1 Kuuntele, poikani, viisauden sanoja, seuraa valppaasti hyviä neuvojani,
2 jotta säilyttäisit harkintasi ja puhuisit niin kuin puhua tulee.
3 Hunajaa tiukkuvat vieraan naisen huulet, hänen kielensä on öljyä liukkaampi,
4 mutta lopulta hän käy karvaaksi kuin koiruoho, viiltää kuin kaksiteräinen miekka.
5 Hänen jalkansa kulkevat kuolemaan, alas tuonelaan vievät hänen askeleensa.
6 Ei hän välitä elämän tiestä, ei tiedä, minne päin milloinkin horjahtaa.
7 Siispä, poikani, kuule minua, älä lyö laimin minun opetustani.
8 Pysy kaukana vieraasta naisesta, älä mene lähellekään hänen talonsa ovea,
9 ettet haaskaisi voimaasi vieraille etkä parhaita vuosiasi armottomalle,
10 etteivät oudot hyötyisi miehuudestasi, tuntemattomat raadantasi tuloksista
11 etkä sinä viimein, loppuun ajettuna päätyisi huokaamaan:
13 en kuunnellut opettajiani vaan suljin korvani kasvattajieni ohjeilta!
15 Juo vettä omasta ruukustasi, käytä oman kaivosi raikasta juomaa.
16 Miksi antaisit lähteittesi vuotaa kadulle, purojesi kaupungin toreille?
17 Ne pulppuavat yksin sinua varten, vain sinun hyväksesi, eivät muiden.
18 Olkoon sinun lähteesi siunattu, iloitse vaimosta, jonka nuorena sait,
19 rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi. Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen, hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio.
20 Miksi, poikani, viehättyisit vieraaseen naiseen, miksi hyväilisit vieraan povea?
21 Missä ihminen kulkeekin, Herra näkee hänet ja tarkkaa hänen askeleitaan.
22 Pahantekijä jää rikostensa vangiksi, takertuu syntiensä verkkoon.
23 Hillittömyyteensä hän kuolee, ajautuu perikatoon kaikessa hulluudessaan.
1 HIJO mío, está atento á mi sabiduría, Y á mi inteligencia inclina tu oído;
2 Para que guardes consejo, Y tus labios conserven la ciencia.
3 Porque los labios de la extraña destilan miel, Y su paladar es más blando que el aceite;
4 Mas su fin es amargo como el ajenjo, Agudo como cuchillo de dos filos.
5 Sus pies descienden á la muerte; Sus pasos sustentan el sepulcro:
6 Sus caminos son instables; no los conocerás, Si no considerares el camino de vida.
7 Ahora pues, hijos, oidme, Y no os apartéis de las razones de mi boca.
8 Aleja de ella tu camino, Y no te acerques á la puerta de su casa;
9 Porque no des á los extraños tu honor, Y tus años á cruel;
10 Porque no se harten los extraños de tu fuerza, Y tus trabajos estén en casa del extraño;
11 Y gimas en tus postrimerías, Cuando se consumiere tu carne y tu cuerpo,
12 Y digas: Cómo aborrecí el consejo, Y mi corazón menospreció la reprensión;
13 Y no oí la voz de los que me adoctrinaban, Y á los que me enseñaban no incliné mi oído!
14 Casi en todo mal he estado, En medio de la sociedad y de la congregación.
15 Bebe el agua de tu cisterna, Y los raudales de tu pozo.
16 Derrámense por de fuera tus fuentes, En las plazas los ríos de aguas.
17 Sean para ti solo, Y no para los extraños contigo.
18 Sea bendito tu manantial; Y alégrate con la mujer de tu mocedad.
19 Como cierva amada y graciosa corza, Sus pechos te satisfagan en todo tiempo; Y en su amor recréate siempre.
20 ¿Y por qué, hijo mío, andarás ciego con la ajena, Y abrazarás el seno de la extraña?
21 Pues que los caminos del hombre están ante los ojos de Jehová, Y él considera todas sus veredas.
22 Prenderán al impío sus propias iniquidades, Y detenido será con las cuerdas de su pecado.
23 El morirá por falta de corrección; Y errará por la grandeza de su locura.