1 Sou um homem que viu as aflições que a vara do Senhor fez derramarem-se. Levou-me até às trevas profundas; tirou-me toda a luz.

3 Voltou-se contra mim. Dia e noite a sua mão pesa sobre mim.

4 A minha pele está envelhecida e a minha carne mirrada; quebrou-me os ossos todos. Construiu torres fortificadas contra mim; rodeou-me de angústia e de tormento. Meteu-me dentro de lugares tenebrosos, semelhante aos que dormem há muito o seu último sono.

7 Emparedou-me; estou impossibilitado de fugir; agrilhoou-me com pesadas cadeias. Ainda que grite e clame, não ouvirá os meus rogos! Encarcerou-me num sítio rodeado de muros altos e espessos; encheu-me o caminho de emboscadas.

10 Espia-me como um urso prestes a atacar, e como um leão pronto a saltar sobre a presa. Fez-me extraviar no meu caminho; fez-me em pedaços e deixou-me escorrer sangue, abandonado. Retesou o arco e apontou certeiramente contra mim.

13 As suas setas entraram-me profundamente no coração. O meu próprio povo ri-se de mim. Cantam o dia inteiro as suas canções dissolutas. Encheu-me de amargura; deu-me a beber um copo cheio da mais profunda tristeza.

16 Fez-me comer cascalho, de tal forma que até os dentes se me partiram; fez-me rolar no meio da cinza e da sujidade. Ó Senhor, foram-se definitavamente toda a prosperidade e toda a tranquilidade por tua própria iniciativa. Até já me esqueci da alegria que essas coisas provocam. Só sei dizer isto: A minha força foi-se. Não espero nada de Deus!

19 Oh, lembra-te da amargura e do sofrimento que lançaste sobre mim! Nunca mais esquecerei estes horríveis anos. A minha alma passará a viver numa completa vergonha.

21 Mas há ainda um raio de esperança: é que as misericórdias do Senhor não têm fim. Aliás foram as misericórdias do Senhor que impediram que fôssemos consumidos em absoluto. Grande é a sua fidelidade; a sua compaixão é sempre renovada em cada dia. O Senhor é aquilo de que preciso para viver; é a minha única riqueza. Por isso espero nele.

25 O Senhor é bom para os que esperam nele, para os que o buscam. É bom ter esperança e aguardar calmamente a salvação do Senhor.

27 É bom para um jovem estar sob disciplina. Porque fá-lo sentar-se solitário, em silêncio, sob o controlo do Senhor, inclinar o rosto para o chão, para o pó da terra. Então, no fim, haverá esperança para ele. Que aprenda a dar a outra face a quem o fere, que saiba enfrentar a afronta.

31 O Senhor não o abandonará para sempre. Ainda que Deus o faça sofrer, mostrar-lhe-á a sua compaixão, de acordo com a sua grande misericórdia. Porque não é do seu agrado o afligir as pessoas, o fazê-las tristes.

34 Mas vocês calcaram os humildes do mundo, e defraudaram gente dos direitos que tinham, dados por Deus, recusando fazer-lhes justiça. Não admira que o Senhor tenha querido castigar-te.

37 Porque o Senhor ordenou e tudo se fez; ele mandou e tudo apareceu.

38 É só o Senhor que socorre uns e fere outros. Porque haveríamos então nós, meros seres humanos como somos, de murmurar e de nos lamentarmos quando somos castigados por causa dos nossos pecados?

40 Examinemo-nos a nós próprios antes, e arrependamo-nos; voltemos para o Senhor.

41 Levantemos os corações e as mãos para o céu, porque pecámos; rebelámo-nos contra o Senhor, e ele não nos perdoou.

43 Cobriste-nos com a tua ira, Senhor, mataste-nos sem piedade. Cobriste-nos com uma nuvem, de forma que as nossas orações não te alcançam. Fizeste de nós como entulho e como lixo, no meio das nações.

46 Todos os nossos inimigos falaram mal de nós. Estamos cheios de terror porque fomos apanhados, desolados, destruídos.

48 Os meus olhos derramam lágrimas de dia e de noite, em fios que nunca acabam, por causa da destruição do meu povo. Oh, se o Senhor olhasse desde o céu e respondesse ao meu rogo! O meu coração confrange-se perante aquilo que aconteceu às gentes de Jerusalém.

52 Os meus inimigos, a quem nunca fiz mal nenhum, enxotaram-me como se eu fosse uma ave de rapina. Lançaram-me num poço e puseram em cima uma pedra pesada. A água subiu-me até acima da cabeça. Eu já pensava: É o fim!

55 Mas fiz apelo ao teu nome, Senhor, desde o fundo desse poço, e tu ouviste-me! Escutaste o meu rogo; deste ouvidos ao meu choro! Sim, vieste ao apelo dos meus gritos desesperados e disseste-me para não ter receio.

58 Ó Senhor, tu és o meu advogado! Defende a minha causa! Porque redimiste a minha vida. Viste o mal que me fizeram; sê o meu juiz, e julga a minha causa.

60 Observaste as conspirações que os meus inimigos arquitectaram contra mim.

61 Ouviste os nomes afrontosos que me chamaram, tudo o que dizem a meu respeito, e os planos daquilo que conspiram tramar-me. Vê como se riem de mim e como cantam com júbilo, preparando a minha queda.

64 Ó Senhor, dá-lhes uma paga total por todo o mal que eles têm feito. Que os seus corações se encham de desespero perante a tua maldição, Senhor. Vai atrás deles, perseguindo-os na tua ira e varre-os da terra, de sob os céus do Senhor!

1 Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.

2 Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.

3 Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.

4 Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.

5 Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.

6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.

7 Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.

8 Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.

9 Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.

10 Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.

11 Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.

12 Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.

13 Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.

14 Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.

15 Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.

16 Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.

17 Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.

18 Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.

19 Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.

20 Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.

21 Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.

22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:

23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.

24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.

25 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.

26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.

27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.

28 Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.

29 Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.

30 Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.

31 Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;

32 vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.

33 Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.

34 Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,

35 kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,

36 kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?

37 Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?

38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?

39 Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?

40 Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.

41 Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.

42 Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,

43 olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;

44 olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.

45 Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.

46 Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.

47 Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.

48 Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

49 Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä

50 siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.

51 Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.

52 Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.

53 He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.

54 Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.

55 Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.

58 Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.

59 Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.

60 Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

61 Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

62 Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.

63 Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.

64 Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.

65 Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.

66 Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.