1 Herra, miksi olet niin kaukana, miksi kätket kasvosi meiltä ahdingon aikana?

2 Häikäilemättä jumalaton vainoaa köyhiä, saalistaa heitä kavalilla juonillaan.

3 Väärintekijä rehentelee mielihaluillaan, kiskuri kerskuu voitoistaan ja pilkkaa Herraa.

5 Väärintekijä menestyy kaikessa, mitä tekee. Sinun tuomiosi eivät häntä kosketa. Hän hymähtää kaikille vastustajilleen,

7 Hänen suustaan tulvii kirousta, petosta ja uhkaa, hänen kielensä syytää tuhoa ja hävitystä.

8 Hän asettuu väijyksiin kylien liepeille ja murhaa salaa viattoman, vaanii katseellaan avutonta.

9 Hän väijyy piilopaikassaan kuin leijona tiheikössä. Hän vaanii siepatakseen heikon, kaappaa köyhän verkkoonsa.

10 Niin sortuu avuton ja heikko, köyhät joutuvat hänen valtansa alle.

12 Riennä avuksi, Herra! Jumala, kohota kätesi! Älä unohda avuttomia!

13 Miksi jumalaton saa pilkata sinua, Herra? Miten hän voi ajatella, ettei Jumala rankaise?

14 Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun.

15 Murra jumalattomien voima, rankaise heitä, tee loppu vääryydestä!

16 Herra on kuningas aina ja iäti! Vierailla kansoilla ei ole sijaa hänen maassaan.

17 Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat. Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä.

18 Sinä hankit oikeuden orvolle ja sorretulle, eikä pelko enää aja ketään pois maasta.

1 HErr, warum trittst du so ferne, verbirgest dich zur Zeit der Not?

2 Weil der GOttlose Übermut treibet, muß der Elende leiden. Sie hängen sich aneinander und erdenken böse Tücke.

3 Denn der GOttlose rühmet sich seines Mutwillens, und der Geizige segnet sich und lästert den HErrn.

4 Der GOttlose ist so stolz und zornig, daß er nach niemand fraget; in allen seinen Tücken hält er GOtt für nichts.

5 Er fähret fort mit seinem Tun immerdar; deine Gerichte sind ferne von ihm; er handelt trotzig mit allen seinen Feinden.

6 Er spricht in seinem Herzen: Ich werde nimmermehr daniederliegen; es wird für und für keine Not haben.

7 Sein Mund ist voll Fluchens, Falsches und Trugs; seine Zunge richtet Mühe und Arbeit an.

8 Er sitzt und lauert in den Höfen; er erwürget die Unschuldigen heimlich; seine Augen halten auf die Armen.

9 Er lauert im Verborgenen, wie ein Löwe in der Höhle; er lauert, daß er den Elenden erhasche, und erhaschet ihn, wenn er ihn in sein Netz zeucht.

10 Er zerschlägt und drücket nieder und stößt zu Boden den Armen mit Gewalt.

11 Er spricht in seinem Herzen: GOtt hat‘s vergessen; er hat sein Antlitz verborgen, er wird‘s nimmermehr sehen.

12 Stehe auf, HErr GOtt, erhebe deine Hand; vergiß der Elenden nicht!

13 Warum soll der GOttlose GOtt lästern und in seinem Herzen sprechen: Du fragst nicht danach?

14 Du siehest ja, denn du schauest das Elend und Jammer; es stehet in deinen Händen. Die Armen befehlen‘s dir; du bist der Waisen Helfer.

15 Zerbrich den Arm des GOttlosen und suche das Böse, so wird man sein gottlos Wesen nimmer finden.

16 Der HErr ist König immer und ewiglich; die Heiden müssen aus seinem Land umkommen.

17 Das Verlangen der Elenden hörest du, HErr; ihr Herz ist gewiß, daß dein Ohr drauf merket,

18 daß du Recht schaffest dem Waisen und Armen, daß der Mensch nicht mehr trotze auf Erden.