1 Kunpa leimahtaisit kuin tuli tiheikössä, kuin tuli, joka saa veden kiehumaan!2 (H64:1)Näytä jo vihollisille nimesi voima, niin että kansakunnat vapisevat sinun edessäsi,3 (H64:2)kun teet pelottavan voimallisia tekoja, meillekin ennalta aavistamattomia. Kunpa astuisit alas ja panisit vuoret järisemään!4 (H64:3)Ikimuistoisista ajoista ei ole tietoon tullut, ei korva ole kuullut, ei silmä nähnyt, että olisi muuta jumalaa kuin sinä, Jumalaa, joka auttaa niitä, jotka häntä odottavat.5 (H64:4)Sinä olet etsinyt niitä, jotka iloiten täyttäisivät tahtosi, jotka sinua muistaen kulkisivat teitäsi. Mutta me teimme syntiä, ja sinä vihastuit, me rikoimme sinun tahtoasi vastaan, ja sinä kätkit kasvosi meiltä.6 (H64:5)Kuin saastaa me olemme olleet, kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme. Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä, ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli.7 (H64:6)Ei ole ketään, joka kutsuisi sinua avuksi, joka havahtuisi ja turvaisi sinuun. Sinä olet kätkenyt meiltä kasvosi ja jättänyt meidät pahojen tekojemme valtaan.8 (H64:7)Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.9 (H64:8)Herra, älä ylen määrin vihastu meihin, älä loputtomiin muistele meidän pahoja tekojamme. Katso meitä. Kaikki me olemme sinun kansaasi.10 (H64:9)Sinun pyhät kaupunkisi ovat nyt raunioina, Siion on kuin aavikko, Jerusalemissa asuu autius.11 (H64:10)Pyhä, ihana huoneemme, jossa isämme sinua ylistivät, on jäänyt tulen saaliiksi. Kaikki meille kallis ja rakas on tuhottu.12 (H64:11)Voitko sinä, Herra, tyynenä katsoa tätä? Yhäkö vain olet vaiti ja annat vaivaa vaivan päälle?

1 Oh that thou wouldest rend the heavens, that thou wouldest come down, that the mountains might quake at thy presence, 2 as when fire kindleth the brushwood, and the fire causeth the waters to boil; to make thy name known to thine adversaries, that the nations may tremble at thy presence! 3 When thou didst terrible things which we looked not for, thou camest down, the mountains quaked at thy presence. 4 For from of old men have not heard, nor perceived by the ear, neither hath the eye seen a God besides thee, who worketh for him that waiteth for him. 5 Thou meetest him that rejoiceth and worketh righteousness, those that remember thee in thy ways: behold, thou wast wroth, and we sinned: in them have we been of long time; and shall we be saved? 6 For we are all become as one that is unclean, and all our righteousnesses are as a polluted garment: and we all do fade as a leaf; and our iniquities, like the wind, take us away. 7 And there is none that calleth upon thy name, that stirreth up himself to take hold of thee; for thou hast hid thy face from us, and hast consumed us by means of our iniquities.

8 But now, O Jehovah, thou art our Father; we are the clay, and thou our potter; and we all are the work of thy hand. 9 Be not wroth very sore, O Jehovah, neither remember iniquity for ever: behold, look, we beseech thee, we are all thy people. 10 Thy holy cities are become a wilderness, Zion is become a wilderness, Jerusalem a desolation. 11 Our holy and our beautiful house, where our fathers praised thee, is burned with fire; and all our pleasant places are laid waste. 12 Wilt thou refrain thyself for these things, O Jehovah? wilt thou hold thy peace, and afflict us very sore?