1 Poikani, kuuntele minun viisauttani, kallista korvasi minun taidolleni
2 ottaaksesi vaarin taidollisuudesta, ja huulesi säilyttäkööt tiedon.
3 Sillä hunajaa tiukkuvat vieraan vaimon huulet, hänen suunsa on öljyä liukkaampi.
4 Mutta lopulta hän on karvas kuin koiruoho, terävä kuin kaksiteräinen miekka.
5 Hänen jalkansa kulkevat alas kuolemaan, tuonelaan vetävät hänen askeleensa.
6 Ei käy hän elämän tasaista polkua, hänen tiensä horjuvat hänen huomaamattaan.
7 Niinpä, lapset, kuulkaa minua, älkää väistykö minun suuni sanoista.
8 Pidä tiesi kaukana tuollaisesta äläkä lähesty hänen majansa ovea,
9 ettet antaisi muille kunniaasi etkä vuosiasi armottomalle,
10 ettei sinun tavarasi ravitsisi vieraita, sinun vaivannäkösi joutuisi toisen taloon
11 ja ettet lopulta päätyisi huokailemaan ruumiisi ja lihasi riutuessa
13 Miksi en kuullut neuvojaini ääntä, kallistanut korvaani opettajilleni?
15 Juo vettä omasta säiliöstäsi, sitä, mikä omasta kaivostasi juoksee.
16 Vuotaisivatko sinun lähteesi kadulle, toreille sinun vesiojasi!
17 Olkoot ne sinun omasi yksin, älkööt vierasten sinun ohessasi.
18 Olkoon sinun lähteesi siunattu, ja iloitse nuoruutesi vaimosta.
19 Armas peura, suloinen vuorikauris-hänen rintansa sinua aina riemulla ravitkoot, hurmautuos alati hänen rakkaudestaan.
20 Miksi, poikani, hurmautuisit irstaaseen naiseen ja syleilisit vieraan vaimon povea?
21 Sillä Herran silmien edessä ovat miehen tiet, ja hän tutkii kaikki hänen polkunsa.
22 Jumalattoman vangitsevat hänen rikoksensa, ja hän tarttuu oman syntinsä pauloihin.
23 Kurittomuuteensa hän kuolee ja suistuu harhaan suuressa hulluudessaan.
1 HIJO mío, está atento á mi sabiduría, Y á mi inteligencia inclina tu oído;
2 Para que guardes consejo, Y tus labios conserven la ciencia.
3 Porque los labios de la extraña destilan miel, Y su paladar es más blando que el aceite;
4 Mas su fin es amargo como el ajenjo, Agudo como cuchillo de dos filos.
5 Sus pies descienden á la muerte; Sus pasos sustentan el sepulcro:
6 Sus caminos son instables; no los conocerás, Si no considerares el camino de vida.
7 Ahora pues, hijos, oidme, Y no os apartéis de las razones de mi boca.
8 Aleja de ella tu camino, Y no te acerques á la puerta de su casa;
9 Porque no des á los extraños tu honor, Y tus años á cruel;
10 Porque no se harten los extraños de tu fuerza, Y tus trabajos estén en casa del extraño;
11 Y gimas en tus postrimerías, Cuando se consumiere tu carne y tu cuerpo,
12 Y digas: Cómo aborrecí el consejo, Y mi corazón menospreció la reprensión;
13 Y no oí la voz de los que me adoctrinaban, Y á los que me enseñaban no incliné mi oído!
14 Casi en todo mal he estado, En medio de la sociedad y de la congregación.
15 Bebe el agua de tu cisterna, Y los raudales de tu pozo.
16 Derrámense por de fuera tus fuentes, En las plazas los ríos de aguas.
17 Sean para ti solo, Y no para los extraños contigo.
18 Sea bendito tu manantial; Y alégrate con la mujer de tu mocedad.
19 Como cierva amada y graciosa corza, Sus pechos te satisfagan en todo tiempo; Y en su amor recréate siempre.
20 ¿Y por qué, hijo mío, andarás ciego con la ajena, Y abrazarás el seno de la extraña?
21 Pues que los caminos del hombre están ante los ojos de Jehová, Y él considera todas sus veredas.
22 Prenderán al impío sus propias iniquidades, Y detenido será con las cuerdas de su pecado.
23 El morirá por falta de corrección; Y errará por la grandeza de su locura.