1 Halleluja! Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.
2 Kuka voi sanoiksi pukea Herran voimateot, kuka voi häntä kyllin ylistää?
3 Onnellisia ne, jotka elävät vanhurskaasti, jotka aina tekevät niin kuin oikein on.
4 Herra, sinä olet armollinen kansallesi -- muistathan myös minua! Auta minua, ota minut huomaasi,
5 että saisin kokea valittujesi onnen, että saisin iloita, kun sinun kansasi iloitsee, ja ylistää osaani sinun omiesi kanssa.
6 Me olemme tehneet syntiä, niin kuin isämmekin, pahoin me olemme tehneet, eläneet jumalattomasti.
7 Kun isämme olivat Egyptissä, he eivät ymmärtäneet sinun tunnustekojasi. Vaikka monin tavoin osoitit uskollisuutesi, he eivät sitä mieleensä painaneet. Kaislamerellä he kapinoivat sinua vastaan.
8 Mutta Herra pelasti heidät, nimensä kunnian tähden, hän osoitti voimansa ja suuruutensa.
9 Hän käski Kaislamerta, ja se kuivui, ja hän kuljetti heidät syvyyksien halki, merenpohjaa pitkin kuin aavikkotietä.
10 Hän pelasti heidät vainoojien käsistä, vapautti heidät vihollisen vallasta.
11 Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ainoakaan ei jäänyt henkiin.
12 Silloin isämme uskoivat hänen sanansa ja lauloivat hänelle kiitosta.
13 Mutta kohta he taas unohtivat hänen tekonsa, eivät odottaneet hänen neuvojaan.
14 Autiomaassa he kävivät ahnaiksi ja koettelivat Jumalaa.
15 Hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta istutti heihin hivuttavan taudin.
16 Leirissä kansa alkoi kadehtia Moosesta ja Aaronia, Jumalan pyhää.
17 Silloin maa aukeni ja nieli Datanin, hautasi alleen Abiramin joukon.
18 Tuli leimahti leirin keskellä, liekki poltti jumalattomat.
19 Horebin juurella he valoivat sonnin ja kumarsivat tekemäänsä patsasta.
20 He vaihtoivat Herran, Kunniansa, ruohoa syövän naudan kuvaan.
21 He unohtivat Jumalan, pelastajansa, hänet, joka teki suuria Egyptissä,
22 Haamin maassa ihmeellisiä töitä, pelottavia tekoja Kaislamerellä.
23 Vihassaan Herra aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, astui hänen eteensä ja suojeli heitä, taivutti hänet säästämään kansan.
24 He väheksyivät ihanaa maata, he eivät uskoneet Herran sanaa
25 vaan nurisivat teltoissaan eivätkä tahtoneet totella Herraa.
26 Silloin Herra kohotti kätensä tuhotakseen heidät autiomaassa
27 ja heittääkseen heidän lapsensa kansojen sekaan, hajalle vieraisiin maihin.
28 He antautuivat palvelemaan Baal-Peoria ja söivät kuolleille kuville tuotuja uhreja.
29 He vihastuttivat Herran teoillaan, ja siksi vitsaus iski heihin.
30 Mutta kansan keskeltä nousi Pinehas -- hän langetti tuomion, ja vitsaus väistyi.
31 Tämän tähden hänet katsotaan vanhurskaaksi, iäti, polvesta polveen.
32 Meribassa, missä vedet virtasivat, he vihastuttivat Herran. Mooses joutui kärsimään heidän takiaan,
33 kun he saivat hänet menettämään malttinsa ja hän puhui sanojaan punnitsematta.
34 He eivät hävittäneet kansoja, jotka Herra oli käskenyt hävittää,
35 vaan veljeilivät vieraiden kansojen kanssa ja ottivat oppia niiden menoista.
36 He palvoivat vieraita jumalia ja joutuivat niiden pauloihin.
37 He uhrasivat poikiaan ja tyttäriään hengille,
38 poikiensa ja tyttäriensä veren he uhrasivat Kanaanin jumalille. He vuodattivat viatonta verta, ja maa saastui.
39 He tahrasivat itsensä teoillaan, kun he olivat uskottomia Herralle.
40 Niin Herran viha syttyi, hän ei enää sietänyt omaa kansaansa.
41 Hän antoi sen vieraiden kansojen käsiin, vihamiesten orjuuteen.
42 Viholliset ahdistivat israelilaisia, ja heidän oli nöyrryttävä vieraiden valtaan.
43 Yhä uudestaan Herra pelasti heidät. Silti he kapinoivat ja toimivat halujensa mukaan, vajosivat syntiin yhä syvemmälle.
44 Mutta Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa.
45 Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa.
46 Hän taivutti heille suopeiksi ne, jotka olivat vieneet heidät vankeuteen.
47 Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, saata meidät yhteen kansojen keskeltä! Silloin saamme ylistää pyhää nimeäsi ja riemuiten kiittää sinua.
48 Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen! Koko kansa sanokoon: Aamen. Halleluja!
1 Halleluja! Danket dem HErrn; denn er ist freundlich, und seine Güte währet ewiglich.
2 Wer kann die großen Taten des HErrn ausreden und alle seine löblichen Werke preisen?
3 Wohl denen, die das Gebot halten und tun immerdar recht!
4 HErr, gedenke mein nach der Gnade, die du deinem Volk verheißen hast; beweise uns deine Hilfe,
5 daß wir sehen mögen die Wohlfahrt deiner Auserwählten und uns freuen, daß es deinem Volk wohlgehet, und uns rühmen mit deinem Erbteil.
6 Wir haben gesündiget samt unsern Vätern; wir haben mißgehandelt und sind gottlos gewesen.
7 Unsere Väter in Ägypten wollten deine Wunder nicht verstehen; sie gedachten nicht an deine große Güte und waren ungehorsam am Meer, nämlich am Schilfmeer.
8 Er half ihnen aber um seines Namens willen, daß er seine Macht beweisete.
9 Und er schalt das Schilfmeer, da ward‘s trocken; und führete sie durch die Tiefe wie in einer Wüste;
10 und half ihnen von der Hand des, der, sie hassete, und erlösete sie von der Hand des Feindes
11 Und die Wasser ersäuften ihre Widersacher, daß nicht einer überblieb.
12 Da glaubten sie an seine Worte und sangen sein Lob.
13 Aber sie vergaßen bald seiner Werke; sie warteten nicht seines Rats.
14 Und sie wurden lüstern in der Wüste und versuchten GOtt in der Einöde.
15 Er aber gab ihnen ihre Bitte und sandte ihnen genug, bis ihnen davor ekelte.
16 Und sie empörten sich wider Mose im Lager, wider Aaron, den Heiligen des HErrn.
17 Die Erde tat sich auf und verschlang Dathan und deckte zu die Rotte Abirams.
18 Und Feuer ward unter ihrer Rotte angezündet; die Flamme verbrannte die GOttlosen.
19 Sie machten ein Kalb in Horeb und beteten an das gegossene Bild;
20 und verwandelten ihre Ehre in ein Gleichnis eines Ochsen, der Gras isset.
21 Sie vergaßen Gottes, ihres Heilandes, der so große Dinge in Ägypten getan hatte,
22 Wunder im Lande Hams und schreckliche Werke am Schilfmeer.
23 Und er sprach, er wollte sie vertilgen, wo nicht Mose, sein Auserwählter, den Riß aufgehalten hätte, seinen Grimm abzuwenden, auf daß er sie nicht gar verderbete.
24 Und sie verachteten das liebe Land; sie glaubten seinem Wort nicht
25 und murreten in ihren Hütten; sie gehorchten der Stimme des HErrn nicht.
26 Und er hub auf seine Hand wider sie, daß er sie niederschlüge in der Wüste
27 und würfe ihren Samen unter die Heiden und streuete sie in die Länder.
28 Und sie hingen sich an den Baal Peor und aßen von den Opfern der toten Götzen
29 und erzürneten ihn mit ihrem Tun; da riß auch die Plage unter sie.
30 Da trat zu Pinehas und schlichtete die Sache; da ward der Plage gesteuert,
31 und ward ihm gerechnet zur Gerechtigkeit für und für ewiglich.
32 Und sie erzürneten ihn am Haderwasser; und sie zerplagten den Mose übel.
33 Denn sie betrübten ihm sein Herz, daß ihm etliche Worte entfuhren.
34 Auch vertilgten sie die Völker nicht, wie sie doch der HErr geheißen hatte,
35 sondern sie mengeten sich unter die Heiden und lernten derselben Werke
36 und dieneten ihren Götzen, die gerieten ihnen zum Ärgernis.
37 Und sie opferten ihre Söhne und ihre Töchter den Teufeln
38 und vergossen unschuldig Blut, das Blut ihrer Söhne und ihrer Töchter, die sie opferten den Götzen Kanaans, daß das Land mit Blutschulden befleckt ward;
39 und verunreinigten sich mit ihren Werken und hureten mit ihrem Tun.
40 Da ergrimmete der Zorn des HErrn über sein Volk und gewann einen Greuel an seinem Erbe
41 und gab sie in die Hand der Heiden, daß über sie herrscheten, die ihnen gram waren.
42 Und ihre Feinde ängsteten sie; und wurden gedemütiget unter ihre Hände.
43 Er errettete sie oftmals; aber sie erzürneten ihn mit ihrem Vornehmen und wurden wenig um ihrer Missetat willen.
44 Und er sah ihre Not an, da er ihre Klage hörete,
45 und gedachte an seinen Bund, mit ihnen gemacht. Und reuete ihn nach seiner großen Güte
46 und ließ sie zur Barmherzigkeit kommen vor allen, die sie gefangen hatten.
47 Hilf uns, HErr, unser GOtt, und bringe uns zusammen aus den Heiden, daß wir danken deinem heiligen Namen und rühmen dein Lob!
48 Gelobet sei der HErr, der GOtt Israels, von Ewigkeit zu Ewigkeit, und alles Volk spreche: Amen, Halleluja!