1 Sitten teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

3 Puolustautuuko hän puheella, joka ei auta, ja sanoilla, joista ei ole hyötyä?

4 Itse jumalanpelonkin sinä teet tyhjäksi ja rikot hartauden Jumalaa rukoilevilta.

5 Sillä sinun pahuutesi panee sanat suuhusi, ja sinä valitset viekasten kielen.

6 Oma suusi julistaa sinut syylliseksi, enkä minä; omat huulesi todistavat sinua vastaan.

7 Sinäkö synnyit ihmisistä ensimmäisenä, luotiinko sinut ennenkuin kukkulat?

8 Oletko sinä kuulijana Jumalan neuvottelussa ja anastatko viisauden itsellesi?

9 Mitä sinä tiedät, jota me emme tietäisi? Mitä sinä ymmärrät, jota me emme tuntisi?

10 Onpa meidänkin joukossamme harmaapää ja vanhus, isääsi iällisempi.

11 Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia ja sanaa, joka sinua piteli hellävaroin?

12 Miksi sydämesi tempaa sinut mukaansa, miksi pyörivät silmäsi,

13 niin että käännät kiukkusi Jumalaa vastaan ja syydät suustasi sanoja?

14 Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!

15 Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä,

16 saati sitten ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä niinkuin vettä.

17 Minä julistan sinulle, kuule minua, minä kerron, mitä olen nähnyt,

18 mitä viisaat ilmoittavat, salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet,

19 niiltä, joille yksin maa oli annettuna ja joiden seassa ei muukalainen liikkunut:

20 'Jumalattomalla on tuska koko elämänsä ajan, ne vähät vuodet, jotka väkivaltaiselle on määrätty.

21 Kauhun äänet kuuluvat hänen korvissansa, keskellä rauhaakin hänet yllättää hävittäjä.

22 Ei usko hän pääsevänsä pimeydestä, ja hän on miekalle määrätty.

23 Hän harhailee leivän haussa: missä sitä on? Hän tuntee, että hänen vierellään on valmiina pimeyden päivä.

24 Tuska ja ahdistus kauhistuttavat häntä, masentavat hänet niinkuin kuningas valmiina hyökkäykseen.

25 Koska hän ojensi kätensä Jumalaa vastaan ja pöyhkeili Kaikkivaltiasta vastaan,

26 ryntäsi häntä vastaan niska jäykkänä, taajain kilvenkupurainsa suojassa;

27 koska hän kasvatti ihraa kasvoihinsa ja teki lanteensa lihaviksi,

28 asui hävitetyissä kaupungeissa, taloissa, joissa ei ollut lupa asua,

29 jotka olivat määrätyt jäämään raunioiksi, sentähden hän ei rikastu, eikä hänen omaisuutensa ole pysyväistä, eikä hänen viljansa notkistu maata kohden.

30 Ei hän pääse pimeydestä; tulen liekki kuivuttaa hänen vesansa, ja hän hukkuu hänen suunsa henkäyksestä.

31 Älköön hän turvatko turhuuteen-hän pettyy; sillä hänen voittonsa on oleva turhuus.

32 Mitta täyttyy ennen aikojaan, eikä hänen lehvänsä vihannoi.

33 Hän on niinkuin viinipuu, joka pudottaa raakaleensa, niinkuin öljypuu, joka varistaa kukkansa.

34 Sillä jumalattoman joukkio on hedelmätön, ja tuli kuluttaa lahjustenottajan majat.

1 Então respondeu Elifaz temanita:

2 Responderá o sábio com ciência vã, E encherá do vento oriental o seu ventre?

3 Argumentando com palavras que de nada servem, Ou com razões com que ele nada aproveita?

4 Na verdade tu destróis a reverência, E prejudicas o espírito religioso para com Deus.

5 Pois a tua iniqüidade ensina a tua boca, E escolhes a língua dos astutos.

6 A tua própria boca te condena, e não eu; E os teus lábios dão testemunho contra ti.

7 És tu o primeiro homem que nasceu? Ou foste dado à luz antes dos outeiros?

8 Assistes no concílio de Deus? Aproprias para ti a sabedoria?

9 Que sabes tu, que nós não sabemos? E que entendes, que não se acha em nós?

10 Conosco estão os homens encanecidos e idosos, Mais velhos do que teu pai.

11 Porventura fazes pouco caso das consolações de Deus, E da palavra que te trata benignamente?

12 Por que te arrebata o teu coração? Por que flamejam os teus olhos?

13 De modo que voltas o teu espírito contra Deus, E permites sair as palavras da tua boca.

14 Que é o homem, para ser puro? E o que é nascido da mulher, para ser justo?

15 Eis que Deus não confia nos seus santos, E à sua vista os céus não são limpos;

16 Quanto menos o homem abominável e corrompido, Que bebe a iniqüidade como a água?

17 Eu to mostrarei, ouve-me; E te contarei o que tenho visto

18 (O que homens sábios têm anunciado Da parte de seus pais, não o ocultando;

19 A eles somente pertencia o país, Não havendo estrangeiro algum passado por meio deles):

20 O iníquo passa em angústia todos os dias, O número dos anos que são reservados para o opressor.

21 A voz de terrores retine nos seus ouvidos; Na prosperidade lhe sobrevirá o assolador.

22 Não espera escapar das trevas, E a espada o está esperando.

23 Ele anda em busca de pão, dizendo: Onde está? Sabe que o dia das trevas lhe está iminente:

24 O aperto e a angústia o amedrontam; Prevalecem contra ele, como um rei preparado para a batalha,

25 Porque estendeu a sua mão contra Deus, E com soberba se porta contra o Todo-poderoso.

26 Corre contra ele com cerviz dura, Opõe-lhe as saliências do seu escudo,

27 Porque cobriu o rosto com a gordura, E criou carnes grossas sobre as ilhargas.

28 Habitou em cidades assoladas, Em casas que ninguém habitaria E que estavam prestes a cair em ruínas.

29 Não se enriquecerá, nem subsistirá a sua fazenda, Nem as suas colheitas serão abundantes.

30 Não escapará das trevas; A chama secará os seus ramos, E pelo assopro da boca de Deus desaparecerá.

31 Não confie na vaidade, enganando-se a si mesmo; Pois a vaidade será a sua recompensa.

32 Ela lhe chegará antes do termo dos teus dias, E o seu ramo não reverdecerá.

33 Sacudirá as suas uvas verdes como a vide, E deixará cair a sua flor como a oliveira;

34 Pois a companhia dos ímpios será estéril, E o fogo consumirá as tendas de suborno.

35 Eles concebem a malícia, dão à luz a iniqüidade, E o seu ventre prepara enganos.