos jours étaient accomplis…

Notre fin est arrivée!

19 Nos persécuteurs étaient plus légers

Que les aigles du ciel;

Ils nous ont poursuivis sur les montagnes,

Ils nous ont dressé des embûches dans le désert.

20 Celui qui nous faisait respirer, l’oint de l’Éternel,

A été pris dans leurs fosses,

Lui de qui nous disions:

Nous vivrons sous son ombre parmi les nations.

21 Réjouis-toi, tressaille d’allégresse, fille d’Édom,

Habitante du pays d’Uts!

Vers toi aussi passera la coupe;

Tu t’enivreras, et tu seras mise à nu.

22 Fille de Sion, ton iniquité est expiée;

Il ne t’enverra plus en captivité.

Fille d’Édom, il châtiera ton iniquité,

Il mettra tes péchés à découvert.