2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.

7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.

11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.

12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.

13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,

14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?

1 My gees is verward, my dae is uitgeblus, die graf wag op my.

2 Waarlik, bespottinge is my deel, en op hulle getwis moet my oog rus.

3 Gee tog 'n pand, staan borg vir my by U; wie anders sal vir my borgskap verleen?

4 Want U het hulle hart gesluit vir verstand; daarom sal U hulle nie laat triomfeer nie.

5 Hy wat vriende aanklaag vir 'n buitaandeel -- die oë van sy kinders sal versmag.

6 Maar Hy het my 'n spreekwoord vir die mense gemaak, en ek moet iemand wees wat hulle in die gesig spuug.

7 Daarom het my oog dof geword van verdriet, en al my lede is soos 'n skaduwee.

8 Die opregtes is daaroor ontsteld, en die onskuldige kom teen die goddelose in opstand.

9 Nogtans hou die regverdige vas aan sy weg, en die wat rein van hande is, neem toe in krag.

10 Maar, kom maar altyd weer aan, julle almal! 'n Wyse vind ek onder julle tog nie.

11 My dae is verby, my planne tot niet, die wense van my hart.

12 Van die nag maak hulle 'n dag; lig, sê hulle, is naby vanweë die duisternis.

13 As ek hoop op die doderyk as my huis; in die duisternis my bed uitsprei,

14 die grafkuil toeroep: My vader is jy; die wurms: My moeder en my suster,

15 waar is dan my verwagting? Ja, my verwagting, wie ontdek dit?

16 Na die grendels van die doderyk sal dit neerdaal, wanneer daar tegelykertyd rus is in die stof.