1 Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

3 Miksi meitä pidetään elukkain veroisina, olemmeko teidän silmissänne tylsät?

4 Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi-sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi ja kallio siirtyisi sijaltansa?

5 Ei, jumalattomain valo sammuu, eikä hänen tulensa liekki loista.

6 Valo pimenee hänen majassansa, ja hänen lamppunsa sammuu hänen päänsä päältä.

7 Hänen väkevät askeleensa supistuvat ahtaalle, ja hänen oma neuvonsa kaataa hänet maahan.

8 Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.

9 Paula tarttuu hänen kantapäähänsä, ansa käy häneen kiinni;

10 hänelle on maahan kätketty pyydys, polulle häntä varten silmukka.

11 Kauhut peljättävät häntä kaikkialta ja ajavat häntä kintereillä kiitäen.

12 Nälkäiseksi käy hänen vaivansa, ja turmio vartoo hänen kaatumistaan.

13 Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen.

14 Hänet temmataan pois majastansa, turvastansa; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö.

15 Hänen majassansa asuu outoja, hänen asuinpaikallensa sirotetaan tulikiveä.

16 Alhaalta kuivuvat hänen juurensa, ylhäältä kuihtuvat hänen oksansa.

17 Hänen muistonsa katoaa maasta, eikä hänen nimeänsä kadulla mainita.

18 Hänet sysätään valosta pimeyteen ja karkoitetaan maan piiristä.

19 Ei sukua, ei jälkeläistä ole hänellä kansansa seassa, eikä ketään jää jäljelle hänen asuntoihinsa.

20 Lännen asujat hämmästyvät hänen tuhopäiväänsä, idän asujat valtaa vavistus.

1 Toe het Bildad, die Suhiet, geantwoord en gesê:

2 Hoe lank wil julle jaag agter woorde? Word verstandig, en daarna sal ons spreek.

3 Waarom word ons as vee gereken, is ons dom in julle oë?

4 Jy, iemand wat homself verskeur in sy toorn -- sal om jou ontwil die aarde verlate wees of 'n rots uit sy plek versit word?

5 Ja, die lig van die goddelose gaan dood, en die vlam van sy vuur bly nie flikker nie.

6 Die lig in sy tent word duisternis, en sy lamp bo hom gaan dood.

7 Sy geweldige treë word ingekort, en sy eie plan gooi hom omver.

8 Want hy raak in 'n net deur sy eie voete, en hy loop oor die vlegwerk van 'n vangkuil.

9 'n Vangnet gryp sy hakskeen, 'n strik hou hom vas.

10 'n Tou is vir hom verberg in die grond en 'n valstrik vir hom op die pad.

11 Verskrikkinge beangstig hom aan alle kante en jaag hom so ver as hy gaan.

12 Sy onheil het honger, en die ondergang staan gereed vir sy val.

13 Die eersgeborene van die dood verteer die lede van sy liggaam, hy verteer sy lede.

14 Weggeruk word hy uit sy tent, die voorwerp van sy vertroue; en dit laat hom aanstap na die koning van die verskrikkinge.

15 Daar woon in sy tent iets wat hom nie toebehoort nie; swawel word gestrooi oor sy woning.

16 Onder verdroog sy wortels, en bo verwelk sy tak.

17 Sy gedagtenis vergaan van die aarde af, en hy het geen naam op die wye veld nie.

18 Hulle stoot hom uit die lig in die duisternis, en uit die wêreld verjaag hulle hom.

19 Hy het geen kroos of nageslag onder sy volk en niemand wat oorbly in sy wonings nie.

20 Oor sy dag staan die mense van die Weste verskrik, en siddering gryp die mense van die Ooste aan.

21 Sekerlik, so gaan dit met die wonings van die kwaaddoener en so met die plek van hom wat God nie ken nie.