1 Nuo kolme miestä eivät nyt enää puhuneet Jobille mitään, koska Job piti itseään syyttömänä.
2 Mutta silloin suuttui Elihu. Elihu, Barakelin poika, kuului Ramin sukuun ja oli kotoisin Busista. Hän suuttui Jobille, koska Job katsoi, että hän, Job, oli oikeassa ja Jumala väärässä,
3 ja hän suuttui Jobin ystäviin, koska nämä eivät pystyneet vastaamaan Jobille, vaikka katsoivat, että Job oli väärässä.
4 Elihu oli odottanut ennen kuin ryhtyi puhumaan, koska toiset olivat häntä vanhempia.
5 Mutta kun hän näki, ettei kukaan noista kolmesta enää kyennyt vastaamaan Jobille mitään, hän suuttui.
6 Nyt busilainen Elihu, Barakelin poika, alkoi puhua ja sanoi: -- Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan, mitä minä tiedän.
8 Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys.
9 Ei ikä yksin tuo viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein.
10 Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän.
11 Minä odotin, mitä te sanoisitte, ja kuuntelin tarkoin teidän viisaita puheitanne, kun te etsitte oikeita sanoja.
12 Tarkoin minä kuuntelin, mutta kukaan teistä ei pystynyt vastaamaan Jobille, kukaan ei osannut ojentaa häntä.
14 Minulle hän ei ole osoittanut sanojaan, enkä minä puolestani aio vastata hänelle sillä tavoin kuin te.
15 Nuo miehet ovat jääneet sanattomiksi, enää he eivät vastaa, sanat ovat kaikonneet heidän suustaan.
16 Pitäisikö minun vielä odottaa, että he puhuisivat, kun he vain seisovat tuossa sanomatta sanaakaan vastaan?
17 Ehkäpä nyt on minun vuoroni puhua ja sanoa suoraan, mitä minä tiedän.
18 Minä olen täynnä sanoja, henkeni kuohuu, olen pakahtua,
19 olen kuin ruukku, joka on täynnä nuorta viiniä, sisukseni ovat repeämäisillään kuin täpötäysi leili.
20 Minun on pakko puhua, että oloni kevenisi. Siispä avaan suuni ja sanon sanottavani.
21 En puhu kenenkään mieliksi, ketään en liehakoi,
22 en osaa niitä puheita. Jos sellaisiin ryhtyisin, Luojani kohta ottaisi minut pois.
1 So these three men gave no more answers to Job, because he seemed to himself to be right.
2 And Elihu, the son of Barachel the Buzite, of the family of Ram, was angry, burning with wrath against Job, because he seemed to himself more right than God;
3 And he was angry with his three friends, because they had been unable to give him an answer, and had not made Job's sin clear.
4 Now Elihu had kept quiet while Job was talking, because they were older than he;
5 And when Elihu saw that there was no answer in the mouth of the three men, he was very angry.
6 And Elihu, the son of Barachel the Buzite, made answer and said, I am young, and you are very old, so I was in fear, and kept myself from putting my knowledge before you.
7 I said to myself, It is right for the old to say what is in their minds, and for those who are far on in years to give out wisdom.
8 But truly it is the spirit in man, even the breath of the Ruler of all, which gives them knowledge.
9 It is not the old who are wise, and those who are full of years have not the knowledge of what is right.
10 So I say, Give ear to me, and I will put forward my knowledge.
11 I was waiting for your words, I was giving ear to your wise sayings; while you were searching out what to say,
12 I was taking note; and truly not one of you was able to make clear Job's error, or to give an answer to his words.
13 Take care that you do not say, Wisdom is here; God may overcome him, but not man.
14 I will not put forward words like these, or make use of your sayings in answer to him.
15 Fear has overcome them, they have no more answers to give; they have come to an end of words.
16 And am I to go on waiting while they have nothing to say? while they keep quiet and give no more answers?
17 I will give my answer; I will put forward my knowledge:
18 For I am full of words, I am unable to keep in my breath any longer:
19 My stomach is like wine which is unable to get out; like skins full of new wine, it is almost burst.
20 Let me say what is in my mind, so that I may get comfort; let me give answer with open mouth.
21 Let me not give respect to any man, or give names of honour to any living.
22 For I am not able to give names of honour to any man; and if I did, my Maker would quickly take me away.