1 Job prit la parole et dit:

2 Je sais bien qu'il en est ainsi; Comment l'homme serait-il juste devant Dieu?

3 S'il voulait contester avec lui, Sur mille choses il ne pourrait répondre à une seule.

4 A lui la sagesse et la toute-puissance: Qui lui résisterait impunément?

5 Il transporte soudain les montagnes, Il les renverse dans sa colère.

6 Il secoue la terre sur sa base, Et ses colonnes sont ébranlées.

7 Il commande au soleil, et le soleil ne paraît pas; Il met un sceau sur les étoiles.

8 Seul, il étend les cieux, Il marche sur les hauteurs de la mer.

9 Il a créé la Grande Ourse, l'Orion et les Pléiades, Et les étoiles des régions australes.

10 Il fait des choses grandes et insondables, Des merveilles sans nombre.

11 Voici, il passe près de moi, et je ne le vois pas, Il s'en va, et je ne l'aperçois pas.

12 S'il enlève, qui s'y opposera? Qui lui dira: Que fais-tu?

13 Dieu ne retire point sa colère; Sous lui s'inclinent les appuis de l'orgueil.

14 Et moi, comment lui répondre? Quelles paroles choisir?

15 Quand je serais juste, je ne répondrais pas; Je ne puis qu'implorer mon juge.

16 Et quand il m'exaucerait, si je l'invoque, Je ne croirais pas qu'il eût écouté ma voix,

17 Lui qui m'assaille comme par une tempête, Qui multiplie sans raison mes blessures,

18 Qui ne me laisse pas respirer, Qui me rassasie d'amertume.

19 Recourir à la force? Il est tout-puissant. A la justice? Qui me fera comparaître?

20 Suis-je juste, ma bouche me condamnera; Suis-je innocent, il me déclarera coupable.

21 Innocent! Je le suis; mais je ne tiens pas à la vie, Je méprise mon existence.

22 Qu'importe après tout? Car, j'ose le dire, Il détruit l'innocent comme le coupable.

23 Si du moins le fléau donnait soudain la mort!... Mais il se rit des épreuves de l'innocent.

24 La terre est livrée aux mains de l'impie; Il voile la face des juges. Si ce n'est pas lui, qui est-ce donc?

25 Mes jours sont plus rapides qu'un courrier; Ils fuient sans avoir vu le bonheur;

26 Ils passent comme les navires de jonc, Comme l'aigle qui fond sur sa proie.

27 Si je dis: Je veux oublier mes souffrances, Laisser ma tristesse, reprendre courage,

28 Je suis effrayé de toutes mes douleurs. Je sais que tu ne me tiendras pas pour innocent.

29 Je serai jugé coupable; Pourquoi me fatiguer en vain?

30 Quand je me laverais dans la neige, Quand je purifierais mes mains avec du savon,

31 Tu me plongerais dans la fange, Et mes vêtements m'auraient en horreur.

32 Il n'est pas un homme comme moi, pour que je lui réponde, Pour que nous allions ensemble en justice.

33 Il n'y a pas entre nous d'arbitre, Qui pose sa main sur nous deux.

34 Qu'il retire sa verge de dessus moi, Que ses terreurs ne me troublent plus;

35 Alors je parlerai et je ne le craindrai pas. Autrement, je ne suis point à moi-même.

1 Job vastasi ja sanoi:

3 Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kanssaan, ei hän voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta.

4 Hän on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan kuka on niskoitellut häntä vastaan ja jäänyt rankaisematta?

5 Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassansa;

6 hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen patsaat vapisevat;

7 hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse, ja hän lukitsee tähdet sinetillään;

8 hän yksinänsä levittää taivaat ja tallaa meren kuohun kukkuloita;

9 hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat;

10 hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.

11 Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.

12 Katso, hän tempaa saaliinsa, kuka voi häntä estää, kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'

13 Jumala ei taltu vihastansa; hänen allensa vaipuvat Rahabin auttajat.

14 Minäkö sitten voisin vastata hänelle, valita sanojani häntä vastaan?

15 Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.

16 Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin, en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani,

17 hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi,

18 joka ei anna minun vetää henkeäni, vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.

19 Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo: 'Tässä olen!' mutta jos oikeutta, niin: 'Kuka vetää minut tilille?'

20 Vaikka olisin oikeassa, niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi; vaikka olisin syytön, niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi.

21 Syytön minä olen. En välitä hengestäni, elämäni on minulle halpa.

22 Yhdentekevää kaikki; sentähden minä sanon: hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.

23 Jos ruoska äkkiä surmaa, niin hän pilkkaa viattomain epätoivoa.

24 Maa on jätetty jumalattoman valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot-ellei hän, kuka sitten?

25 Minun päiväni rientävät juoksijata nopeammin, pakenevat onnea näkemättä,

26 ne kiitävät pois niinkuin ruokovenheet, niinkuin kotka, joka iskee saaliiseen.

27 Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani, muuttaa muotoni ja ilostua,

28 niin minä kauhistun kaikkia kipujani, tiedän, ettet julista minua viattomaksi.

29 Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni vaivaan?

30 Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipeällä,

31 silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat vaatteeni minua inhoisivat.

32 Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä, voidakseni vastata hänelle ja käydäksemme oikeutta keskenämme.

33 Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle

34 ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni, niin ettei hänen kauhunsa peljättäisi minua;