1 Eu havia feito um pacto com meus olhos: não desejaria olhar nunca para uma virgem.
2 Que parte me daria Deus lá do alto, que sorte o Todo-poderoso me enviaria dos céus?
3 A infelicidade não está reservada ao injusto, e o infortúnio ao iníquo?
4 Não conhece Deus os meus caminhos, e não conta todos os meus passos?
5 Se caminhei com a mentira, se meu pé correu atrás da fraude,
6 que Deus me pese em justas balanças e reconhecerá minha integridade.
7 Se meus passos se desviaram do caminho, se meu coração seguiu meus olhos, se às minhas mãos se apegou qualquer mácula,
8 semeie eu e outro o coma, e que minhas plantações sejam desenraizadas!
9 Se meu coração foi seduzido por uma mulher, se fiquei à espreita à porta de meu vizinho,
10 que minha mulher gire a mó para outro e que estranhos a possuam!
11 Pois isso teria sido um crime, um delito dependente da justiça,
12 um fogo que devoraria até o abismo, e que teria arruinado todos os meus bens.
13 Nunca violei o direito de meus escravos, ou de minha serva, em suas discussões comigo.
14 Que farei eu quando Deus se levantar? Quando me interrogar, que lhe responderei?
15 Aquele que me criou no ventre, não o criou também a ele? Um mesmo criador não nos formou no seio da nossa mãe?
16 Não recusei aos pobres aquilo que desejavam, não fiz desfalecer os olhos da viúva,
17 não comi sozinho meu pedaço de pão, sem que o órfão tivesse a sua parte;
18 desde minha infância cuidei deste como um pai, desde o ventre de minha mãe fui o guia da viúva.
19 Se vi perecer um homem por falta de roupas, e o pobre que não tinha com que cobrir-se,
20 sem que seus rins me tenham abençoado, aquecido como estava com a lã de minhas ovelhas;
21 se levantei a mão contra o órfão, quando me via apoiado pelos juízes,
22 que meu ombro caia de minhas costas, que meu braço seja arrancado de seu cotovelo!
23 Pois o temor de Deus me invadiu, e diante de sua majestade não posso subsistir.
24 Nunca pus no ouro minha segurança, nem jamais disse ao ouro puro: És minha esperança.
25 Nunca me rejubilei por ser grande a minha riqueza, nem pelo fato de minha mão ter ajuntado muito.
26 Quando eu via o sol brilhar, e a lua levantar-se em seu esplendor,
27 jamais meu coração deixou-se seduzir em segredo, e minha mão não foi levada à boca para um beijo.
28 Isto seria um crime digno de castigo, pois eu teria renegado o Deus do alto.
29 Nunca me alegrei com a ruína de meu inimigo, e nem exultei quando a infelicidade o feriu.
30 Não permiti que minha língua pecasse, reclamando sua morte por uma imprecação.
31 Jamais as pessoas de minha tenda me disseram: Há alguém que não saiu satisfeito.
32 O estrangeiro não passava a noite fora, eu abria a minha porta ao viajante.
33 Nunca dissimulei minha culpa aos homens, escondendo em meu peito minha iniqüidade,
34 como se temesse a multidão e receasse o desprezo das famílias, a ponto de me manter quieto sem pôr o pé fora da porta.
35 Oh, se eu tivesse alguém para me ouvir! Eis a minha assinatura: que o Todo-poderoso me responda! Que o meu adversário escreva também um memorial.
36 Será que eu não o poria sobre meus ombros, e não cingiria minha fronte com ele como de uma coroa?
37 Dar-lhe-ia conta de todos os meus passos, e me apresentaria diante dele altivo como um príncipe.
38 Se minha terra clamou contra mim, e seus sulcos derramaram lágrimas,
39 se comi seus frutos sem pagar, se afligi a alma de seu possuidor,
40 que em vez de trigo produza espinhos, e joio em vez de cevada! Aqui terminam os discursos de Jó.
1 Olen tehnyt silmieni kanssa sopimuksen: koskaan en katsele naisten puoleen.
2 Minkä osan on Jumala taivaassaan minulle määrännyt? Mitä on Kaikkivaltias korkeuksissaan minua varten säätänyt?
3 Eikö onnettomuus ole sen osa, joka tekee väärin, eikö tuho kohtaa sitä, joka tekee pahaa?
4 Näkeehän Jumala kaikki tieni ja laskee jokaisen askeleni.
5 Olenko kulkenut vääryyden teitä, ovatko jalkani kiiruhtaneet vilpin poluille?
6 Punnitkoon Jumala minut lahjomattomalla vaa'alla, niin hän näkee, että olen viaton.
7 Jos minun jalkani on poikennut tieltä, jos minun sydämeni on taipunut silmieni viettelyyn, jos käteni ovat vääryyden tahraamat,
8 syököön vieras sen, minkä minä olen kylvänyt, ja revittäköön maasta minun peltoni oras!
9 Jos sydämeni on syttynyt toisen miehen vaimoon, jos olen vaaniskellut hänen ovellaan,
10 jauhakoon oma vaimoni vieraan miehen jyviä ja käyköön kuka tahansa hänen vuoteeseensa.
11 Se tekoni vaatisi rangaistusta, se olisi loukkaus lakia ja kunniaa vastaan.
12 Se olisi tuli, joka syö ja tuhoaa, se repisi juurineen maasta koko minun satoni.
13 Olenko loukannut palvelijani oikeuksia, kun hänellä on ollut riita-asia minua vastaan?
14 Jos niin olen tehnyt, miten voisin puolustautua, kun Jumala nousee tuomitsemaan, mitä vastaisin, kun hän panee minut tilille?
15 Luoja, joka äitini kohdussa antoi minulle muodon, muovasi myös minun palvelijani. Me olemme saman käden tekoa.
16 Olenko kieltänyt avuttomalta avun, sammuttanut lesken silmistä toivon?
17 Olenko syönyt leipäni yksin ja jättänyt orvon vaille osaansa?
18 Ei, nuoresta pitäen olen ruokkinut orpoja kuin isä, koko elinaikani olen pitänyt leskistä huolta.
19 Olenko piittaamatta katsellut köyhää, jolla ei ole ollut vaatetta ylleen, tai kurjaa, jolla ei ole ollut millä itsensä peittää?
20 Eivätkö hänen jäsenensä saa kiittää minua, eivätkö minun lampaitteni villat anna hänelle lämpöä?
21 Olenko uhkaillut orpoa tietäen, että tuomioistuin on minun puolellani?
22 Jos niin olen tehnyt, vääntykööt olkapääni hartioista irti ja katketkoon käsivarteni!
23 Minä pelkään Jumalan rangaistusta. Kuinka voisin kestää, kun hän nousee tuomitsemaan?
25 Olenko ylvästellyt suuresta omaisuudestani ja kaikesta, mitä käteni on saanut aikaan?
26 Olenko katsellut aurinkoa, kun se loistaa, tai kuuta, kun se mahtavana kulkee tietään,
27 niin että sydämeni on langennut salaa niitä palvomaan ja käteni on lähettänyt niille suudelmia?
28 Jos niin olen tehnyt, olen ansainnut tuomion. Olenhan silloin kieltänyt Jumalan, joka on taivaassa.
29 Minä en ole iloinnut vihamieheni onnettomuudesta, en ole riemastunut hänen vastoinkäymisestään.
30 En ole antanut kieleni tehdä syntiä, vihamiehellenikään en ole toivottanut kuolemaa.
32 Vieras ei joutunut yöpymään taivasalla, minä avasin oveni matkalaiselle.
33 En ole peittänyt syntejäni, niin kuin monet tekevät, en ole kätkenyt niitä viittani salataskuun.
34 Siksi en pelkää ihmisiä, en kauhistu kansanjoukon pilkkaa, en piileksi mykkänä taloni suojassa.
35 Kunpa joku kuuntelisi minua! Omalla nimelläni minä vahvistan puheeni. Vastaa nyt minulle, kaikkivaltias Jumala! Missä on syytekirja? Näytä se!
36 Minä levitän sen viitaksi harteilleni, kierrän sen seppeleeksi päähäni!
37 Voin kertoa sinulle jokaisen askeleni ja lähestyä sinua kuin ruhtinas.
38 Jos oma peltoni minua syyttää, jos kaikki sen vaot yhdessä itkevät,
39 jos olen syönyt sen voiman antamatta mitään tilalle ja suututtanut sen,
40 kasvakoon se ohdaketta, ei enää vehnää, tuottakoon se ohran sijasta rikkaruohoa! Tähän päättyivät Jobin puheet.