1 Job prit la parole et dit:

2 J'ai souvent entendu pareilles choses; Vous êtes tous des consolateurs fâcheux.

3 Quand finiront ces discours en l'air? Pourquoi cette irritation dans tes réponses?

4 Moi aussi, je pourrais parler comme vous, Si vous étiez à ma place: Je vous accablerais de paroles, Je secouerais sur vous la tête,

5 Je vous fortifierais de la bouche, Je remuerais les lèvres pour vous soulager.

6 Si je parle, mes souffrances ne seront point calmées, Si je me tais, en quoi seront-elles moindres?

7 Maintenant, hélas! il m'a épuisé... Tu as ravagé toute ma maison;

8 Tu m'as saisi, pour témoigner contre moi; Ma maigreur se lève, et m'accuse en face.

9 Il me déchire et me poursuit dans sa fureur, Il grince des dents contre moi, Il m'attaque et me perce de son regard.

10 Ils ouvrent la bouche pour me dévorer, Ils m'insultent et me frappent les joues, Ils s'acharnent tous après moi.

11 Dieu me livre à la merci des impies, Il me précipite entre les mains des méchants.

12 J'étais tranquille, et il m'a secoué, Il m'a saisi par la nuque et m'a brisé, Il a tiré sur moi comme à un but.

13 Ses traits m'environnent de toutes parts; Il me perce les reins sans pitié, Il répand ma bile sur la terre.

14 Il me fait brèche sur brèche, Il fond sur moi comme un guerrier.

15 J'ai cousu un sac sur ma peau; J'ai roulé ma tête dans la poussière.

16 Les pleurs ont altéré mon visage; L'ombre de la mort est sur mes paupières.

17 Je n'ai pourtant commis aucune violence, Et ma prière fut toujours pure.

18 O terre, ne couvre point mon sang, Et que mes cris prennent librement leur essor!

19 Déjà maintenant, mon témoin est dans le ciel, Mon témoin est dans les lieux élevés.

20 Mes amis se jouent de moi; C'est Dieu que j'implore avec larmes.

21 Puisse-t-il donner à l'homme raison contre Dieu, Et au fils de l'homme contre ses amis!

22 Car le nombre de mes années touche à son terme, Et je m'en irai par un sentier d'où je ne reviendrai pas.

1 Job vastasi ja sanoi:

3 Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä, vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?

4 Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin, jos te olisitte minun sijassani; voisin sommitella sanoja teitä vastaan ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,

5 rohkaista teitä suullani ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.

6 Jos puhun, ei tuskani helpota, ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?

7 Mutta nyt hän on minut uuvuttanut. Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni

8 ja olet minut kukistanut-siitä muka tuli todistaja-ja raihnauteni nousi minua vastaan, syyttäen minua vasten silmiä.

9 Hänen vihansa raateli ja vainosi minua, hän kiristeli minulle hampaitansa. Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,

10 he avaavat minulle kitansa ja lyövät häväisten minua poskille; kaikki he yhtyvät minua vastaan.

11 Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan ja syöksee minut jumalattomain käsiin.

12 Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut, hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut. Hän asetti minut maalitaulukseen;

13 hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni. Hän halkaisee munuaiseni säälimättä, vuodattaa maahan minun sappeni.

14 Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen ja ryntää kimppuuni kuin soturi.

15 Minä ompelin säkin iholleni ja painoin sarveni tomuun.

16 Minun kasvoni punoittavat itkusta, ja silmäluomillani on pimeys,

17 vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.

18 Maa, älä peitä minun vertani, ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!

19 Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa.

20 Ystäväni pitävät minua pilkkanansa-Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,

21 että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.