1 Ennussana Moabista. Näin käy: yöllä se murskataan, autio on Ar-Moab. Näin käy: yöllä se murskataan, autio on Kir-Moab.2 Itkemään uhrikukkuloille nousevat Dibonin asukkaat. Nebonvuorella ja Medebassa Moab valittaa. Jokaisen pää on ajeltu paljaaksi, jokaisen parta leikattu pois.3 Säkkivaatteeseen vyöttäytyneinä he kulkevat kujilla, katoilta kuuluu itkua, toreilla ihmiset vaikeroivat maahan vaipuneina.4 Hädissään huutavat Hesbon ja Eleale, Jahasiin saakka kantautuu niiden ääni. Siksi Moabin sotajoukko hälisee peloissaan, Moabin rohkeus pettää.5 Minun sydämeni huutaa Moabin hätää. Pakolaisia riittää Soariin ja Eglat-Selisiaan asti. He nousevat itkien Luhitin solaa, sydäntä särkevästi he valittavat ja vaikeroivat Horonaimin tiellä.6 Ja Nimrimin kosteikko muuttuu autiomaaksi, ruoho kuivuu, kasvit katoavat, ei mikään vihannoi.7 Pakenijat kantavat tavaransa, sen mitä heillä on jäljellä, Arabimin uoman yli.8 Ja niin hätähuuto kiirii kautta Moabin maan, valitus kaikuu Eglaimiin, kaikuu Beer-Elimiin saakka.9 Ja Dimonin purot puuntavat verestä punaisina. Mutta minä lähetän Dimonille jotakin vielä pahempaa: lähetän leijonat pelastuneiden kimppuun, niiden rippeiden kimppuun, jotka jäivät jäljelle Moabista.

1 A sentença acerca de Moabe. Certamente de noite Ar-Moabe é devastada, é aniquilada; certamente de noite Quir-Moabe é devastada, é aniquilada.2 Dibom sobe ao templo, aos altos, para chorar; no cume de Nebo e de Medeba pranteia Moabe. Em todas as suas cabeças há calva, e toda a barba é rapada.3 Nas suas ruas cingem-se de saco; sobre os seus telhados e nas suas praças todos pranteiam, desatando-se em lágrimas.4 Grita Hesbom, bem como Eleale: a sua voz ouve-se até Jaaz. Por isso os armados de Moabe gritam em alta voz; estremece-lhe a alma.5 O meu coração geme sobre Moabe, cujos fugitivos vão até Zoar, novilha de três anos; pois vão subindo com choro pela encosta de Luíte, porque no caminho de Horonaim levantam um grito de destruição.6 As águas de Ninrim tornam-se desoladas, porquanto já se secou a relva, se foi a erva verde e não há verdura alguma.7 Portanto a abundância que tem adquirido, e o que tem guardado-levam-nos para além das torrentes dos salgueiros.8 O grito de pranto já se fez ouvir em torno dos confins de Moabe; chegou até Eglaim o seu pranto, e até Beer-Elim o seu pranto.9 As águas de Dimom estão cheias de sangue: porque ainda trarei mais sobre Dimom, um leão sobre aquele que escapa de Moabe, e sobre o que resta da terra.