1 Kun kuulen hänen äänensä, sydämeni vavahtaa ja siirtyy paikaltaan.
2 Kuulkaa hänen äänensä pauhua, jylinää, joka vyöryy hänen suustaan!
3 Taivaan täydeltä hän antaa sen kaikua, maan ääriin leimahtaa hänen salamansa.
4 Kohta kaikuu ärjyntä, jylisee hänen ylväs äänensä. Säästelemättä hän sinkoaa salamoitaan, ja hänen äänensä pauhaa.
5 Kun Jumalan ääni jyrisee, tapahtuu ihmeitä. Hän tekee suuria tekoja, joita me emme käsitä.
7 Ihmiskädet pysähtyvät kesken työn: kaikki oppivat näkemään hänen tekonsa.
8 Pedotkin hiipivät piiloonsa ja jäävät kolonsa suojaan.
9 Rajumyrsky syöksyy majastaan, ja pohjatuuli tuo pakkasen.
10 Jumalan henkäyksestä vedet jäätyvät, laajakin ulappa jähmettyy.
11 Hän kuormaa pilvet vedellä ja salamoilla ja ajaa ne kaikkiin suuntiin:
12 ne vyöryvät minne milloinkin hänen ohjauksensa mukaan ja tekevät kaikkialla maan päällä sen, mitä hän käskee.
13 Joskus ne tuovat rangaistuksen, joskus siunauksen hänen maalleen.
14 Kuuntele minua, Job, nouse, tarkkaile ja tutki Jumalan ihmeitä!
15 Ymmärrätkö sinä, miten hän sen kaiken tekee? Miten leimahtaa valo hänen pilvestään?
16 Ymmärrätkö sinä, miten pilvet voivat leijua ilmassa, käsitätkö Kaikkitietävän ihmeet?
17 Sinä, jota omat vaatteet tukahduttavat, kun etelätuuli tuo helteen ja lamauttaa maan,
18 voisitko sinä hänen kanssaan takoa taivaan holvin, lujan kuin pronssinen peili?
19 Opeta meitä! Mitä meidän on hänelle sanottava? Mehän olemme pimeässä, emme osaa vastata mitään.
20 Kertooko joku hänelle, että minä puhun? Jos ihminen sanoo hänelle jotakin, saako hän edes tietää siitä?
21 Nyt ei valoa näy, pilvet sen peittävät. Sitten tulee tuuli ja lakaisee puhtaaksi taivaan.
22 Pohjoisesta tulee kultainen hohde, pelottava loiste ympäröi Jumalaa.
23 Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa. Hän on voimallinen, hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus. Koskaan hän ei tuomitse väärin.
24 Sen tähden ihmiset pelkäävät ja rakastavat häntä. Mutta Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana.
1 Por isto se espantou o meu coração, e pulou fora de seu lugar.
2 Escutai, escutai o brado de sua voz, o estrondo que lhe sai da boca!
3 Enche dele toda a extensão dos céus, e seus relâmpagos vão atingir os confins da terra.
4 Logo depois ruge uma voz, troveja com sua voz majestosa. Não retém mais seus raios quando se faz ouvir.
5 Deus troveja com uma voz maravilhosa, faz prodígios que nos são incompreensíveis.
6 Diz à neve: Cai sobre a terra, às pancadas de chuva: Sede fortes.
7 Ele põe selos sobre as mãos dos homens, a fim de que todos os mortais reconheçam seu criador.
8 A fera também entra em seu covil, e encolhe-se em sua toca.
9 O furacão sai da câmara do sul, e do norte chega o frio.
10 Ao sopro de Deus forma-se a neve, e a superfície das águas se endurece.
11 Carrega as nuvens de vapor, as nuvens lançam por toda parte seus relâmpagos
12 que vão em todos os sentidos sob sua direção, para realizar tudo quanto ele ordena na face da terra.
13 Ora é o castigo que eles trazem, ora seus benefícios.
14 Escuta isto, Jó, pára e considera as maravilhas de Deus.
15 Sabes como ele as opera, e faz brilhar o relâmpago de sua nuvem?
16 Sabes a lei do equilíbrio das nuvens, e o milagre daquele cuja ciência é infinita?
17 Por que são quentes as tuas vestes, quando repousa a terra ao sopro do meio-dia?
18 Saberás, como ele, estender as nuvens, e torná-las sólidas como um espelho de metal fundido?
19 Dá-me a conhecer o que lhe diremos. Mergulhados em nossas trevas, só sabemos objetar.
20 Quem lhe repetirá o que digo? Acaso pedirá um homem a sua própria perdição?
21 Agora já não se vê a luz, o sol brilha através das nuvens; passe um golpe de vento, e ele as varrerá;
22 a luz vem do norte. Deus está envolto numa majestade temível;
23 não podemos atingir o Todo-poderoso: eminente em força, em eqüidade, em justiça, não tem a dar contas a ninguém.
24 Que os homens, pois, o reverenciem! Ele não olha aqueles que se julgam sábios.