1 Jó continuou seu discurso nestes termos:

2 Quem me tornará tal como antes, nos dias em que Deus me protegia,

3 quando a sua lâmpada luzia sobre a minha cabeça, e a sua luz me guiava nas trevas?

4 Tal como eu era nos dias de meu outono, quando Deus velava como um amigo sobre minha tenda,

5 quando o Todo-poderoso estava ainda comigo, e meus filhos em volta de mim;

6 quando os meus pés se banhavam no creme, e o rochedo em mim derramava ondas de óleo;

7 quando eu saía para ir à porta da cidade, e me assentava na praça pública?

8 Viam-me os jovens e se escondiam, os velhos levantavam-se e ficavam de pé;

9 os chefes interrompiam suas conversas, e punham a mão sobre a boca;

10 calava-se a voz dos príncipes, a língua colava-se-lhes no céu da boca.

11 Quem me ouvia felicitava-me, quem me via dava testemunho de mim.

12 Livrava o pobre que pedia socorro, e o órfão que não tinha apoio.

13 A bênção do que estava a perecer vinha sobre mim, e eu dava alegria ao coração da viúva.

14 Revestia-me de justiça, e a eqüidade era para mim como uma roupa e um turbante.

15 Era os olhos do cego e os pés daquele que manca;

16 era um pai para os pobres, examinava a fundo a causa dos desconhecidos.

17 Quebrava o queixo do perverso, e arrancava-lhe a presa de entre os dentes.

18 Eu dizia: Morrerei em meu ninho, meus dias serão tão numerosos quanto os da fênix.

19 Minha raiz atinge as águas, o orvalho ficará durante a noite sobre meus ramos.

20 Minha glória será sempre jovem, e meu arco sempre forte em minha mão.

21 Escutavam-me, esperavam, recolhiam em silêncio meu conselho;

22 quando acabava de falar, não acrescentavam nada, minhas palavras eram recebidas como orvalho.

23 Esperavam-me como a chuva e abriam a boca como se fosse para as águas da primavera.

24 Sorria para aqueles que perdiam coragem; ante o meu ar benevolente, deixavam de estar abatidos.

25 Quando eu ia ter com eles, tinha o primeiro lugar, era importante como um rei no meio de suas tropas, como o consolador dos aflitos.

1 Job jatkoi vielä puhettaan ja sanoi:

2 -- Kunpa kaikki taas olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti minusta huolen!

3 Silloin hän antoi lamppunsa loistaa minulle ja minä sain kulkea pimeyden lävitse hänen valossaan.

4 Kunpa palaisi kukoistukseni aika, jolloin Jumala suojeli majaani

5 ja Kaikkivaltias viipyi minun luonani, aika, jolloin oma väkeni vielä oli ympärilläni!

6 Noina päivinä minä kahlasin kermassa ja kallio tihkui minulle noroina oliivien öljyä.

7 Kun menin kaupunginportille kokoukseen ja asetuin paikalleni aukion äärelle,

8 nuoret miehet väistyivät syrjään ja vanhukset nousivat seisomaan.

9 Kaupungin johtomiehet vaikenivat kesken puheen ja panivat käden suunsa eteen.

10 Ruhtinaatkin hiljenivät, kuin kieli olisi jäänyt kitalakeen kiinni.

11 Ken sanani kuuli, ylisti onneani, ken minut näki, vahvisti todeksi kaiken tämän:

12 Minä pelastin köyhän, joka pyysi apua, ja orvon, jota kukaan ei auttanut.

13 Epätoivoon vaipuneet siunasivat minua, lesken sydämessä minä herätin ilon.

14 Minä pukeuduin vanhurskauteen, oikeudentunto oli viittani ja päähineeni.

15 Olin sokealle silmä, rammalle sauva.

16 Köyhille minä olin isä ja tuntematonta autoin saamaan oikeutta.

17 Minä murskasin pahantekijän leuan ja tempasin saaliin hänen hampaistaan.

19 Minun juureni ovat vedelle avoimet, yön kaste viipyy minun oksillani.

21 Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin. Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa.

22 Kun minä olin puhunut, kukaan ei enää sanonut mitään, minun sanani pisaroivat heidän ylleen.

23 He odottivat niitä kuin sadetta, ahmivat niitä kuin kevätsateen vihmaa.

24 Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä.

25 Minä valitsin heille tien, olin heidän johtajansa, minä olin heidän keskellään kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä. Niin kuin hän lohduttaa surevia, niin minä lohdutin heitä.