1 Eliphaz de Théman prit la parole et dit:

2 Si nous osons ouvrir la bouche, en seras-tu peiné? Mais qui pourrait garder le silence?

3 Voici, tu as souvent enseigné les autres, Tu as fortifié les mains languissantes,

4 Tes paroles ont relevé ceux qui chancelaient, Tu as affermi les genoux qui pliaient.

5 Et maintenant qu'il s'agit de toi, tu faiblis! Maintenant que tu es atteint, tu te troubles!

6 Ta crainte de Dieu n'est-elle pas ton soutien? Ton espérance, n'est-ce pas ton intégrité?

7 Cherche dans ton souvenir: quel est l'innocent qui a péri? Quels sont les justes qui ont été exterminés?

8 Pour moi, je l'ai vu, ceux qui labourent l'iniquité Et qui sèment l'injustice en moissonnent les fruits;

9 Ils périssent par le souffle de Dieu, Ils sont consumés par le vent de sa colère,

10 Le rugissement des lions prend fin, Les dents des lionceaux sont brisées;

11 Le lion périt faute de proie, Et les petits de la lionne se dispersent.

12 Une parole est arrivée furtivement jusqu'à moi, Et mon oreille en a recueilli les sons légers.

13 Au moment où les visions de la nuit agitent la pensée, Quand les hommes sont livrés à un profond sommeil,

14 Je fus saisi de frayeur et d'épouvante, Et tous mes os tremblèrent.

15 Un esprit passa près de moi.... Tous mes cheveux se hérissèrent....

16 Une figure d'un aspect inconnu était devant mes yeux, Et j'entendis une voix qui murmurait doucement:

17 L'homme serait-il juste devant Dieu? Serait-il pur devant celui qui l'a fait?

18 Si Dieu n'a pas confiance en ses serviteurs, S'il trouve de la folie chez ses anges,

19 Combien plus chez ceux qui habitent des maisons d'argile, Qui tirent leur origine de la poussière, Et qui peuvent être écrasés comme un vermisseau!

20 Du matin au soir ils sont brisés, Ils périssent pour toujours, et nul n'y prend garde;

21 Le fil de leur vie est coupé, Ils meurent, et ils n'ont pas acquis la sagesse.

1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.