1 Tsophar de Naama prit la parole et dit:

2 Mes pensées me forcent à répondre, Et mon agitation ne peut se contenir.

3 J'ai entendu des reproches qui m'outragent; Le souffle de mon intelligence donnera la réplique.

4 Ne sais-tu pas que, de tout temps, Depuis que l'homme a été placé sur la terre,

5 Le triomphe des méchants a été court, Et la joie de l'impie momentanée?

6 Quand il s'élèverait jusqu'aux cieux, Et que sa tête toucherait aux nues,

7 Il périra pour toujours comme son ordure, Et ceux qui le voyaient diront: Où est-il?

8 Il s'envolera comme un songe, et on ne le trouvera plus; Il disparaîtra comme une vision nocturne;

9 L'oeil qui le regardait ne le regardera plus, Le lieu qu'il habitait ne l'apercevra plus.

10 Ses fils seront assaillis par les pauvres, Et ses mains restitueront ce qu'il a pris par violence.

11 La vigueur de la jeunesse, qui remplissait ses membres, Aura sa couche avec lui dans la poussière.

12 Le mal était doux à sa bouche, Il le cachait sous sa langue,

13 Il le savourait sans l'abandonner, Il le retenait au milieu de son palais;

14 Mais sa nourriture se transformera dans ses entrailles, Elle deviendra dans son corps un venin d'aspic.

15 Il a englouti des richesses, il les vomira; Dieu les chassera de son ventre.

16 Il a sucé du venin d'aspic, La langue de la vipère le tuera.

17 Il ne reposera plus ses regards sur les ruisseaux, Sur les torrents, sur les fleuves de miel et de lait.

18 Il rendra ce qu'il a gagné, et n'en profitera plus; Il restituera tout ce qu'il a pris, et n'en jouira plus.

19 Car il a opprimé, délaissé les pauvres, Il a ruiné des maisons et ne les a pas rétablies.

20 Son avidité n'a point connu de bornes; Mais il ne sauvera pas ce qu'il avait de plus cher.

21 Rien n'échappait à sa voracité; Mais son bien-être ne durera pas.

22 Au milieu de l'abondance il sera dans la détresse; La main de tous les misérables se lèvera sur lui.

23 Et voici, pour lui remplir le ventre, Dieu enverra sur lui le feu de sa colère, Et le rassasiera par une pluie de traits.

24 S'il échappe aux armes de fer, L'arc d'airain le transpercera.

25 Il arrache de son corps le trait, Qui étincelle au sortir de ses entrailles, Et il est en proie aux terreurs de la mort.

26 Toutes les calamités sont réservées à ses trésors; Il sera consumé par un feu que n'allumera point l'homme, Et ce qui restera dans sa tente en deviendra la pâture.

27 Les cieux dévoileront son iniquité, Et la terre s'élèvera contre lui.

28 Les revenus de sa maison seront emportés, Ils disparaîtront au jour de la colère de Dieu.

29 Telle est la part que Dieu réserve au méchant, Tel est l'héritage que Dieu lui destine.

1 Naemalainen Soofar lausui ja sanoi:

3 Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen.

4 Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin?

5 Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys.

6 Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti,

7 katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: Missä hän on?

8 Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky.

9 Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe.

10 Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa.

11 Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa.

12 Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle,

13 säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa,

14 niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä.

15 Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa.

16 Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa.

17 Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja-ja kermajokia ja-virtoja.

18 Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen.

19 Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella.

20 Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.

21 Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä.

22 Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat.

23 Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään.

24 Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi;

25 kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet,

26 kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa.

27 Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan.

28 Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet.