1 Job puhui:

2 -- Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin!

3 Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti?

4 Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut.

5 Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea, mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?

6 Kuka huolisi suolatonta ruokaa, kenelle maistuisi limainen malva?

7 Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää, voin pahoin, kun vain näenkin sitä.

8 Kunpa pyyntöni kuultaisiin! Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,

9 ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan.

10 En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta! Vaikka tuskani ei armoa anna, minä hyppelisin riemusta, sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt.

11 Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?

12 Onko minun voimani kuin kiveä, ovatko lihakseni rautaa?

13 Ei. Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta.

14 Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon -- joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.

15 Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.

16 Kun jää sulaa, puro samenee, se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.

17 Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.

18 Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.

19 Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle, Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.

20 Kaikki pettyvät: karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.

21 Te olette nyt minulle tyhjän veroiset: minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.

22 Olenko pyytänyt teiltä jotakin? Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?

23 Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani, ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?

24 Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.

25 Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?

26 Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.

27 Te heitätte orvosta arpaa ja olette valmiit myymään ystävänne.

28 Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?

29 Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi. Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!

30 Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?

1 Então Jó respondeu:

2 Oxalá que de fato se pesasse a minha insubmissão, E juntamente na balança, se pusesse a minha calamidade!

3 Pois agora seria esta mais pesada do que a areia dos mares; Portanto as minhas palavras foram temerárias.

4 Porque as setas do Todo-poderoso estão em mim cravadas, E o meu espírito suga o veneno delas: Os terrores de Deus se arregimentam contra mim.

5 Zurrará o asno montês quando tiver erva? Ou mugirá o boi junto ao seu pasto?

6 Pode comer-se sem sal o que é insípido? Ou há gosto na clara do ovo?

7 Isto! ... a minha alma recusa tocá-lo, É para mim como comida repugnante.

8 Quem dera que se cumprisse o meu rogo, E que Deus me concedesse o que anelo!

9 Que fosse do agrado de Deus esmagar-me, Que estendesse a sua mão, e me exterminasse!

10 Então eu acharia ainda conforto; E exultaria na dor que não poupa; Porque não tenho negado as palavras do Santo.

11 Pois que força é a minha, para que eu espere? Ou qual é o meu fim, para me portar com paciência?

12 É a minha força a força de pedras? Ou é de cobre a minha carne?

13 Não é verdade que não há socorro em mim, E que o ser bem sucedido me é vedado?

14 Ao que está prestes a sucumbir deve o amigo mostrar compaixão, Mesmo ao que abandona o temor do Todo-poderoso.

15 Meus irmãos houveram-se aleivosamente como uma torrente, Como o canal de torrentes que desaparecem;

16 As quais se turvam com o gelo, E nelas se esconde a neve,

17 No tempo em que ficam quentes, desvanecem; Quando vem o calor, se fazem secas.

18 As caravanas que acompanham o seu curso, se desviam; Sobem ao deserto, e perecem,

19 As caravanas de Tema viram, Os viandantes de Seba por elas esperaram.

20 Ficaram desapontados por terem esperado, Chegaram ali e ficaram confundidos.

21 Assim, pois, vos assemelhais à torrente; Vedes em mim um terror, e tendes medo.

22 Acaso disse eu: Dai-me um presente? Ou: Fazei-me uma oferta da vossa fazenda?

23 Ou: Livrai-me da mão do adversário? Ou: Redimi-me do poder dos opressores?

24 Ensinai-me, e eu me calarei, E fazei-me entender em que tenho errado.

25 Quão persuasivas são palavras de justiça! Mas que é o que a vossa argüição reprova?

26 Acaso pensais em reprovardes palavras? Sendo que os ditos do homem desesperado são proferidos ao vento.

27 Até quereis deitar sorte sobre o órfão, E fazer mercadoria do vosso amigo.

28 Agora, pois, tende a bondade de olhar para mim, Porque certamente à vossa face não mentirei.

29 Mudai de parecer, vos peço, não haja injustiça; Sim mudai de parecer, a minha causa é justa.

30 Há injustiça na minha língua? Não pode o meu paladar discernir cousas perniciosas?