1 Kun kuulen hänen äänensä, sydämeni vavahtaa ja siirtyy paikaltaan.
2 Kuulkaa hänen äänensä pauhua, jylinää, joka vyöryy hänen suustaan!
3 Taivaan täydeltä hän antaa sen kaikua, maan ääriin leimahtaa hänen salamansa.
4 Kohta kaikuu ärjyntä, jylisee hänen ylväs äänensä. Säästelemättä hän sinkoaa salamoitaan, ja hänen äänensä pauhaa.
5 Kun Jumalan ääni jyrisee, tapahtuu ihmeitä. Hän tekee suuria tekoja, joita me emme käsitä.
7 Ihmiskädet pysähtyvät kesken työn: kaikki oppivat näkemään hänen tekonsa.
8 Pedotkin hiipivät piiloonsa ja jäävät kolonsa suojaan.
9 Rajumyrsky syöksyy majastaan, ja pohjatuuli tuo pakkasen.
10 Jumalan henkäyksestä vedet jäätyvät, laajakin ulappa jähmettyy.
11 Hän kuormaa pilvet vedellä ja salamoilla ja ajaa ne kaikkiin suuntiin:
12 ne vyöryvät minne milloinkin hänen ohjauksensa mukaan ja tekevät kaikkialla maan päällä sen, mitä hän käskee.
13 Joskus ne tuovat rangaistuksen, joskus siunauksen hänen maalleen.
14 Kuuntele minua, Job, nouse, tarkkaile ja tutki Jumalan ihmeitä!
15 Ymmärrätkö sinä, miten hän sen kaiken tekee? Miten leimahtaa valo hänen pilvestään?
16 Ymmärrätkö sinä, miten pilvet voivat leijua ilmassa, käsitätkö Kaikkitietävän ihmeet?
17 Sinä, jota omat vaatteet tukahduttavat, kun etelätuuli tuo helteen ja lamauttaa maan,
18 voisitko sinä hänen kanssaan takoa taivaan holvin, lujan kuin pronssinen peili?
19 Opeta meitä! Mitä meidän on hänelle sanottava? Mehän olemme pimeässä, emme osaa vastata mitään.
20 Kertooko joku hänelle, että minä puhun? Jos ihminen sanoo hänelle jotakin, saako hän edes tietää siitä?
21 Nyt ei valoa näy, pilvet sen peittävät. Sitten tulee tuuli ja lakaisee puhtaaksi taivaan.
22 Pohjoisesta tulee kultainen hohde, pelottava loiste ympäröi Jumalaa.
23 Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa. Hän on voimallinen, hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus. Koskaan hän ei tuomitse väärin.
24 Sen tähden ihmiset pelkäävät ja rakastavat häntä. Mutta Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana.
1 Halljátok meg figyelmetesen az õ hangjának dörgését, és a zúgást, a mely az õ szájából kijön!
2 Az egész ég alatt szétereszti azt, és villámát is a földnek széléig.
3 Utána hang zendül, az õ fenségének hangjával mennydörög, s nem tartja vissza azt, ha szava megzendült.
4 Isten az õ szavával csudálatosan mennydörög, és nagy dolgokat cselekszik, úgy hogy nem érthetjük.
5 Mert azt mondja a hónak: Essél le a földre! És a zápor-esõnek és a zuhogó zápornak: [Szakadjatok].
6 Minden ember kezét lepecsétli, hogy megismerje minden halandó, hogy az õ mûve.
7 Akkor a vadállat az õ tanyájára húzódik, és az õ barlangjában marad.
8 Rejtekébõl elõjön a vihar, és az északi szelektõl a fagy.
9 Isten lehellete által támad a jég, és szorul össze a víznek szélessége.
10 Majd nedvességgel öntözi meg a felleget, s áttöri a borulatot az õ villáma.
11 És az köröskörül forog az õ vezetése alatt, hogy mindazt megtegyék, a mit parancsol nékik, a föld kerekségének színén.
12 Vagy ostorul, ha földjének úgy kell, vagy áldásul juttatja azt.
13 Vedd ezt füledbe Jób, állj meg és gondold meg az Istennek csudáit.
14 Megtudod-é, mikor rendeli azt rájok az Isten, hogy villanjon az õ felhõjének villáma?
15 Tudod-é, hogy miként lebegnek a felhõk, [vagy] a tökéletes tudásnak csudáit [érted-é?]
16 Miképen melegülnek át ruháid, mikor nyugton van a föld a déli széltõl?
17 Vele együtt terjesztetted-é ki az eget, a mely szilárd, mint az aczéltükör?
18 Mondd meg nékünk, mit szóljunk néki? A setétség miatt semmit sem kezdhetünk.
19 Elbeszélik-é néki, ha szólok? Ha elmondaná valaki: bizony vége volna!
20 Néha nem látják a napot, bár az égen ragyog; de szél fut át [rajta] és kiderül.
21 Észak felõl arany[színû világosság] támad, Isten körül félelmetes dicsõség.
22 Mindenható! Nem foghatjuk meg õt; nagy az õ hatalma és ítélõ ereje, és a tiszta igazságot el nem nyomja.
23 Azért rettegjék õt az emberek; a [kevély] bölcsek közül nem lát õ egyet sem.
24