1 Kuule, sinä Jaakobin suku, jota kutsutaan Israelin nimellä, kuulkaa, te jotka olette versoneet Juudan siemenestä ja vannotte Herran nimeen, te jotka sanotte olevanne Israelin Jumalan palvelijoita mutta ette ole, ette vakaasti ja vilpittömästi.

2 Ja kuitenkin te nimitätte itseänne pyhän kaupungin mukaan ja turvaudutte Israelin Jumalaan, häneen, jonka nimi on Herra Sebaot!

3 Menneet asiat minä kerroin jo kauan ennen kuin ne tapahtuivat, minä annoin ne tiedoksi, lausuin ne julki. Kun tartuin toimeen, kaikki toteutui heti.

4 Koska tiesin, että olet kovaa tekoa, että sinun niskasi on rautaa ja otsasi vaskea,

6 Tästä kaikesta olet jo kuullut. Mieti nyt sitä! Etkö jo myönnä, että näin on? Tästä lähtien minä ilmoitan sinulle uusia asioita, tallessa pidettyjä, sellaisia, joita et tiennyt.

9 Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen. Jotta minua yhäti ylistettäisiin, minä hillitsen vihani enkä tuhoa sinua.

10 Katso, minä olen koetellut sinua ahdingon ahjossa, niin kuin hopeaa sulatetaan, mutta en hopean tähden.

11 Oman itseni tähden minä sen tein, sillä minä en salli nimeäni häväistävän, kunniaani minä en toiselle anna.

12 Kuule minua, Jaakob, sinä, Israel, jonka olen kutsunut! Minä se olen. Olen ensimmäinen, ja olen myös viimeinen.

13 Minun käteni loi maan perustukset, minun oikea käteni löi levälleen taivaan. Minä lausuin niiden nimen, ja siinä ne olivat.

15 Minä olen tämän ilmoittanut, minä olen hänet kutsunut, minä olen nostanut hänet esiin ja johtanut hänen tiensä menestykseen.

16 Tulkaa tänne ja kuulkaa! Alun alkaenkaan en ole puhunut tästä salassa. Jo silloin kun nämä tapahtumat alkoivat, minä olin läsnä. -- Ja nyt Herra, minun Jumalani, on antanut minuun henkensä ja lähettänyt minut.

17 Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka lunastaa sinut vapaaksi: -- Minä olen Herra, sinun Jumalasi, Minä opetan sinulle, mikä on sinulle hyväksi, minä opastan sinua tielläsi.

18 Kunpa kuulisit minun käskyjäni! Silloin sinun onnesi olisi runsas kuin virta, sinulle tuleva siunaus loputon kuin meren aallot,

19 ja sinun lapsesi olisivat lukuisat kuin rannan hiekka, sinun jälkeläisesi lukemattomat kuin hiekan jyvät. Sinun nimesi ei koskaan häviäisi, ei sitä pyyhittäisi pois minun silmieni edestä.

21 Eivät he janoa kärsineet, kun hän vei heidät autiomaahan: veden hän sai vuotamaan kalliosta heille, hän halkaisi kallion, ja vedet virtasivat.

22 -- Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra.

1 Hear ye this, O house of Jacob, who are called by the name of Israel, and are come forth out of the waters of Judah; who swear by the name of Jehovah, and make mention of the God of Israel, but not in truth, nor in righteousness 2 (for they call themselves of the holy city, and stay themselves upon the God of Israel; Jehovah of hosts is his name): 3 I have declared the former things from of old; yea, they went forth out of my mouth, and I showed them: suddenly I did them, and they came to pass. 4 Because I knew that thou art obstinate, and thy neck is an iron sinew, and thy brow brass; 5 therefore I have declared it to thee from of old; before it came to pass I showed it thee; lest thou shouldest say, Mine idol hath done them, and my graven image, and my molten image, hath commanded them. 6 Thou hast heard it; behold all this; and ye, will ye not declare it? I have showed thee new things from this time, even hidden things, which thou hast not known. 7 They are created now, and not from of old; and before this day thou heardest them not; lest thou shouldest say, Behold, I knew them. 8 Yea, thou heardest not; yea, thou knewest not; yea, from of old thine ear was not opened: for I knew that thou didst deal very treacherously, and wast called a transgressor from the womb. 9 For my name’s sake will I defer mine anger, and for my praise will I refrain for thee, that I cut thee not off. 10 Behold, I have refined thee, but not as silver; I have chosen thee in the furnace of affliction. 11 For mine own sake, for mine own sake, will I do it; for how should my name be profaned? and my glory will I not give to another.

12 Hearken unto me, O Jacob, and Israel my called: I am he; I am the first, I also am the last. 13 Yea, my hand hath laid the foundation of the earth, and my right hand hath spread out the heavens: when I call unto them, they stand up together. 14 Assemble yourselves, all ye, and hear; who among them hath declared these things? He whom Jehovah loveth shall perform his pleasure on Babylon, and his arm shall be on the Chaldeans. 15 I, even I, have spoken; yea, I have called him; I have brought him, and he shall make his way prosperous. 16 Come ye near unto me, hear ye this; from the beginning I have not spoken in secret; from the time that it was, there am I: and now the Lord Jehovah hath sent me, and his Spirit.

17 Thus saith Jehovah, thy Redeemer, the Holy One of Israel: I am Jehovah thy God, who teacheth thee to profit, who leadeth thee by the way that thou shouldest go. 18 Oh that thou hadst hearkened to my commandments! then had thy peace been as a river, and thy righteousness as the waves of the sea: 19 thy seed also had been as the sand, and the offspring of thy bowels like the grains thereof: his name would not be cut off nor destroyed from before me.

20 Go ye forth from Babylon, flee ye from the Chaldeans; with a voice of singing declare ye, tell this, utter it even to the end of the earth: say ye, Jehovah hath redeemed his servant Jacob. 21 And they thirsted not when he led them through the deserts; he caused the waters to flow out of the rock for them; he clave the rock also, and the waters gushed out. 22 There is no peace, saith Jehovah, to the wicked.