1 O Senhor disse a Moisés:

2 Diz ao povo de Israel que quando uma pessoa fizer um voto especial de se dedicar ela própria ao Senhor, deverá fazer o seguinte pagamento no lugar da pessoa:

3 Um homem entre os vinte e os sessenta anos de idade pagará 600 gramas de prata, segundo os pesos do santuário.

4 Uma mulher entre os vinte e os sessenta anos pagará 300 gramas de prata.

5 Um rapaz dos cinco aos vinte anos pagará 200 gramas; e uma rapariga, 110.

6 Um menino de um mês até aos cinco anos será avaliado em 55 gramas, e uma menina, em 35 gramas.

7 Um homem para cima dos sessenta anos deverá pagar 170 gramas, e uma mulher, 110.

8 Mas se a pessoa for tão pobre que não possa pagar esse montante, deverá ser levado perante o sacerdote, e este o avaliará em função dos meios de que dispõe.

9 Se se tratar de um animal de uma espécie que é permitida oferecer como sacrifício que se faz voto de oferecer ao Senhor, será coisa santa. O voto não pode ser alterado. Aquele que o fez não poderá nem alterar a sua intenção de o dar ao Senhor, nem substituí-lo - seja o bom pelo mau, seja o mau pelo bom. Se vier a fazê-lo, tanto um como o outro pertencerão ao Senhor. Mas se o animal for de uma espécie que não é permitido oferecer como sacrifício, o seu dono deve trazê-lo ao sacerdote para que o avalie. Se o homem pretender resgatá-lo então deverá pagar um quinto mais do que o valor estabelecido pelo sacerdote.

14 Se alguém dá a sua casa ao Senhor e depois deseja resgatá-la, o sacerdote decidirá do seu valor e a pessoa pagará essa quantia mais um quinto; e a casa voltará a ser dele novamente.

16 Se uma pessoa dedicar uma parte do seu campo ao Senhor, avaliá-la-á em função do que pode ser semeado ali. Uma área que requeira 220 litros de semente de cevada, será avaliada em 600 gramas de prata. Se o campo for consagrado no ano de jubileu o seu valor é aquele que foi indicado. Mas se for depois desse ano, a avaliação será em proporcão com o número de anos que restam até ao próximo jubileu. Se a pessoa decidir resgatar o campo, pagará um quinto mais além da avaliação do sacerdote, e poderá reaver o campo. Mas se decidir não resgatá-lo, ou se o tiver vendido a outra pessoa, não deverá voltar à sua posse. Quando chegar o jubileu ficará pertença do Senhor, como um campo que lhe é consagrado, e será dado aos sacerdotes.

22 Se um homem dedicar ao Senhor um campo que comprou, mas que não faz parte da sua propriedade familiar, o sacerdote fará a estimativa do seu valor até ao ano do jubileu, e dará logo esse montante ao Senhor; e no ano do jubileu o campo voltará à posse do primeiro proprietário a quem tinha sido comprado. Todas as avaliações serão efectuadas em moeda corrente - a moeda do santuário é igual a 12 gramas de prata.

26 Não poderão consagrar ao Senhor o primeiro nascido de um boi ou de um carneiro, porque esse já lhe pertence. Mas se for o primeiro a nascer de um animal que não pode ser usado nos sacrifícios, porque não está na lista dos que o Senhor aceita, então o seu dono pagará aquilo que foi a estimativa do sacerdote, acrescido de um quinto; se o dono não o resgatar, o sacerdote poderá vendê-lo. Contudo nada que tenha sido consagrado ao Senhor - pessoas, animais ou campos herdados - deverá ser vendido ou resgatado, porque são santíssimos para o Senhor.

29 Ninguém que tenha sido sentenciado à morte pelos tribunais poderá pagar multa no lugar da condenação. Terá certamente de morrer.

30 Os dízimos, produtos da terra, sejam cereais, sejam fruta, pertencem ao Senhor; é coisa sagrada. Se alguém desejar reaver esses produtos, terá de juntar mais um quinto ao seu valor. Também ao Senhor pertence a décima parte dos animais do vosso gado, dos vossos rebanhos; quer dizer, o décimo dos animais que passam sob a vara (ao serem contados). O que é dado como dízimo ao Senhor não pode ser escolhido na base de ser bom ou de ser mau; além disso não haverá substituições; porque se alguma substituição tiver sido feita, ambos, o original e o substituto, pertencerão ao Senhor, e não poderão ser resgatados.

34 Estes são os mandamentos que o Senhor deu a Moisés no Monte Sinai, para serem comunicados ao povo de Israel.

1 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:

3 niin arvioitse mies, joka on kahdenkymmenen ja kuudenkymmenen vuoden välillä, viiteenkymmeneen hopeasekeliin pyhäkkösekelin painon mukaan;

4 mutta jos se on nainen, arvioitse hänet kolmeenkymmeneen sekeliin.

5 Viisivuotisesta kaksikymmenvuotiseen asti arvioitse miehenpuoli kahteenkymmeneen sekeliin ja vaimonpuoli kymmeneen sekeliin.

6 Kuukauden vanhasta viisivuotiseen asti arvioitse miehenpuoli viiteen hopeasekeliin ja vaimonpuoli kolmeen hopeasekeliin.

7 Kuusikymmenvuotinen ja sitä vanhempi miehenpuoli arvioitse viiteentoista sekeliin ja vaimonpuoli kymmeneen sekeliin.

8 Jos joku on liian köyhä maksamaan arviohintaa, vietäköön hänet papin eteen, ja pappi arvioikoon hänet; lupauksen tekijän varojen mukaan arvioikoon pappi hänet.

9 Mutta jos lupaus koskee karjaa, josta voidaan tuoda uhrilahja Herralle, olkoon kaikki, mikä siitä annetaan Herralle, pyhää.

10 Sitä älköön vaihdettako älköönkä muutettako; ei hyvää huonoon eikä huonoa hyvään. Jos joku kuitenkin vaihtaa eläimen toiseen, olkoon sekä se että siihen vaihdettu pyhä.

11 Mutta jos se on saastainen eläin, mikä tahansa, joita ei saa tuoda uhrilahjaksi Herralle, niin vietäköön eläin papin eteen;

12 ja pappi arvioikoon sen tarkastaen, onko se hyvä vai huono. Olkoon sillä se arviohinta, jonka pappi määrää.

13 Jos omistaja tahtoo sen lunastaa, antakoon arviohinnan lisäksi viidennen osan siitä.

14 Ja jos joku pyhittää talonsa pyhäksi lahjaksi Herralle, niin pappi arvioikoon sen tarkastaen, onko se hyvä vai huono. Olkoon sillä se arviohinta, jonka pappi määrää.

15 Mutta jos se, joka on talonsa pyhittänyt, tahtoo lunastaa sen, niin antakoon arviosumman lisäksi viidennen osan siitä; ja niin se on hänen omansa.

16 Jos joku pyhittää Herralle kappaleen perintömaatansa, niin arvioi se kylvön suuruuden mukaan; hoomer-mitta ohria vastatkoon viittäkymmentä hopeasekeliä.

17 Jos hän pyhittää peltonsa riemuvuodesta alkaen, jääköön sille arvioimasi täysi hinta.

18 Mutta jos hän pyhittää peltonsa riemuvuoden jälkeen, laskekoon pappi hänelle rahasumman niiden vuosien luvun mukaan, jotka ovat jäljellä seuraavaan riemuvuoteen; ja se vähennettäköön sinun arvioimastasi hinnasta.

19 Ja jos se, joka pellon on pyhittänyt, tahtoo lunastaa sen, niin antakoon arvioimasi hinnan lisäksi viidennen osan siitä; ja niin se jää hänen omakseen.

20 Mutta jos hän ei lunasta peltoa, vaan myy sen toiselle, ei se enää ole lunastettavissa;

21 vaan kun pelto riemuvuotena tulee vapaaksi, olkoon se Herralle pyhitetty, niinkuin vihitty pelto; se joutuu papin omaisuudeksi.

22 Jos joku Herralle pyhittää ostamansa pellon, joka ei ole hänen perintömaatansa,

23 laskekoon pappi hänelle arviohinnan riemuvuoteen asti; ja hän suorittakoon samana päivänä arvioimasi hinnan pyhänä lahjana Herralle.

24 Riemuvuotena pelto palautukoon sille, jolta se on ostettu ja jonka perintömaata se on.

25 Ja kaikki sinun arvioimisesi tapahtukoon pyhäkkösekelin painon mukaan; sekelissä olkoon kaksikymmentä geeraa.

26 Mutta karjan esikoista, joka ensiksi syntyneenä jo on Herran oma, älköön kukaan pyhittäkö; olipa se härkä tai lammas, se on jo Herran oma.

27 Jos se on saastaisia eläimiä, lunastakoon omistaja sen sinun arvioimastasi hinnasta ja pankoon lisäksi viidennen osan sen arvosta; jos sitä ei lunasteta, myytäköön se arvioimaasi hintaan.

28 Mitään vihittyä, mitä hyvänsä, jonka joku on vihkinyt Herralle omaisuudestansa, olipa se ihminen tai eläin tai perintömaa, älköön myytäkö älköönkä lunastettako; sillä kaikki vihitty on korkeasti-pyhää, Herran omaa.

29 Ihmistä, ketä hyvänsä, joka on tuhon omaksi vihitty, älköön lunastettako, vaan hänet surmattakoon.

30 Kaikki maan kymmenykset, sekä pellon viljasta että puiden hedelmistä, ovat Herran omat, pyhä lahja Herralle.

31 Jos joku tahtoo lunastaa jotakin kymmenyksistänsä, antakoon hän siihen lisäksi viidennen osan.

32 Ja kaikki kymmenykset raavaskarjasta ja pikkukarjasta, joka kymmenes eläin kaikesta, mikä kulkee paimenen sauvan alitse, olkoot pyhä lahja Herralle.

34 Nämä ovat ne käskyt, jotka Herra Siinain vuorella antoi Moosekselle israelilaisia varten.